
Efekti tulee viimein! Oletko valmis? 🤩
Priima-alueen ensimmäinen kesäleiri tulee viimein! IG: efekti2024
Avaa kuten tavallisesti
Efekti tulee viimein! Oletko valmis? 🤩
TIEDOTE – Priiman alueleiri Efekti
Efektin leirinjohtajat ovat yhdessä Priiman lippukuntien edustajien kanssa päättäneet siirtää alueemme ensimmäisen alueleirin kesältä 2021 vuodelle 2023.
Suomen koronavirustilanne ei näytä tällä hetkellä suotuisalta ensi kesää ajatellen. Vaikka rokotukset ovat päässeet vihdoinkin hyvään vauhtiin, on silti melko epätodennäköistä, että ensi kesänä voitaisiin järjestää isoja tapahtumia. Tätäkin leiriä tehdään täysin vapaaehtoisvoimin, emmekä halua kuormittaa tekijöitä jo valmiiksi kuormittavassa tilanteessa työllä, jonka onnistuneesta lopputuloksesta ei ole takuuta.
Vallitseva tilanne ei kuitenkaan ollut ainut syy päätökselle. Vaikka ensi kesänä olisimme saaneet leirin järjestää turvavälit ja hygienia huomioiden, eivät sinne silti olisi kaikki voineet turvallisin mielin osallistua – erityisesti koronaviruksen riskiryhmään kuuluvat henkilöt ja heidän läheisensä – jolloin partion aate yhdenvertaisuudesta ei olisi toteutunut. Meille Efektin leirinjohtajille on erityisen tärkeää, että jokaisella halukkaalla Priiman partiolaisella on mahdollisuus osallistua leirille, ja että leiri on turvallinen, inspiroiva ja innostava kaikille osallistujilleen.
Ei silti syytä suruun! Nyt kun leiri siirtyy parilla vuodella, tarkoittaa se sitä, että teemme leiristä vielä isomman ja eeppisemmän kuin mitä alun perin ajateltiin! Pysy siis kuulolla, ja laita leirin sometilit seurantaan.
Hyvää yritetään, m***a priimaa pukkaa tulemaan!
Tulevaa innolla odottaen
Hanna Lehtinen & Elina Vaarasto
leirinjohtajat
LEIRINJOHTAJIEN ESITTELY
⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺
Hei! Oon Ellu, Elina Vaarasto. Oon Kauhajoelta kotoisin ja edustan Kytöveikkoja, nykyään asun Helsingissä. Vapaa-ajalla tykkään partion lisäksi tehdä käsitöitä ja joogata. Tällä hetkellä odotan Efektin lisäksi erityisesti huhtikuuta -22, jolloin lähden opiskelijavaihtoon Japaniin 🤩
Lemppari retkiruoka: se, mitä on paljon. Jos yksi pitää valita, niin tällä hetkellä ehkä kasvisnyytit nuotiolla😋 Lätyt on myös ihan parasta metsässä!
Mitä en voi ikinä jättää kotiin, kun lähden leirille: salmiakkia pitää olla!
Paras leirimuisto: hyviä muistoja on monia, ei niistä pysty yhtä valitsemaan. Erityisellä lämmöllä muistelen omalta vartiolaisajalta leirikasteita, joissa ollaan mm. pesty toistemme hampaita, karkoitettu ufoja ja miekkailtu pahiksia vastaan.
LEIRINJOHTAJIEN ESITTELY
⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺
Hei! Mä oon Hanna Lehtinen Ilkan Partiolaisista, ja oon toinen Efektin leirinjohtajista🤩
Oon kotoisin Ilmajoelta, m***a asun tällä hetkellä perheeni kanssa Seinäjoella. Perheeseeni kuuluu mun mies Tomi ja meidän pian 6v poika Jussi. Opiskelen toista vuotta bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. 👩🏽🔬
Partiossa on tullut oltua nyt 19vuotta, ja herranen aika kun aika menee nopsaa! Muita harrastuksia on valokuvaus ja pesäpallo.
Paras leirimuisto on oman lippukunnan talvileiriltä Lumesadu, jonka leirinjohtajana olin vuonna 2018. Parasta oli nähdä, miten oma visio leiristä toteutui ja miten siitä tykättiin! 🥳
Parasta retkiruokaa on nötköttihernekeitto ja ruisleipä, koska sitä on helppo tehä trangialla ja sillä jaksaa temmeltää mettäs pitkän aikaa!
En koskaan lähde leirille ilman riippumattoa! Siinä saan nukuttua makoisimmat unet 😴😇
THE DAY! 🤩⛺🎉
Efektin ilmoittautuminen on avattu Kuksaan! Lähde tekemään historiaa ja unohtumattomia partiomuistoja priima-alueen ensimmäiselle alueleirille Kauhajoelle.
Ilmoittautumislinkki: http://kuksaan.fi/39646
Ilmoittautumisen ohjeet: https://bit.ly/2N8qO3V
Seuraamme koronatilannetta jatkuvasti. Voit huoletta ilmoittautua leirille ajoissa, sillä jos leiri joudutaan siirtämään tai perumaan, ei leirimaksua laskuteta.
AIKAINEN LINTU MADON NAPPAA!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Efekti-alueleirin ilmoittautuminen avataan maanantaina 22.2. ja nyt jos koskaan kannattaa olla ajoissa asialla! Nimittäin maaliskuun loppuun saakka leirin edullisempaan EarlyBird-hintaan!
EarlyBird (22.2.-31.3.): 160€ / sudenpennut 80€
Normaalisti (1.4.-18.4.): 180€ / sudenpennut 100€
🌲🌲🌲Q&A🌲🌲🌲
⛺Pääseekö leirillä uimaan?
- Pääsee! Leiri järjestetään Päntäneellä Hiukkajärven rannalla 🏝
⛺Pääseekö leirillä saunaan?
- Pääsee!
⛺Missä leirillä nukutaan?
- Teltoissa tai riippumatoissa 🏕
⛺Kenen kanssa yövytään?
- Leirille osallistuu kaikki alueen kahdeksan lippukuntaa. Lippukunnat jaetaan alaleireihin, jolloin yhteen alaleiriin tulee yksi tai useampi eri lippukunta. Yöpymisjärjestykset alaleireissä päättävät alaleirijohtajat.
⛺Vietetäänkö leirillä aikaa uusien vai vanhojen partiokavereiden kanssa?
- Leirillä vietetään aikaa sekä vanhojen tuttujen partiokavereiden kanssa, että saadaan myös uusia kavereita! 🎭
⛺Miten leirillä peseydytään?
- Leirille rakennetaan suihkutilat, joten suihkuun pääsee useamman kerran viikon aikana.
⛺Saako leirillä ladattua puhelinta?
- Leirillä tulee olemaan latauspiste, jossa oman kännykän saa ladata. Leiriohjelmassa kännykkää ei kuitenkaan tarvita, joten powerpankilla pärjää pitkänkin aikaa 😉
⛺Mitä leirillä syödään?
- Leirillä syödään kaikenlaista hyvää ruokaa 🥣😋
⛺Miten korona on huomioitu leirijärjestelyissä?
- Seuraamme koronatilannetta jatkuvasti. Turvallisuus on meille tärkein asia, joten leirin lopullista kohtaloa harkitsemme tarkasti lähempänä leiriä. Kesän tapahtumien linjauksista kuulemme todennäköisesti toukokuun paikkeilla 🌞
⛺Onko leirillä vapaa-aikaa?
- Kyllä sitä jossain välissä aina on! 🤾♀️
⛺Tuleeko leiri olemaan eeppinen?
- TOTTA KAI!
Nyt on hyvä aika alkaa valmistelut ja harjoittelut! Ai miksi?
-No kun kesäleirille ilmoittautuminen alkaa kuukauden päästä!! 🤩🤩
Laita myös IG seurantaan👉🏼
Samoaja Vaeltaja Aikuinen
Alueleirille tekijäksi?
******************
Lue lisää avoinna olevista pesteistä ajantasaiselta listalta:
bit.ly/pestilistat
******************
Ilmoita kiinnostuksesi pesteihin:
bit.ly/priimatekija
******************
Uuden vuoden PROtip:
Onko lippukunnassanne potentiaalisia leiritekijöitä toiminnan taka-alalla?
Nyt on loistava aika herätellä heidät takaisin toimintaan!
Kerro tulevasta leiristä ja esittele pestilistalta hänelle sopivia pestejä! 🤩
EFEKTI 2021!
⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺⛺
Ensi kesänä Priima-alueen ensimmäinen alueleiri! Nähdään Heinäkuussa Kauhajoella! Ilmoittautuminen alkaa helmikuussa 👉🏼
Joulut alkaa olla juhlittuna ja uusi vuosi tulee vauhdilla eteen, m***a ennen sitä paljastetaan vielä leirin nimi! 🤩
***********************
INSTALIVE ma 28.12. klo 18 alkaen
Stay tuned!! 🥳
IG: ppalueleiri2021
***********************
kuva: Hanna Lehtinen
MITÄ? MISSÄ? MILLOIN?
🏕🏕🏕🏕🏕🏕🏕🏕🏕🏕
Priima-alueen ensimmäinen kesäleiri tuloo! Lisää tietoa julkaistaan joulukinkkujen jälkeen 28.12. klo 18 instalivessä! STAY TUNED!
Ota seurantaan myös leirin IG tili: ppalueleiri2021
Kokon kyläseura toimii Kauhajoen Kokonkylässä. Jäsenmaksut: 10€/hlö, 25€/perhe FI7647304020155652
SPL Etelä-Pohjanmaa ry on Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto, jonka kotipaikka on Kauhajoki. Järjes
Kuntosali. Vapaat painot, laitteita, toiminnallista tilaa. PT-ohjausta, fysioterapiapalveluita ja h
Kesäkaudella: Pienkonehuolto ja varaosat Talvikaudella: Hiihdon erikoisliike. Madshus suksimyynti.
Liikunta- ja muiden vapaa-ajan palveluiden sekä olosuhteiden kehittäminen, tuottaminen ja seuranta