30/03/2025
Kevät lämpenee ja linnut laulaa – vaan kukkiiko ruusut? 🌹
Ruusukukka Racing Team
Sarja: Xon Cup
Kuljettajat:
Joni Ruuskanen
Kimi Merikukka
30/03/2025
Kevät lämpenee ja linnut laulaa – vaan kukkiiko ruusut? 🌹
09/03/2025
Tiimin salibandyjaoston kummipelaaja E.Vehanen taisteli joukkueensa divarikarsintoihin eilen Siuntiossa. 👍🏻
Myös J.Ruuskanen on nähty talven aikana kirmaamassa pallon perässä. Tästä ei tosin mitään mainitsemisen arvoista.
Kevät lämpenee ja season25 lähestyy kovaa vauhtia. Kysymys kuuluukin, nähdäänkö Ruusukukka viivalla?
24/12/2024
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! 🎅🏻
Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille mukana eläneille. 🫶
❤️: Ruusukukka Racing Team
14/09/2024
Viimeinen osakilpailu hävisi kokonaisuuteen – ’’Minkä silmä heittää, sen hitsisauma peittää’’
Kauden viimeinen reportaasi perinteisesti hieman myöhässä. Emme pahoittele.
Ruusukukka Racing Team lähti viimeiseen osakilpailuun toiveikkain mielin. Kauden aikana koetut vastoinkäymiset olivat lujittaneet vanhojen kettujen mielet.
Mentaliteetti oli; kaikki tai ei mitään. Pienellä (lue: todella pienellä) todennäköisyydellä mestaruus oli vielä saavutettavissa, m***a sen ajattelu pidettiin minimissä. Nautitaan ajamisesta ja katsotaan mitä päivä tuo tullessaan.
Ja niinhän siinä kävi. Kaikki saatiin. Siis kaikki, mitä ei toivottu.
Kärsimysten tie alkoi heti aika-ajojen tulosten ilmaannuttua taululle. Via Dolorosan ensimmäinen säkeistö oli jo lurautettu ennen kuin päästiin Ruusukukan kohdalle listassa. Männä vuosien surkein tulos oli naulattu – tiimin nimi komeili sijalla 12.
Risk it for the biscuit. Edes näistä ranteista ei 0,5 sekuntia lähde ajamalla. Moottori vaihtoon ja muutama kaunis sana taivaan isälle.
Ja sehän riski kannatti. Ensimmäisessä erässä hieno nousu ja oltiin niin sanotusti back in the game. Backhand, forehand, boom boom boom, kun Ruusukukka pujotteli sijalta 22 kohti kärkikahinoita.
Pitkästä aikaa aurinko paistoi risukasaan ja jotain hymyä muistuttavaa oli luettavissa kuljettajakaksikon naamatauluilta.
Itku (ei niin) pitkästä ilosta. Toisessa erässä oltiin jo haistelemassa solid-sijoituksia, kunnes ohjattavuus heikkeni huomattavasti. Juuri ohitetut kilpakumppanit kiiti yksitellen takaisin ohi. Tässäkö tää oli? Wiskarila teki konkurssia ja Ruusukukan Kosmic levii nelostielle. Maaliin kuitenkin päästiin.
Auto ylös ja faktat todeksi. Upeaa suorituskykyä useamman kauden tarjonnut Lynxin putki oli sanonut sopimuksen irti. Vaan eipä Kosmic osannut arvata, että Raadelman Ruusperi Don Ron Rautala hitsipuikkoineen iskee kenttäsairaalassa hitsipuikkoa kylkeen. Nöyrä kiitos upeasta Xon-spiritistä Ronille. Kilpakumppanin auton hitsaaminen ei ole optimaalisin tapa valmistautua pian alkavaan seuraavaan erään.
Ihmeen kaupalla auto saatiin nippuun ja pari seuraavaa erää tasaisen hyvää suorittamista.
Viimeinen erä loi taas toivoa tiimille. Vauhti oli kohdallaan ja mahdollisuudet jopa kärkikahinoihin olivat realistisia.
Seitsemän kierrosta jäljellä ja autot kurvaavat pääsuoralle. Jonon ohittaessa maaliviivan, vinkaiseva ääni repäisee yleisön tärykalvoja. Autot jatkavat matkaa ja pian auton nro. 1 takapuskuri lentää kohti rengasvalleja. Se oli siinä, tekninen lippu ja Ruusukukka Racing Team on pois pelistä.
Tarinalle ei saatu kaunista loppua. Kausi oli paketoitu. Paimio sinetöi hienosti koko kauden epäonnen ja haasteet.
Viimeisestä kilpailusta merkittiin 10. sija. Ei toivottu sijoitus riitti kuitenkin pitämään Ruusukukan sarjapisteissä juuri ja juuri kolmen joukossa. Lopputulos kaudella 2024 oli siis 3. sija. Ei se tietysti mestaruus ole, m***a ihan kelvollinen kaikkeen sattuneeseen nähden.
- Odotukset kauteen olivat suuremmat, m***a ainut joka meni putkeen, oli hitsisauma. Voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen, suuret onnittelut Vihtiin ja Team Halmeelle. Kiitokset myös muille kilpakumppaneille, oli taas ilo räpätä kausi tässä porukassa, summaa haasteissa marinoitunut kuljettajaosasto.
Suurimmat kiitokset luonnollisesti kauden mahdollistaneille yhteistyökumppaneille ja faneille. Kiitokset tekniikkapuolesta myös Hra. Rehtorille ja mosawelho Jartsalle. Huollosta kotiväelle. Majoituksista Mikolle. Ja kaikille muillekin tasapuolisesti, KIITOS!
Palataan!
Sincerely yours
Ruusukukka Racing Team
24/08/2024
19/08/2024
Lahes täydellinen katastrofi – ei siitä sen enempää
Viikonloppuna kauden viimeinen osakilpailu Paimiossa.
Tulos tai ulos. Mestaruuteen tarvitaan jo pientä ihmettä. Ihmeitä on sattunut ennenkin.
Jatketaan.
10/08/2024
Mitä liikkuu suuren ajattelijan päässä, kun ketjut lähti paikaltaan kolmannen erän lämmittelykierroksella? 🥲
21/07/2024
Ruusukukka Racing Team lätäkön päässä kauden avausvoitosta – ’’Hyvältähän se erävoittojen ottaminen pitkästä aikaa tuntuu’’
Neljäs XonCup taisteltiin lauantaina Vihdin kartingradalla. Pitkään tanssitut sadetanssit tuottivat vihdoin tulosta, ja taivaan herra palkitsi odotuksen toisen erän puolivälissä oikein kunnon rankkasateella. Vaikka tilanne oli toivottu, päätyi se myös tässä erässä tiimin kohtaloksi ilmanputsarin hörpättyä vettä.
Loput erät olivatkin suvereenia Ruusukukka Racing Teamin ilottelua. Upea nousu kolmannessa erässä sijalta 22. sijalle kaksi oli myrskyvaroitus. Neljännessä erässä tiimi oli jo kiinni päivän ensimmäisessä varmassa voitossa, m***a epäonnisesti toimitsijat eivät saaneet kierroksella ohitettavia pois radalta. Tämä maksoi viimeisellä kierroksella kaksi sijaa ja maaliviiva ylitettiin kolmantena. Kahdessa viimeisessä erässä muut saivat vain tuijotella horisonttiin häviävää Ruusukukka Racing Teamia.
- Hyvältähän se erävoittojen ottaminen pitkästä aikaa tuntuu. Koko alkukauden ns. ’’napsun’’ puute on rassannut mieltä, niin ihan passeli viikonloppu tähän väliin. Vaikkakin toki koko päivän voitto olisi maistunut. Täytyy varmaan toivoa, että myös Lahdessa sataa. Tuntuu istuvan hyvin vanhojen rattimiesten tassuille, kommentoi kuljettajakaksikko virne naamalla.
Vaikka Vihdissä salamat välähtelivät ja vettä tuli kuin Esterin sieltä, oli katsomo vetänyt sankoin joukoin Ruusukukka Racing Teamin faneja.
- Suurin kiitos kisapäivästä kuuluu ehdottomasti pelipaikoilla saapuneille faneille. Työnteko jatkuu ja pyritään löytämään Lahteen rohdot, jotta voittaminen kuivalla olisi myös mahdollista, päättää päivän sadevedessä marinoitunut kaksikko.
Sarjatilanne on muodostunut oikein mielenkiitoiseksi ja ratkaisu tulee varmasti venymään viimeiseen osakilpailuun asti. Seuraavan kerran väännetään 10.8. Lahdessa!
Kuvat: James Luigi | https://jamesluigi.kuvat.fi/i/cnpyT5BeNJZWXauAh7P6DR3UHYgK4Gxb
29/06/2024
Ruusukukka kiipesi Järilänvuoren podiumille – ’’Onneksi meidän dynaaminen tiimi pystyy sopeuttamaan toimintaa tilanteen vaatiessa’’
Kokemäen hornankattilassa juhlittiin päivän päätteeksi Ruusukukka Racing Teamin kolmatta sijaa.
Tiimi lähti viikonloppuun repaleiselle kokoonpanolla, sillä nimeltä mainitsematon kuljettaja oli (vahingossa) tuplabuukannut Provinssin kilpailuviikonlopulle. Kurinalainen ja sitoutunut tiimin jäsen kuitenkin saapui kisapaikalle pelipäivänä, joskin muutamien Valtionrautateiden tarjomien haasteiden kautta.
- Festarit ei tietysti ole optimaalisin alkulämpö kisapäivälle, m***a toisaalta BMTH:n pitistä sai sopivaa fiilistä ajoja varten. Yöunet saivat vähän osumaa, m***a onneksi meidän dynaaminen tiimi pystyy sopeuttamaan toimintaa tilanteen vaatiessa, kommentoi yksi väsynyt matkustaja.
Pienten teknisten haasteiden siivittämänä hallitseva mestari kirjasi korttiin ehjän päivän. Puolet sarjasta on nyt ajettu ja kilpailu mestaruudesta kiristyy yhä entisestään. Mitään ei tule annettuna ja töitä on tehtävä, mikäli mielitään havitella kirkkainta pystiä myös kuluvalla kaudella.
Seuraava osakilpailu 20.7. Vihdissä, tervetuloa vierailemaan!
23/06/2024
Kouvolan possujuna ei tuonut toivottua tulosta – ’’Lähtöjen edetessä konkretisoitui puuttuva kymppä’’
Kauden toinen osakilpailu oli kirjaimellisesti taistelua alusta loppuun. Normaalista poiketen, kaikki kuusi lähtö ajettiin noin 10 auton letkassa ensimmäisestä kierroksesta viimeiseen. Actioinia ei tästä päivästä puuttunut, sillä tiivis nippu vaihtoi järjestystä lähes joka toinen kierros.
Ruusukukka otti henkisen yliotteen lunastamalla aika-ajoissa paalupaikan päivän ensimmäiseen erään. Se olikin päivän ainut paalu. Loppupäivä kuluikin porukan mukana sinnitellessä.
- Alku tosiaan näytti hyvältä ja odotukset päivään olivat valoisat. Lähtöjen edetessä konkretisoitui kuitenkin sama puuttuva kymppä, kuin ensimmäisessä kisassa. Pienet tekniset ongelmat varjostivat myös tiimin päivää, raportoi mietteliäs kuljettajaosasto.
Kolmasosa kauden kilpailuista on nyt takana ja taistelu sarjan piikkipaikasta käy kuumana.
Seuraava kilpailu ajetaan 29.6. Kokemäen teknisellä pätkällä, mikä on ainakin aiemman datan perusteella osoittautunut Ruusukukka Racing Teamille suotuisaksi.
08/06/2024
Paalupaikan tänään tarjosi Skog Yhtiöt Oy/ Viking Länsi-Uusimaa 🪝
Sarjan toinen osakilpailu mitellään tänään Kouvostoliitossa. HANAAA!!!