15/08/2026
Kohta viikko vierähtänyt RallyX -kauden viimeisistä osakilpailuista Saksassa ja arkeen palattu tämän vähän pidemmän kisareissuturneen jälkeen jo alkuviikosta. M***a palataan nyt vielä hieman viime viikonloppuun..
Viime viikonloppu Saksan Buxtehuden Esteringin radalla vietettiin hyvinkin helteisissä olosuhteissa, joka tosin saattoi hieman uuvuttaa itse ajohaalareissa hikoillutta kuskia, m***a muu huoltoporukka nautti kyllä olostaan auringonpaisteessa +30 asteen helteestä nauttien.☀️
Lauantaina ajetussa kauden 9:nnessä RallyX -osakilpailussa Minea ajoi alkueräpisteillä itsensä semifinaaleihin ja pääsi sieltä nousemaan myös finaaliin. Finaalin ensimmäisessä mutkassa kisakavereiden kanssa tuli hieman ahdasta ja lopulta maaliviiva ylitettiin kuudentena.
Sunnuntain osakilpailu oli edellisen päivän tavoin Minealla tasaista suorittamista ja alkueristä päästiin jälleen semifinaaleihin. Semeissä käytiinkin sitten jo tiukkaa vääntöä suomalaisen kisakaverin kanssa finaalipaikasta, eikä nouseminen sieltä enää onnistunutkaan. Sijoituksena sunnuntain osakilpailusta oli siinä kohtaa luokan 7. sija. Lopulta koko viikonlopun pistetilanne muuttui finaaliajojen jälkeen suoritetun jälkikatsastuksen myötä, kun erään paremmin sijoittuneen kilpakumppanin suoritus hylättiin koko viikonlopun osalta. Minean kohdalla se tarkoitti virallisten sijoituksien muuttumista siten, että lauantain osakilpailusta jäi tuloksiin 5. sija ja sunnuntain osalta osakilpailun 6 . sija.
RallyX -kisojen osalta kausi 2026 on nyt ajettuna. Koko kauden lopputuloksissa Minea oli sarjassa kuudentena.
Kymmenen eri osakilpailua, neljässä eri maassa, viidellä eri radalla yhdessä yhteensä 35 saman luokan kuljettajan kanssa, joista osa kuljettajista ajoi vain osan kisoista edustaen kuitenkin yhteensä 7 eri maata. Reissuseurasta erityiskiitos Onni, Iines ja Toni!
Seuraavat kisasuunnitelmat ovat vielä hieman avoimena, m***a katsotaan mitä keksitään…🤗
🏎️💨 📸 : RPFMedia
07/08/2026
Grüße aus Deutschland!🇩🇪
RallyX -karavaani kilpailijoineen on nyt täyttänyt Esteringin varikon Saksan Buxtehudessa! Yön jälkeen mennään taas tutulla kaavalla, kaksi päivää ja kaksi eri kisaa!😊
03/08/2026
Tanskan Nysumbanenin rata ja Motorsport Nordjylland tarjosi taas hienot puitteet RallyX -kisoille keskellä Pohjois-Jyllannin maaseutua.🇩🇰
Lauantain kisapäivä ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin ihan toivotulla tavalla, sillä jo heti aamun vapaissa harjoituksissa Minean crosskart ei toiminut kunnolla. Mystiselle käyntivialle ei saatu varsinaista syytä selvitettyä, m***a pikkuhuollolla auto lähti taas onneksi toimimaan sen osalta paremmin. Ensimmäisen alkuerän osalta haasteita tuli kuitenkin lisää, kun vaihteet alkoivat takkuamaan. Katkennut vaihdevipu vaihdettiin ja vasta tämän jälkeen päästiin paremmin kiinni normaaliin kisaamiseen.
Näissä kisoissa osallistujia jo pelkästään Minean omassa, Crosscar Junior -luokassa oli 23 kuljettajaa kuudesta eri maasta. Alkueristä Minea sai ajettua itsensä vielä semeihin, m***a semifinaaleista nousemaan pääsi kaksi ensimmäistä ja näin ollen maaliviivan ylittäminen kolmantena ei mahdollistanut finaalipaikkaa. Lauantain kisasta sijoitukseksi 8/23.
Sunnuntaina homma lähti taas ns. alusta, kun RallyX:n 8.osakilpailu pyöräytettiin käyntiin tällä samalla radalla. Tällä kertaa teknisiä murheita ei ollut, m***a sama kaava toistui, eli alkueristä Minea pääsi semifinaaleihin asti, m***a sieltä nouseminen finaaleihin ei onnistunut. Sunnuntain kisasta sijoitukseksi 10/22.
Nyt viikko aikaa siirtyä seuraavaan kohteeseen, sillä ensi viikonloppuna kisataan Saksan Buxtehudessa, Esteringin radalla!🇩🇪
🏎️ 📸: RPFMedia
01/08/2026
Hilsner fra Danmark!🇩🇰
Minean kisaviikonloppu Tanskan Nysumbanenilla on alkanut vapailla harjoituksilla ja pienillä teknisillä haasteilla.
M***a tästä siis starttaamassa RallyX:n osakilpailut 7 ja 8.
Kaksi päivää ja kaksi eri kisaa.💥
06/07/2026
TINKALLE NAISTEN LUOKAN CROSSKART SUOMENMESTARUUS 2026
Sunnuntaina vietettiin pitkä päivä Eurajoella, kun Rauman UA:n isännöimä Crosskart SM-osakilpailu osui sopivasti molempien tyttöjen vapaaseen viikonloppuun. Tämä kisa piti sisällään normaalien sarjaan kuuluvien kisaluokkien lisäksi nyt myös ensimmäistä kertaa historiassa oman erillisen naisten luokan, jolle oli myönnetty SM-arvo yhdestä kisasta poikki -periaatteella.
Vaikka ns. Suomi-kisoja ei tänä kesänä ollutkaan tarkoitus ajaa, niin poikkeus tehtiin ja ilmoittautumiset laitettiin etenemään molempien tyttöjen osalta, sillä Minean lisäksi myös Tinkalla on alkanut olemaan kaipuu radalle kolmen vuoden kisatauon jälkeen.
Naisten luokkaan osallistuminen 750cc kilpurilla oli Tinkalle ensimmäinen kisa täystehoisella Xtremellä, joka saatiin lainaan Harjun Antilta. Antille siitä ISO KIITOS!🙏🏼
Minean oli vielä ikänsä puolesta osallistuttava naisten luokkaan Junior Xtremellä, ollen siis ainoa kuljettaja 600cc autolla. Samalla Minea kisasi myös omassa Xtreme Junior-luokassa.
Päivän aikana koettiin kyllä kaikki mahdolliset keliolosuhteet ja tunneskaalat, sillä hieman yllättäenkin Tinkan menohalut naisten luokassa pääsivät kasvamaan, eikä Mineakaan tahtonut periksi antaa! Naisten luokan SM-finaalissa lopulta maaliviivan ensimmäisenä ylittikin Tinka🥇!
Toisena maaliin kaasutti debyytinsä crosskartilla ajanut Emma Kimiläinen ja kolmentena Minea! Pettymyksenä kuitenkin Minean suoritus hylättiin, sillä SM-sarja vaatii aina oman dokumenttinsa Xtreme Junior -luokan kilpureiden moottorinohjainyksikön lukitsemisesta, jota sinne ei oltu tajuttu toimittaa yhden kisan takia ja näin ollen hylkäyksen syynä oli sääntöjen vastainen auto. Minean hylkäyksen jälkeen podiumille nousi Vanessa Mäkelä.
Xtreme Junior luokassa Minean ajot jäivät B-finaaliin pikkupyörähdyksissä kisakavereiden kanssa.
📸 ajokuvat: RPFMedia
03/07/2026
Hei m***a heinäkuuhan on jo täydessä vauhdissa ja RallyX:n Älvsbynin osakilpailuista on vierähtänyt jo kuukausi aikaa!😱 Ruotsissa 6.-7.6.2026 vietetystä viikonlopusta Minealle jäi muistoksi molemmista osakilpailuista finaalipaikka, joista sijoituksena lauantailta 4. ja sunnuntailta 6. sija.
Niin sanottujen ”Suomi-kisojen” osalta ei tehty tälle kesälle mitään ennakkosuunnitelmaa, m***a nyt näyttää vahvasti siltä, että tulevana sunnuntaina taitaa ”sistersit” olla taas pitkästä aikaa molemmat lähtöviivalla, kun Eurajoella ajetaan CrosskartSM osakilpailu…🤗
📸: rpf_media
05/06/2026
Minea Perämäki’s consistency continues to impress
Read the full story on www.rallyx.se
31/05/2026
Niin se on taas jo viikko vierähtänyt RallyX -sarjan Suomen osakilpailuista, jotka järjestettiin Honkajoella, Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa. Tällä oman seuran radalla on tunnetusti ollut aina puitteet kunnossa, m***a RallyX -kisoja varten Pesämäen puuhaporukka oli panostanut entisestään ja rata pysyi koko viikonlopun loistokunnossa!🙏🏼
Minean kisaviikonloppuun osui tällä kertaa myös muita elämän päällekkäisyyksiä, joista johtuen tiimin muut jäsenet eivät olleet paikalla lauantain kisan aikana. Valtavan suuri kiitos siis kaikille teille, jotka autoitte Mineaa lauantain kisan etenemisessä ilman omia huoltojoukkoja. Suurin kiitos erityisesti Kangasaho Racing, eli Toni, Iines ja Onni!❤️
Lauantaina ensimmäinen alkuerä lähti liikkeelle hyvin, m***a toisessa alkuerässä katkesikin sitten ketjut ja näin ollen huoltoapua todellakin tarvittiin. Kolmannesta alkuerästä Minea sai onneksi vielä sen verran pisteitä, että pääsi nousemaan semifinaaleihin. Semeistä lopulta nousu finaaliin, jossa tiukka taistelu podiumpaikasta jäi kuitenkin osakilpailun 4. sijalle.
Sunnuntain osakilpailussa olikin taas koko oma porukka kasassa. Edellisen päivän aurinkoinen sää oli vaihtunut yön ajaksi sateeksi ja ekassa alkuerässä rata oli vielä märkä. Päivän aikana kuitenkin kova tuuli kuivasi radan, m***a ajaminen tuntui silti tasaisen tahmealta. Semeihin kuitenkin taas päästiin ja sieltä jopa finaaleihin. Startti finaalilähdössä onnistui Minealta hyvin, m***a ensimmäisen kierroksen takamutkassa kisakaverin kanssa vääntö koitui kohtaloksi. Kilpuri spinnasi ja maaliin ajeltiin finaalilähdön viimeisenä. Sijoitukseksi jäi siis tämän osakilpailun 6. sija.
Viikon päästä kausi jatkuu taas, kun 5. ja 6. osakilpailu ajetaan Ruotsin Älvsbynissä.💥
📸 : RPFMedia ja
22/05/2026
Ja taas mennään!🔥
Kaksi päivää, kaksi eri osakilpailua! RallyX on tuonut karavaaninsa nyt Suomeen ja viikonlopun osakilpailut ajetaan Honkajoella, Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa!🇫🇮
Oman seuran rata on Minealle tuttu, m***a niin on monille muillekin, sillä suomalaiskuskeja on rivissä nyt melkoinen määrä.😎
📸: RPFMedia