Tanssikoulu Läsnä

Tanssikoulu Läsnä

Jaa

Ihanaa liikettä aikuisille Oulussa

13/05/2026

Kevtälukukausi on tanssittu tänään päätökseensä. Ihana, lämmin olo sisällä! Tauko tekee hyvää, m***a silti on ollut aivan ihanaa opettaa ihan loppuun saakka. Suuri kiitos jokaiselle kevään mittaan Läsnän tunneilla tai työpajoissa käyneelle ihanalle, kanssanne on valtavan turvallista työskennellä ja ihmetellä liikettä. Tunnen suurta kiitollisuutta että saan tehdä tätä työtä! ❤️🍋

Kesäkaudella Läsnä lomailee, m***a syksyn lukujärjestys tullenee julki kesäkuun aikana. Samalla avautuu ilmoittautuminen. 🍋

Toivon kesääsi lempeitä hetkiä kehosi kanssa ja juuri sinulle sopivaa liikettä! 🍋

09/04/2026

Kevään viimeinen työpaja lähestyy! Tervetuloa pysähtymään sen äärelle, mitä keväässäsi tapahtuu ja mitä kaikkea sinussa nyt liikkuu. Mihin suuntaan olet kasvamassa seuraavaksi, mitä kohti kurkotat? Vai tuntuuko kenties, että kasvusi on ihan pysähtynyttä ja tarvitsisit vähän tuuppausta päästäksesi eteenpäin kevätlamaannuksesta? 🍋

Mikä tahansa lähtökohtasi tai tilanteesi onkin, kehosi varmasti kiittää sinua kun laskeudut sen äärelle kuulostelemaan. Kasvun ja luovan liikkeen ei tarvitse olla minkään tietyn näköistä tai suuntaista, vaan kaikki liike tai liikkumattomuus on arvokasta, kaikki havainnot tärkeitä. Tässä työpajassa ollaan lempeästi läsnä sille, mitä on. Voit olla jo kokenut kehon kanssa työskentelijä tai vasta siitä arasti kiinnostunut; kaikille kokemuksille on tilaa ❤️🍋

MITÄ: KASVU - luovan liikkeen työpaja
MISSÄ: Kisakentän päiväkodin sali, Tuira, Oulu
MILLOIN: lauantaina 18.4. klo 16-18
HINTA: 33e / 30e
MITEN PÄÄSEN MUKAAN: Ilmoittaudu nettisivujen lomakkeella, sähköpostitse tai vaikka Instagramin yksityisviestillä

03/04/2026

KASVU – kevään viimeinen luovan liikkeen työpaja tulossa! 🌱

Millaiseen kasvuun ja kukoistukseen kevät sinua kutsuu? Onko kutsu kasvuun on hähmäinen ja vaikeasti tavoitettavissa? Lämpimästi tervetuloa tutkimaan kasvun teemoja luovan liikkeen työpajaan huhtikuun puolenvälin jälkeen, täällä vastaukset kysymyksiin saattavat selkiytyä! Tutkimme muun muassa miltä kehossa tuntuu laajentuminen, matkaaminen korkeammalle, kurkottelu ja tarttuminen. Onko se esimerkiksi helppoa, vaikeaa, miellyttävää tai jotenkin kireää? 🍋

Harjoituksista saat inspiraatiota ja voimaa mahdolliseen meneillään olevaan muutokseesi tai toimiisi kohti tavoitteitasi. Voit myös ihan vain tulla kuulostelemaan, mikä ja millainen elo sinua seuraavaksi, ehkä tulevana kesänä kutsuisi. Mitä haluat lisätä, mitä ehkä vähentää? Kehollisen työskentelyn avulla on mahdollista selkeyttää suuntia, tuoda väkevyyttä ja rauhaa päätöksiin. Joskus keho kuiskii sellaisia asioita, mitä mieli ei vielä ole tavoittanut ja liikkeen äärelle saapuminen auttaa pääsemään kuulolle kehon viesteihin. 🍋

Kaikki harjoitukset ovat helposti lähestyttäviä eikä sinulla tarvitse olla kokemusta kehollisesta työskentelystä, tanssista tai mistään luovasta. Riittää, että kehollinen näkökulma kutsuu sinua! Harjoitusten tehtävänannot ovat aina ehdotuksia ja toteutat ne juuri sinun kehoasi ja senhetkistä tunnelmaasi myötäillen. Tanssikoulu Läsnän näkökulma somaattinen, eli kultivoimme kehotietoisuutta ja kehollisia kokemuksia, tehden havaintoja ja ihmetellen. 🍋

KEVÄÄN VIIMEINEN TYÖPAJA ALENNETTUUN HINTAAN! 33e, aleryhmäläiselle 30e.
Ilmoittaudu nettisivujen ilmoittautumislomakkeella, sähköpostilla tai vaikka Instagramin DM:llä. Mitä lämpimimmin tervetuloa kasvumatkalle! 🍋

MILLOIN: la 18.4. klo 16-18
MISSÄ: Kisakentän päiväkodin sali, Tuira, Oulu

Photos from Tanssikoulu Läsnä's post 03/04/2026

KASVU – kevään viimeinen luovan liikkeen työpaja tulossa! 🌱

Millaiseen kasvuun ja kukoistukseen kevät sinua kutsuu? Onko kutsu kasvuun on hähmäinen ja vaikeasti tavoitettavissa? Lämpimästi tervetuloa tutkimaan kasvun teemoja luovan liikkeen työpajaan huhtikuun puolenvälin jälkeen, täällä vastaukset kysymyksiin saattavat selkiytyä! Tutkimme muun muassa miltä kehossa tuntuu laajentuminen, matkaaminen korkeammalle, kurkottelu ja tarttuminen. Onko se esimerkiksi helppoa, vaikeaa, miellyttävää tai jotenkin kireää? 🍋

Harjoituksista saat inspiraatiota ja voimaa mahdolliseen meneillään olevaan muutokseesi tai toimiisi kohti tavoitteitasi. Voit myös ihan vain tulla kuulostelemaan, mikä ja millainen elo sinua seuraavaksi, ehkä tulevana kesänä kutsuisi. Mitä haluat lisätä, mitä ehkä vähentää? Kehollisen työskentelyn avulla on mahdollista selkeyttää suuntia, tuoda väkevyyttä ja rauhaa päätöksiin. Joskus keho kuiskii sellaisia asioita, mitä mieli ei vielä ole tavoittanut ja liikkeen äärelle saapuminen auttaa pääsemään kuulolle kehon viesteihin. 🍋

Kaikki harjoitukset ovat helposti lähestyttäviä eikä sinulla tarvitse olla kokemusta kehollisesta työskentelystä, tanssista tai mistään luovasta. Riittää, että kehollinen näkökulma kutsuu sinua! Harjoitusten tehtävänannot ovat aina ehdotuksia ja toteutat ne juuri sinun kehoasi ja senhetkistä tunnelmaasi myötäillen. Tanssikoulu Läsnän näkökulma somaattinen, eli kultivoimme kehotietoisuutta ja kehollisia kokemuksia, tehden havaintoja ja ihmetellen. 🍋

KEVÄÄN VIIMEINEN TYÖPAJA ALENNETTUUN HINTAAN! 33e, aleryhmäläiselle 30e.
Ilmoittaudu nettisivujen ilmoittautumislomakkeella, sähköpostilla [email protected]. Mitä lämpimimmin tervetuloa kasvumatkalle! 🍋

MILLOIN: la 18.4. klo 16-18
MISSÄ: Kisakentän päiväkodin sali, Tuira, Oulu

20/03/2026

Vähän aikaa sitten postasin siitä, mitä tehdä jos löytää itsensä vähän liian vaikealta tanssitunnilta. M***a entä jos oletkin se tanssitunnin taitavin? 🍋

Meillä suomalaisilla saattaa joskus olla vähän sitä ongelmaa että peittelemme osaamistamme ja pienennämme loistoamme. Haluan muistuttaa, että sinä saat tanssia just niin hienosti ja taitavasti kuin osaat, riippumatta siitä missä kohtaa omaa tanssimatkaansa tuntikaverit ovat menossa! Sinun osaamisesi ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois ja voit jopa olla inspiraatio muille tanssin harrastajille. "Vau, noin hienosti minäkin haluan osata!" 🍋🔥

Jotta homma ei kävisi sinulle tylsäksi, valitse vaikkapa joku tekninen seikka tai tanssin ilmiö mihin omassa harjoittelussasi tunnilla keskityt. Se voi olla vaikkapa nykytanssissa lattiakontakti ja painovoiman hyödyntäminen tai baletissa ristirotaatio. Todennäköisesti tiedät itse, mihin sinun on hyvä keskittyä. Voit myös pitää sinulle vähän "liian" helppoa tuntia hyvänä perustreeninä; joka ikisen tanssitunnin tai lukukaudenkaan ei tarvitse tähdätä maksimaaliseen kehittymiseen! 🍋

Photos from Tanssikoulu Läsnä's post 12/03/2026

HALOJATA HALLOO, kevät on saapunut! Onko vielä kenties sellainen olo että et ole valmis tai että keho ja mieli eivät yhtään tahdistu luonnossa koko ajan voimistuvan touhotuksen kanssa? 🍋

On hyvä olla itselle rehellinen eikä koettaa väkisin kiskoa itseä talviunilta hereille. Jos kuitenkin kaipaat liikkeellepääsyä, voi huomion tuominen kehoon auttaa. Voit vaikkapa kuulostella, mitä nyt tässä luonnon siirtymävaiheessa tarvitsisi; olisiko se ravistelua, hytkytystä, kehon taputtelua tai nopeaa liikettä? Tai kenties olet verkkainen herääjä ja tarvitset hitaampia ja pehmeämpiä asioita; kiskottelua, venytyksiä, silityksiä. Kaikki vaihtoehdot ovat oikein! 🍋

Ja jos tuntuu että et oikein saa kiinni mitä nyt tarvitset, kokeile! Kokeile erilaisia asentoja, erilaisia kehollisia harjoituksia, eritahtista liikettä. Päivät eivät myöskään ole sisaruksia keskenään; voi olla että eilen oli kaipuu rauhallisempaan ja tänään on fiilis että nyt muuten lähtee. 🍋

Jos haluat tukea kevääseen heräilyysi, tervetuloa luovan liikkeen työpajaan otsikolla HERÄTYS! 🍋

MISSÄ: Tuira, Oulu
MILLOIN: Lauantaina 21.3. klo 14-16
HINTA: 36e, aleryhmäläisille 33e
ILMOITTAUTUMINEN: Läsnän nettisivujen kautta, linkki biossa

Kiitos ihanaisesta kuvasta Janitalle

09/03/2026

Mitä tehdä siinä kuumottavassa tilanteessa tanssi- tai vaikka ryhmäliikuntatunnilla kun huomaa että ei hitto, nyt on kyllä vaikeaa? Muista alkuun että harjoittelu ja ei-osaaminen ovat ihan ok! Erittäin harva tanssija on niin sanotusti seppä syntyessään. 🍋

Jos huomaat alkavasi hätäilemään, koeta rauhoittua; ota muutama syvempi hengitys, hörppää rauhassa vesipullosta, ravistele vähän. Valitse sitten joku yksi juttu johon kiinnität huomiota. Usein vaikeus tulee siitä että esimerkiksi liikemateriaalia tulee kerralla paljon tai moneen kehonosaan. Valitse siis vaikkapa joku kehonosa jonka yrität ensisijaisesti pitää harjoituksissa mukana ja keskity siihen. Voit myös valita vaikkapa rytmin, mihin suuntaan tilassa liikutaan tai vaikkapa miten liikkeet istuvat musiikkiin. 🍋

Jos kuitenkin on käynyt niin hassusti että olet valinnut itsellesi liian haastavan tunnin, niin eipä hätää senkään kanssa! Juttele opettajalle niin ehkä voitte yhdessä löytää ratkaisun. Ehkä voit siirtyä helpompaan ryhmään jos sellainen on tarjolla tai opettaja voi ottaa tilanteesi jatkossa huomioon tarjoamalla tarvittaessa jeesiä tai helpotuksia. 🍋

Muista, että olet juuri oikeassa kohtaa tanssimatkaasi! Keskity omaan tekemiseen ja koeta vähentää vertailua tanssikavereihin 🍋❤️

06/03/2026

Toisto on opintojen äiti ja harjoitus tekee mestarin. Mulle yksinkertaistenkin liikkeiden toistaminen on tosi mielekästä, koska olen niin mahdottoman kiinnostunut siitä miltä liike tuntuu. Toisto ihan vain toiston vuoksi ei taitoja opetellessa mielestäni kuitenkaan riitä, vaan hommassa on hyvä olla myös juurikin kehotietoisuus sekä kognitio mukana. Miksi tehdään, miltä pienet muutokset kenties tuntuvat, mitkä mielikuvat toimivat minulle? Miten minä hahmotan, miten tanssikaveri viereisellä tanssipaikalla hahmottaa? 🍋

Baletti lajina perustuu toistoon. Samoja liikkeitä harjoitellaan niin alkeissa kuin ammattilaistenkin tunneilla. Haastavammat liikkeet pohjautuvat perusliikkeistöön, joten siksi perusliikkeitä ei jätetä kyydistä missään vaiheessa. 🍋

Baletinharrastaja, tule syventymään perusasioihin Back to basics -balettityöpajaan lauantaina 21.3. klo 16:30-18 Oulun Tuiraan! Työpajassa tehdään helposti muistettavia harjoituksia jotta saamme paljon toistoja. Ihmetellään yhdessä baletin kiehtovaa perusliikkeistöä, tervetuloa! Ilmoittaudu nettisivuilla, linkki biossa 🍋❤️

02/03/2026

Myös Tanssikoulu Läsnän viikkotunnit ovat tauolla tällä viikolla ja jatketaan taas liikkeen tutkiskelua 9. maaliskuuta. Yrittäjällä on ohjelmassa kuvanmukaista aktiviteettia, m***a myös esimerkiksi markkinointimateriaalin luomista, veroilmoituksen tekemistä ja muuta taustalla tapahtuvaa puuhaa. Levätä ja ihmetelläkin kuitenkin ehtii ja se on hyvä! 🍋

Olipa sinulla lomaa tai ei, mitä miellyttävintä maaliskuun alkua! 🍋❤️

24/02/2026

Rauha saapuu rehellisyydestä – nämä sanat päästin suustani viikonlopun luovan liikkeen työpajassa ja olen niitä pohtinut siitä saakka. Konteksti oli kehollinen; kun on rehellinen itselleen siitä mitä tarvitsee, tahtoo ja tuntee voi antaa keholleen harjoitusten aikana ja lomassa sen juuri kulloinkin tarvitsemia juttuja. Rauha ei siis välttämättä tarkoita rauhallista liikettä tai verkkaisesti hengittelyä vaan sitä että on kuulolla itselleen. Joskus rauha voi laskeutua vaikkapa sen jälkeen kun keho on saanut riehumista, hyppimistä, spurtteja, keinumista tai vaikka jytyämistä ja painimista jonkun turvallisen ihmisen kanssa. Toisinaan rauhan äärelle pääsee suoraviivaisemmin, rauhallisia juttuja tekemällä. Olennaista on että kehon viestejä kuulee; se on onneksi taito jota voi opetella pienin askelin. 🍋

Omalla elämän reissullani kehon toiveiden kuuntelu on tuonut paljon rauhaa myös tanssijuuteen ja opettajuuteen. Ymmärrän ja pystyn olemaan chillisti vaikkapa sen kanssa, millainen teknisen tanssiosaamiseni taso on kussakin hetkessä ilman hätäilyä tai häpeilyä sen suhteen että onko joku toinen taitavampi kuin minä. (Koska siis on todellakin.) Tämä on toki vaatinut paljon oman kehon ja mielenkin kanssa olemista lempeän rehellisellä otteella, m***a sen duunin hedelmät ovat erityisen mehukkaita. 🍋

Minkä asian suhteen sinä voisit olla tänään itsellesi rehellinen? Mitä sinun kehosi kaipaa tänään? 🍋❤️

Photos from Tanssikoulu Läsnä's post 11/02/2026

Tuntuuko kehon kanssa oleminen kenties jotenkin vaikealta, vaivaannuttavalta tai suorittamiselta? Se on ihan ok ja ymmärrettävää; emme kasva kovin kehollisessa kulttuurissa vaan meidän odotetaan käyttäytyvän ja liikkuvan melko rajatulla tavalla ihan pienestä pitäen. Yleensä viimeistään nuorena lapsekkaan vapaa, kehoa monipuolisesti hyödyntävä liike alkaa hiipua. Sehän kun voisi olla vaikka noloa! 🍋

Toisaalta keho myös reagoi tunteisiin. Usein jos esimerkiksi stressaa tai ahdistaa, kehossa syttyvät suojamekanismit jotka pienetävät liikettä, tekevät jäykemmäksi ja pyrkivät siten tuomaan turvaa. Nämä kehon tavat toimia ovat ihan normaaleja ja tavallisia, m***a voivat pidemmän päälle rajoittaa omia olemassaolon tapoja. 🍋

Tätä taustaa vasten rauha omassa liikkeessä voi tuntua kaukaiselta, jopa tavoittamattomalta. Sitä voi kuitenkin lähestyä pikkuhiljaa, vähän kerrallaan omia tuntemuksia tutkaillen. Jos tutkailu kutsuu, lämpimäisesti tervetuloa RAUHA - luovan liikkeen työpajaan lauantaina 21.2. Oulun Tuiraan klo 16-18. Työpaja on osa isompaa kolmen kerran kokonaisuutta, jonka seuraavien kertojen teemat ovat HERÄTYS ja KASVU. 🍋

Kaikille kolmelle kerralle pääset 90 euron hintaan, yksittäinen kerta on 36e / 33e. Lisätietoja sekä ilmoittautumisen löydät Läsnän nettisivuilta, ilmoittauduthan viimeistään ke 18.2. 🍋❤️

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Oulu :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Kategoria

Osoite

Oulu