22/05/2026
Meistä tulee ilmeisesti PKKU Oikkupolvet ensi kaudelle. Go Yellow säilyy silti meillä vielä pitkään, sillä eihän meillä ole varaa uusia paitoja kun kerran vuosikymmenessä, jos silloinkaan.
Silti hienoa, että saadaan isomman organisaation tuki ja toiminta jatkuu.
Keravan Pallo -75, Tuusulan Palloseura ja Pallokerho Keski-Uusimaa yhdistyvät
Keski-Uudellamaalla toimivat jalkapalloseurat KP-75, TuPS ja PKKU ovat päättäneet yhdistyä 1.11.2026 alkaen. Esitys yhdistymisestä hyväksyttiin tällä viikolla kaikkien kolmen seuran yhdistysten kokouksissa. Yhdistymisesitys perustui seurojen tekemään yhteiseen alueelliseen jalkapallostrategiaan.
Seurojen yhteenlaskettu pelaajamäärä on noin 1800 pelaajaa, ja yhdistymisen myötä Keski-Uudellemaalle syntyy Suomen suurimpiin kuuluva jalkapalloseura ja vahva jalkapalloyhteisö. Uuden seuran tavoitteena on mahdollistaa futis jokaiselle harrastajatasosta kilpatasoon.
Uuden seuran nimenä on Pallokerho Keski-Uusimaa (PKKU).
Seurojen hallitukset ja työntekijät aloittavat välittömästi tulevan pelikauden valmistelun. Käynnissä oleva sarjakausi jatkuu normaalisti nykyisissä seuroissa.
Uuden seuran valmistelutyöstä viestitään lisää kesäkuun toisella viikolla.
Tällä välin lisätietoja antavat seurojen puheenjohtajat.
Elina Ahmasalo
TuPS puheenjohtaja
[email protected]
Lassi Perkinen
KP-75 puheenjohtaja
[email protected]
Mikko Honkanen
PKKU puheenjohtaja
[email protected]
18/05/2026
Tänään ollaan vihreitä, Go Green!
30/04/2026
Kolmas kerta toden sanoo.
Oikkupolvien kevät on aina totuttelua takaisin isolle kentälle. Muutama ottelu jo harjoiteltiin ja tuntumaa otettiin myös FC Pohun turnauksessa. Tällä viikolla sitten räjäytettiin pankki, kun syötöt napsahtelivat kohdilleen, verkot oli töttöröllä ja Mirakin teki hattutempun. Kauden ensimmäinen sarjapelivoitto Kalevan viileässä tuulessa.
Toivomme pikaista paranemista vastustajan maalivahdille ja yritämme selvitä Vapusta ilman venähdyksiä ja nyrjähdyksiä tanssilattialla 🎊
25/04/2026
Voitto kotiin 🏆
Kolme tehtyä maalia ja yksi päästetty, tasaisia otteluita.
Päivän maalarit:
Marjo
Kata
Päivi
Kiitos järjestäjille ja hyville vastustajille ⚽️
25/04/2026
Turnauspäivä FC Pohun Hanttacupissa.
Go Yellow!
24/04/2026
Oikkupolvet onnittelevat Janette Ylisoinia upeasta saavutuksesta ja menestyksestä 🏋️♀️.
Niin m***a vuotta jumpattiin siinä viereisessä salissa ja seurattiin sinun harjoittelua ja kehitystä. Ollaan ylpeitä sinusta 💚
Janette Ylisoini rohmusi mitaleja painonnoston EM-kisoissa: kaksi mestaruutta ja yksi hopea
Janette Ylisoinille rauta oli kevyttä painonnoston EM-kisoissa Georgiassa. Yhteistulos 247 kiloa on uusi alle 20-vuotiaiden Euroopan ennätys.
22/03/2026
Hupsista.. tilanne olikin nopeasti jo 3-0 ja Gnistan Akat olivat menneet johtoon HJK:n talven hallisarjan sijoitusottelussa. Eipä oltu alussa ihan hereillä, m***a tuttu Oikkupolvien moottori lämpesi pelin edetessä ja lohdutukseksi saatiin tehtyä myös muutama maali. Maarit ja Päivi pelastivat päivän.
Numeroin 6-2 päättyi ottelu ja oman lohkonsa nelonen jäi sijalle 8 tässä 12 joukkueen sarjassa. Kun on koko talvi sahattu futsalia pienellä kentällä, oli tämä hyvä herätys kesää kohden. Viheriö vaatii enemmän juoksuvoimaa, vastustajat tuntuvat vain nuortuvan, m***a onneksi kesäksi on luvassa sarja 40+ meille kypsemmille harrastajille.
Kiitos järjestäjille, kiitos kaikille pelaajille ja kannustajille.
Joukkueen tsemppari palkinnon sai Linkku. Huima sitoutuneisuus joukkueen toimintaan ja aina positiivinen asenne. Onnea Linkku!
14/03/2026
Tulokseen 0-4 päättyi Oikkupolvien talven taival Harraste futsal nelosessa. FC TimAnttit oli kovempia ja varmistivat näin paikkansa jatkopeleihin. Onnea matkaan ✌️.
M***a hyvää peliä nähtiin silti, taidokkaita torjuntoja ja pallon pyöritystä. Nyt vielä hetki hiotaan kuviota ja sitten on sokerina pohjalla Simo Syrjävaara Cupin pelit Espoossa. Kesää kohden 🌞
08/03/2026
Upea voitto tänään 1 - 4 Oikkupolville.
Maaleja pääsivät tekemään:
Laura ⚽️⚽️
Päivi ⚽️
Inga ⚽️
Ingalla maalihanat auki heti ekassa pelissä 🙌.
Oikkupolvet lämpenivät peliin jo katsomossa, sillä kentällä pörräsi muuan hymypoika. Toiset tietää kuka hän on ja toiset ei 😘
28/02/2026
Kuin hyvä viini, myös Oikkupolvien otteet paranevat kauden vanhetessa. Tänään futsalissa upea voitto Halkian Helmistä 2-1 💪.
Ensimmäisen maalin heti pelin alkupuolella nakutti verkkoon Mirva. Vaikka vastustaja tasoitti, jaksoi Oikkupolvet painostaa ja voittomaalin tälläsi yläkertaan taas kerran ehtinyt Anita.
Miialla huippu torjuntoja, upeaa venymistä ja vääntöä kaikilta.
Hyvä päivä taas olla Oikkupolvi 🦵 .