J.P.Pro Sport Consult Oy

Soita Verkkosivusto Ota yhteyttä: Yritys

J.P.Pro Sport Consult Oy Urheilu-, huippu-urheilu- ja kuntourheiluvalmennus, juniorivalmennus, fitness-valmennus, Personal Tr

Olen 65-vuotias mies. Olen valmentanut ihmisiä yli neljä vuosikymmentä.Silti huomaan toisinaan kuuluvani joukkoon, jonka...
12/10/2026

Olen 65-vuotias mies. Olen valmentanut ihmisiä yli neljä vuosikymmentä.

Silti huomaan toisinaan kuuluvani joukkoon, jonka ajatukset ja luonne tiedetään jo ennen tutustumista. Ne ”wanhan liiton miehet”.

Näin kuntosalivideon, jossa harjoittelun polttoaineeksi kerrottiin viha maailmaa tuhoavia vanhoja miehiä kohtaan.

En tunnistanut siitä itseäni. Tunnistin kyllä ikäni ja sukupuoleni.

Ehkä siinä tarkoitettiin tiettyjä vallankäyttäjiä. Ehkä kärjistyksen piti naurattaa. Silti jäin miettimään, kuinka helposti ikä muuttuu leimaksi, jolla myös kokemus ja asiantuntijuus voidaan ohittaa.

Valmentajana olen oppinut kysymään enemmän ja olettamaan vähemmän. Suorituksen takana on ihminen, jonka elämästä emme katsomosta käsin tiedä kovinkaan paljon.

Haluan lasteni ja valmennettavieni saavan elää ilman, että heidän täytyy pyytää hyväksyntää sille, keitä he ovat.

Saman toiveen ulotan myös itseeni.

Ikä ei tee minusta oikeassa olevaa. Kokemus ei vapauta kuuntelemisesta, oppimisesta tai omien ajatusten tarkistamisesta.

M***a ikä ei tee minusta syyllistäkään.

Tekojani ja ajatuksiani saa arvioida. Niistä voidaan keskustella. Lokeroinnin kanssa se on vaikeampaa, kun vastaus on annettu jo ennen ensimmäistä kysymystä.

En halua vähätellä minua nuorempien huolia. Toivon vain, että säilyttäisimme halun nähdä, kehen sanat osuvat.

Olen elänyt lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Tehnyt virheitä, oppinut, rakastanut ja välittänyt.

Se kaikki kuuluu elämääni ihmisenä.

Toivon, että ennen kuin minusta päätetään, minuun tutustutaan.

Kehonrakennuksen perusasiat eivät ole muuttuneet.Haluan edelleen nähdä symmetriaa, kehon tasapainoa ja rasvattomuutta ai...
12/10/2026

Kehonrakennuksen perusasiat eivät ole muuttuneet.

Haluan edelleen nähdä symmetriaa, kehon tasapainoa ja rasvattomuutta aivan kuten ennenkin.

Hyvä rakenne ja iso lihasmassa eivät ole toisiaan poissulkevia vastakohtia vaan päinvastoin. Molempien kuuluu asua samassa kehossa.

Eikä kehonrakentajalle ole edelleenkään haitaksi, että hän on myös vahva.

Hyvä fysiikka ei synny sattumalta.

Kun haluat asettaa oman rimasi korkealle.Haastaa itsesi ja haluat nähdä todellisen potentiaalisi. Se vaatii sinulta rohk...
17/09/2026

Kun haluat asettaa oman rimasi korkealle.
Haastaa itsesi ja haluat nähdä todellisen potentiaalisi.

Se vaatii sinulta rohkeutta ja tahdonvoimaa.
Kykyä heittäytyä ja uskaltaa.
Luottamus itseesi ja kykyihisi tulee kasvamaan päivä päivältä.

Se mikä oli ennen haavetta ja unelmaa, tuleekin sinua totena vastaan.
Vain teoilla on merkitystä.

Ryhdy siis toimeen.

Mitä aiemmin aloitat, sitä aiemmin tulet valmiiksi.

Soita, tekstaa ja sovi aika puhelinpalaveriin, laita sähköpostia tai tule käymään.

Fitnessurheilu on yksilölaji.Kun urheilija astuu lavalle, hän astuu sinne yksin. Kukaan ei voi enää tehdä mitään hänen p...
18/08/2026

Fitnessurheilu on yksilölaji.

Kun urheilija astuu lavalle, hän astuu sinne yksin. Kukaan ei voi enää tehdä mitään hänen puolestaan.

Vaikka suoritus on yksilön, matkan ei tarvitse olla.

Olen vuosikymmenten aikana alkanut ajatella yhä enemmän, ettei ihmiselle riitä pelkkä tehtävä. Hän tarvitsee myös paikan. Paikan, jossa hän kokee kuuluvansa johonkin.

Fitnessurheilijan arki on usein yksinäistä. Hän harjoittelee yksin, syö omat ruokansa ja elää oman ohjelmansa mukaan. Mitä lähemmäksi kilpailuja mennään, sitä enemmän elämä eriytyy muiden elämästä.

Kun muut kysyvät, miksi ihmeessä teet tuota, toinen saman lajin urheilija ei kysy.

Hän tietää.

Siksi tiimi ei parhaimmillaan ole joukko saman valmentajan urheilijoita.

Se on yhteisö.

Yhteisö, jossa onnistumisesta iloitaan aidosti ja jossa epäonnistuminen ei muuta ihmisen asemaa. Kilpailussa ansaitaan sijoitus. Yhteisössä ei pitäisi joutua ansaitsemaan ihmisarvoaan.

Tiimin suurin merkitys syntyy siitä, että siellä jokainen voi myös olla tärkeä toiselle.
Kokenut rauhoittaa ensikertalaista. Joku auttaa poseerauksessa. Toinen soittaa tai lähettää viestin juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Silloin urheilija huomaa jotain tärkeää:

Minua tarvitaan täällä.

Valmentajan tehtävä ei ole vain tehdä harjoitusohjelmia ja ruokavalioita. Valmentaja rakentaa kulttuuria ja jokainen tiimin jäsen on omalta osaltaan vastuussa siitä, millainen ilmapiiri yhteisössä on.

Kilpailuissa tämän näkee ehkä kauneimmin bäkkärillä.

Yksi on juuri hävinnyt oman sarjansa, m***a auttaa hetkeä myöhemmin joukkuetoveriaan valmistautumaan omaansa.

Siinä on joukkue yksilölajissa.

Lavalla jokainen taistelee omasta sijoituksestaan.
Bäkkärillä pidetään huolta toisista.

Ehkä juuri siksi urheilija pystyy menemään lavalle yksin, koska hän tietää, ettei hänen tarvitse tulla sieltä takaisin yksin.

Lavalla mitataan urheilijaa.
Tiimissä kannatellaan ihmistä.

Kun unohdamme miksi teimme sitä alunperin Urheilussa konkreettisemmin on kyse aina harjoittelusta, ravinnosta ja palautu...
06/08/2026

Kun unohdamme miksi teimme sitä alunperin

Urheilussa konkreettisemmin on kyse aina harjoittelusta, ravinnosta ja palautumisesta,
M***a sen alla on jotakin paljon syvempää.
Paljon tärkeämpää. Jotain mikä on noiden asioiden yläpuolella.

Yksi lempilauseistani urheilijalle on aina ollut : ”Ilman tunnetta, ei kannata tehdä mitään.”

Tunne.
Se ensimmäinen tunne, jonka vuoksi aloitimme.

Kun ei malttanut odottaa, että pääsisi seuraavaan harjoitukseen. Jokainen pieni onnistuminen tuntui valtavalta, emmekä miettineet sijoituksia tai suuria voittoja. Emme myöskään tunnistaneet muiden odotuksia tai ulkopuolelta tulevia paineita.

Usein näen julkisessa keskustelussa urheilijoiden tarinoita siitä, miten tai miksi tunne katoaa. Yleisin selitys on, että harjoittelua on liikaa ja se vie kaiken ajan.
Tai, että urheilija menetti motivaationsa, vaikka todellisuudesssa hän menetti yhteyden siihen alun tunteeseen.

Tunne ei lopulta katoa työmäärän vuoksi. Se katoaa silloin, kun unohdamme, miksi teimme sitä alunperin.

Tekeminen on muuttunut velvollisuudeksi. Ilo on vaihtunut suorittamiseen. Alamme harjoitella enemmän ulkopuolisten odotusten vuoksi, kuin oman sisimmän. Sydämemme.

Silloinkin harjoittelu ja tavoitteisiin pyrkiminen näyttää ulospäin aivan samalta kuin ennenkin. Sovitut työt tehdään, ruokavalio pitää, m***a silti jokin on muuttunut.

Sisäinen liekki, tunteenpalo on sammunut. Urheilija on unohtanut miksi alunalkaen tähän ryhtyi.

Moni yllättyy silloin, kun kerran hukattu tunne palaa. Ehkä hän huomasi kysyä itseltään sen tärkeimmän kysymyksen : ”Mikä minut sai aloittamaan tämän”.

Uskonpa, että valmentajan tärkein tehtävä ei olekaan kehittää urheilijan suorituskykyä, vaan varjella sitä tunnetta jonka vuoksi hän joskus aloitti.

Ilman tunnetta voi harjoitella pitkään, m***a vain tunteen avulla voi päästä todella pitkälle.

Kuuntelin onnellisuustutkijaa. Häneltä kysyttiin milloin ihminen on onnellisimmillaan.Hän vastasi kysymykseen yhdellä sa...
07/07/2026

Kuuntelin onnellisuustutkijaa. Häneltä kysyttiin milloin ihminen on onnellisimmillaan.
Hän vastasi kysymykseen yhdellä sanalla :
”Huomenna.”

Se oli hyvä pysähdys ja muistutus minulle siitä, miten ihmisen mieli on rakennettu.
Onnellisuus on aina edessä päin.

Sitten kun saan uuden työn,
sitten kun valmistun,
sitten kun lapset kasvavat,
sitten kun paino putoaa,
sitten kun jään eläkkeelle,
sitten kun on aikaa…
Sitten kun on sitten..

Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja kun jokin näistä viimein toteutuu, mieli siirtää maaliviivaa eteenpäin. Taas vähän kauemmas.

Huominen on tärkeä. Ilman toivoa emme rakentaisi mitään, emmekä tavoittelisi parempaa elämää, m***a tuntuu surulliselta, että annamme tämän päivän lipua ohitse.

Mitä jos onnellisuus ei olekaan paikka, johon joskus toivotaan saapuvamme.
Jos se onkin taito huomata, että osa onnellisuudesta oli täällä jo eilen ja osa on tässä juuri nyt ja vain pieni osa siitä kaikesta kuuluu huomiselle.
Muuten vaarana on, että koko elämä kuluu ja kiitää ohi odottaessa päivää, joka on aina vasta huomenna.

Urheilumaailmassa törmään jatkuvasti tähän ilmiöön.
Urheilija unelmoi Suomenmestaruudesta, arvokisamitalista tai ammattilaisuudesta.
Hän rakentaa mielessään hetken, jolloin kaikki loksahtaa kohdilleen ja ajattelee, että juuri se hetki on lopullisen onnen löytämisen hetki.

Mitali ripustetaan kaulaan. Urheilija nostaa pytyn ilmaan. Yleisö taputtaa.
Hän yllättyy ja on hämmentynyt tunteistaan. Tunne ei olekaan rajaton onnellisuus, vaan suuri hiljaisuus.
Se hetki valuu ohi nopeasti ja mieli alkaa etsiä jo seuraavaa tavoitetta.

Vuosia myöhemmin kun sama urheilija katsoo vanhoja kuvia kilpailuistaan, videoita loputtomista harjoituksistaan.
Selaa lehtileikkeitä.
Hän huomaa ajatella, että ne olivat elämän parhaita vuosia.

Hän oli onnellisimmillaan juuri silloin, kun hän tavoitteli unelmaansa. Ei silloin kun hän saavutti sen.
Haikeinta ja surullisinta tässä on se, että hän ei tiennyt sitä silloin.

Ja ymmärtää, että onnellisuus ei asukaan maaliviivalla.

Onnellisuus on kulkenut vierellä koko matkan, m***a huomaamme sen vasta, kun tie on jo kuljettu loppuun.

Moni ajattelee, että ammattilaisuus tarkoittaa vapautta keskittyä vain harjoitteluun.Todellisuudessa ammattilaisuus tark...
17/06/2026

Moni ajattelee, että ammattilaisuus tarkoittaa vapautta keskittyä vain harjoitteluun.
Todellisuudessa ammattilaisuus tarkoittaa sitä, että harjoittelu on enää yksi osa työtä.

Oma ura kilpailijana sattui vuosille 1988-1997 joista viimeiset vuodet ammattilaisena.
1996 kun olin USAssa ja treenasin Venicen Goldsilla. Sain nähdä mitä TOP 10 huiput oikeasti tekivät.
Meillä Suomessa oli pitkälti se käsitys, että hyvähän heillä on, kun ei tarvitse kuin treenata.
Se kisamatka avasi minun silmät.

Seminaareja, esiintymisiä, mainos- ja lehtikuvauksia, PT-hommia, haastatteluja ja sponsoritapahtumia. Jatkuvaa organisointia, jotta aikataulut pitävät.
Aloin ihmetellä, että miten ihmeessä he ehtivät treenata, sälyttää kuntonsa ja vielä kehittyäkin.
Minun arvostus heitä kohtaan nousi siinä samassa pilviin ja ainakin itse lopetin sen kitinän kotimaassa, että kun ei aika riitä kaikkeen.

M***a nyt tänä päivänä sosiaalinen media on räjäyttänyt pelin kokonaan. Se mikä riitti ennen, ei riitä nyt mihinkään.
Urheilijan täytyy olla yhtäaikaa markkinoija, kuvaaja, videoeditoija, yrittäjä, myyntimies ja viestintäosasto.

Iso osa nykyisistä Pro -urheilijoista voisi tehdä kaksi harjoitusta päivässä, niin kuin tehtiin -90 luvulla, m***a some rokottaa aikaa päivästä nyt niin paljon, että se ei ole mahdollista.

Moni meistä näkee vain tunnin mittaisen treenivideon tai kuuntelee podcastin. Harva näkee niitä tunteja, jotka kuluvat kuvaamiseen, editointiin, yhteistyökumppaneille raportointiin, kommentteihin vastaamiseen ja näkyvyyden ylläpitämiseen ja jos näkyvyys katoaa, katoaa myös tulot.

Ammattilainen ei tee työtään silloin kun jää aikaa. Hän järjestää elämänsä niin, että tärkeimmät asiat tulevat tehdyksi siitä huolimatta, että aikaa ei koskaan ole tarpeeksi.

Nykyään moni haaveilee ammattilaisuudesta. Harvempi ymmärtää, että ammattilaisuus ei vähennä velvollisuuksia, vaan se lisää niitä. Kilpailu on kovaa.

Jos puhutaan pelkästään tavoitteellisesta harjoittelusta ja jos tavoittelet ammattilaisuutta.
Ala tästä päivästä lukien elää ja treenata kuin ammattilainen, ilman kompromisseja.
Muuten se haave ei koskaan toteudu.

11/06/2026

Lihas ei laske sitä montako toistoa teit. Lihakselle merkittävää on paljoko voimaa se joutui tuottamaan, kuinka kauan se joutui työskentelemään ja kuinka lähelle uupumusta onnistuit pääsemään.

Otetaan esimerkki:
10 toistoa nopeasti = sarja kestää 15 sekuntia
10 toistoa hitaasti = sarja kestää 50 sekuntia

Vaikka toistomäärä on sama, ärsyke ei ole identtinen.

Siksi Lihaskasvun kannalta olennaisinta ohjeistaa urheilijaa olisi pyytää työskentelemään 30-60 sekuntia failureen saakka, kuin että pyytä häntä tekemään 8-12 toistoa.
Koska 8–12 toistoa voi eri ihmisillä tarkoittaa eri pituista suoritusaikaa.

5-6 toistossakin sarjan kesto voi olla jo yli 40 sek. Hyvin suoritettuna ja silloin se riittää, koska hypertrofinen aikaikkuna on noin 30–60 sekunnin mittainen yhtäjaksoinen lihastyöjakso, jossa lihakseen kohdistuu riittävä mekaaninen jännitys ja sarja päättyy täydelliseen uupumukseen.

Jokainen on varmasti nähnyt salilla tilanteen, jossa kaksi urheilijaa tekee “10 toistoa”:

Ensimmäinen tekee hallitusti. Hidas eksentrinen vaihe, hyvä venytys, maksimi supistus ja sarja kestää yli 40 sek.

Toinen pompauttaa painon ylös, pudottaa alas ja sarja on valmis 12 sekunnissa.

Paperilla molemmat tekivät 10 toistoa.
Todellisuudessa kyseessä oli kahdesta täysin eri harjoitusmenetelmästä.

Kokeneilla kehonrakentajilla ja fitnessurheilijoilla sarjan lihastunne ja kesto ovat huomattavasti tärkeämpiä mittareita kuin tarkka toistomäärä. He eivät ajattele “teen 12 toistoa”, vaan :

“Pidän lihaksen töissä niin kauan kuin mahdollista, niin että kaikki korkean kynnyksen motoriset yksiköt joutuvat tekemään töitä.”

Siksi huiput päätyvät hyvin samankaltaisiin sarjan kestoihin, vaikka heidän toistomäärät vaihtelevat.

Ymmärrän kyllä, että toistoja on helppo laskea. Sekunteja on hankalampi seurata salilla, m***a jos kysytään kumpi kuvaa lihaksen kokemaa ärsykettä paremmin, niin pelkkä sarjan kesto on lähempänä totuutta kuin pelkkä toistomäärä.

kuorma + sarjan kesto + kuinka lähelle failurea pääset.

Joskus keskustelu koneista ja vapaista painoista menee kummalliseksi. En tunne yhtään huipputason kehonrakentajaa, joka ...
08/06/2026

Joskus keskustelu koneista ja vapaista painoista menee kummalliseksi.

En tunne yhtään huipputason kehonrakentajaa, joka olisi rakentanut perusmassansa koneilla.

M***a tunnen paljon huipputason kehonrakentajia, jotka nykyään treenaavat paljon koneilla.

Tässä on se ero.

Kun katsoo vanhoja kuvia nuorista kehonrakentajista, kuten vaikka Dorian Yates, Ronnie Coleman tai Jay Cutler, taustalla näkyy kyykkyjä, maastavetoja, soutuja, leuanvetoja, penkkipunnerruksia ja pystypunnerruksia.
Vapailla painoilla.

Massan perusta rakennettiin raskailla perusliikkeillä.

Myöhemmin, kun lihasmassaa oli jo valtavasti, heidän tilanne osittain muuttui. Nivelissä oli kulumaa, vammoja oli kertynyt ja lihasta oli enemmän kuin tavallisilla ihmisellä yhteensä, joka vei osan liikkuvuudesta.
Supistusvoimaa oli jo niin paljon, että se alkoi rikkoa omaa kehoa. Silloin koneet alkoivat saada suuremman roolin.

Koneet eivät muuttuneet paremmiksi lihaksen rakentajiksi, m***a niiden avulla voitiin jatkaa kovaa harjoittelua pienemmällä loukkaantumisriskillä ja hallitummin.

Moni sekoittaa syyn ja seurauksen.
Huippukehonrakentaja voi suosia koneita.

Siitä vedetään liian helposti se johtopäätös, että koneet ovat syy siihen lihasmassaan.
Todellisuudessa koneet ovat seurausta siitä lihasmassasta.

Kun alla on 15-30 vuotta raskasta harjoittelua ja yli 120 kiloa lihaksikasta kehoa, harjoittelun tavoitteet muuttuvat. Silloin ei enää rakenneta perustaa. Silloin jalostetaan jo hankittua.

Nuoren tai keskitasoisen huipulle pyrkivän kannattaa kysyä itseltään.
”Treenaanko kuten mestari nykyään vai kuten mestari treenasi silloin, kun hän vasta rakensi tulevia mestaruuksia?”

Moni katsoo huippujen nykyistä harjoittelua ymmärtämättä, millä harjoittelulla se fysiikka on alun perin rakennettu. Se on vähän sama kuin katsoisi eläkkeellä olevan mestarin arkea ja yrittäisi päätellä siitä, miten mestariksi tullaan😊☝️

Nuori urheilija seisoo palkintopallia hopeakorokkeella. Hän on pettynyt sijoitukseen. Siinä hetkessä hän ei näe niitä tu...
07/06/2026

Nuori urheilija seisoo palkintopallia hopeakorokkeella. Hän on pettynyt sijoitukseen. Siinä hetkessä hän ei näe niitä tuhansia päiviä, jotka ovat tuoneet nuoret urheilijat siihen pisteeseen.

Muistan hyvin tilanteen vuosien takaa.

Oma valmennettavani sijoittui juniorisarjassa toiseksi. Hän oli valtavan pettynyt, vaikka koki tehneensä kaiken oikein.
Harjoitellut tunnollisesti, syönyt hyvin, levännyt, jättänyt pois asioita, joista muut hänen ikäisensä nauttivat.

Kilpailun jälkeen hän kysyi minulta:
”Mitä tuo minut voittanut urheilija tekee paremmin kuin minä?”

Katsoin hetken häntä ja vastasin:
”Tuo sinut voittanut urheilija harrasti telinevoimistelua viisivuotiaasta saakka ennen kuin tuli tähän lajiin. Sinä pelasit ne vuodet Pleikkaa. Sen verran me olemme häntä perässä.”

Vastaus kuulosti ehkä siinä kohtaa kylmältä, m***a päätin olla rehellinen.

Urheilussa vertaamme itseämme usein ihmisiin, joiden lähtöviivaa emme tunne.

Emme näe kaikkea sitä pääomaa, jonka joku on kerännyt jo aikoja sitten ja tämä ei koske vain urheilua.

Joku perustaa yrityksen ja menestyy nopeasti. Joku kirjoittaa kirjan, joka myy tuhansia kappaleita. Joku näyttää olevan yhdessä yössä asiantuntija.

Usein katsomme lopputulosta ja unohdamme kysyä, mitä tapahtui sitä ennen.
Elämä ei ala meillä kaikilla samalta lähtöviivalta.

Moni lahjakas nuori lopettaa liian aikaisin, koska hän vertailee omaa viidettä harjoitusvuottaan jonkun toisen viidenteentoista harjoitusvuoteen.

Katse menneeseen kertoo, kuinka pitkä matka on jäljellä.

Katse eteenpäin kertoo, mihin suuntaan kuljet ja mitä valintoja teet, jotta voit laittaa vilkun päälle ja siirtyä ohituskaistalle.

Osoite

Tornio

Puhelin

+358442044122

Verkkosivusto

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun J.P.Pro Sport Consult Oy julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: J.P.Pro Sport Consult Oy:

Oikopolut

Jaa