01/03/2026
Kauden viimeinen peli päättyy meidän voittoon ❤️🔥
Tasainen ottelu, jossa kummallakin joukkueella oli hetkensä ja paikkansa. Taisteltiin kuitenkin kauden viimeiset, jaossa olleet pisteet kotiin 😎
Vaikka pelit on saatu tämän kauden osalta pakettiin, jatketaan me kuitenkin treenaamista ja siirretään katseita jo tulevaan kauteen.
🚨 Meidän maalit
1-0 Haveri (Hautamäki, Salin)
2-1 Ala-Kokkila
3-1 Fält
4-1 Hautamäki (Niemelä)
🥅 Torjunnat
S-kiekko / Ronkanen 22 ja Koivula 25
JyKi 33
25/02/2026
Sunnuntaina pistetään tämä kausi pakettiin ja pelataan viimeinen peli kotona Seinäjoella ❤️
matkustaa vieraaksi Tikkakoskelta ja ottelu alkaa klo 12.30.
Nyt kannattaa viimeistään lähteä hallille kannustamaan 😎 Nähdään siis sunnuntaina!
Peliä pääsee lisäksi seuraamaan LeijonatTV:stä ja Tulospalvelusta.
22/02/2026
Lopputulos tämän viikonlopun koitoksesta ja kauden viimeisestä vierasottelusta.
Kaksi ensimmäistä erää taisteltiin hyvin, m***a kolmannessa erässä puhti alkoi loppua.
🥅 Torjunnat:
KuRy / MIF 17
S-kiekko / Ronkanen 58
Ensiviikonloppuna pelataan vielä kotihallissa viimeinen ottelu ❤️🔥
18/02/2026
Tulevana lauantaina pelataan kauden viimeinen vierasottelu 🔥
Vastassa ja kiekko tippuu jäähän Kurikassa klo 17.00
Peli seurattavissa tuttuun tapaan LeijonatTV:stä sekä Tulospalvelusta 🎥
15/02/2026
Ai että, miten hieno viikonloppu takana🤩❤️🔥 Otettiin täydet neljä pistettä kotiin, mitä oli jaossa 🤙🏻
Joukkueena harjoittelu on tuottanut upeaa tulosta ja kaikki näytti peleissä parastaan.
Lauantaina ottelusta
🚨 Meidän maalit
1-0 Mikkilä
2-0 Marjomäki (Hyyppä)
3-0 Mikkilä
4-0 Marjomäki (Saarikoski, Kataja)
5-1 Marjomäki 🎩 (Hyyppä, Mikkilä)
🥅 Torjunnat
S-kiekko / Ronkanen 47
KalPa Team 21
Sunnuntain ottelusta
🚨 Meidän maalit
1-1 Mikkilä (Haveri)
2-2 Mikkilä (Kantonen)
3-2 Niemelä (Haveri, Ala-Kokkila)
4-2 Niemelä (Suojanen, Hautamäki)
🥅 Torjunnat
S-kiekko / Koivula 44
KalPa Team 46
Ensi viikolla pelataan kauden viimeinen vieraspeli, m***a kauas ei tarvitse lähteä, sillä vastassa Kurikassa 🙌🏻
12/02/2026
Vähiin käy pelit ennen kuin loppuu, sillä tuleva viikonloppu on pelien osalta tämän kauden kolmanneksi viimeinen. Pelataan molempina päivinä kotihallissa ja vastustajaksi saapuu Kuopiosta ☺️🏒
Jos et jostain syystä pääse hallille kannustamaan niin ottelut on seurattavissa sekä LeijonatTV:stä että Tulospalvelusta 😎
01/02/2026
Ottelu Haapajärvellä päättyi kuvanmukaisiin lukemiin.
Ensimmäinen erä oli varmasti yksiä meidän onnistuneimpia tällä kaudella. Vastustaja pääsi kuitenkin erikoistilanteiden seurauksena tekemään ratkaisevat maalit.
🚨Meidän maali
0-1 Haveri (Hautamäki)
🥅 Torjunnat
Kiilat 29
S-kiekko / Koivula 63
Nyt kovasti treeniä ja pelien osalta huilataan ensiviikonloppu. Pelit jatkuu ystävänpäiväviikonloppuna tuplakotipeleillä ☺️
29/01/2026
Tulevana viikonloppuna lähdetäänkin jo viimeistä kertaa tälle kautta bussilla pidemmälle vierapelimatkalle 🫢🚌
Määränpäänä Haapajärvi ja vastassa 🏒
Peliä voi seurata LeijonaTV:stä sekä Tulospalvelusta.
29/01/2026
Viime viikonlopun pelien lukemat 🏒
🥅 Torjunnat
Lauantaina
Jokipojat 8
S-kiekko / Koivula 73
Sunnuntaina
Jokipojat 12
S-kiekko / Koivula 83
24/01/2026
Moi! S-Kiekko Naiset kerää varoja pelimatkoihin ja jäävuoroihin. Olisimme tosi kiitollisia, jos voisit tukea meitä tilaamalla ihan mitä tahansa täältä: https://tuetiimia.fi/tiimi/bt1393
Kurkkaa esim. ystävänpäivän lahjaideat tai tilaa tarpeellista arjen käyttötavaraa. Tilaaminen on helppoa ja saat tuotteet parissa päivässä. Pienikin tuki on meille arvokas, joten olisi hienoa, jos voisit tukea meitä!🙏
S-Kiekko Naiset - Tuetiimiä.fi
Joukkue pelaa Jääkiekkoliiton alaista naisten Suomi Sarjaa. Joukkue koostuu nuorista aikuisista, opiskelijoista ja muutamasta kokeneemmasta pelaajasta. Isoimmat kulut koostuvat pelimatkoista bussilla sekä jäävuoroista, näihin kuluihin keräämme varoja, jotta kulut pelaajaa kohden pysyisivät ...