PT Espoo ylsi voittoihin lauantaina 13. marraskuuta Ruskeasuolla pelatussa SM-sarjan kolmannessa osaturnauksessa. PT Espoo pelasi viikonlopun ottelunsa joukkueella Huy Chau, Jani Jormanainen ja Toni Soine.
Ensimmäisessä ottelussa TIP-70 kaatui niukasti kahden viikon takaisen joukkue-SM välierän tapaan. Nyt loppulukemat kirjattiin espoolaisille 4-3. Tauon jälkeen vuorossa oli ottelu OPT-86:ta vastaan. Syyskuussa SM-sarjan avauksessa kärsittyyn tappioon oululaisia vastaan saatiin nyt revanssi voitoin 5-2. Ottelun alku oli kuitenkin vaikea, kun ensimmäiset kaksinpelit näyttivät kummatkin jo kääntyvän Oululle, m***a Jani ja Toni onnistuivat molemmat voittamaan viisieräisiksi venyneet ottelut.
Turnauksen viimeisessä ottelussa vastaan asettui TuKa. Tiukat, viisieräiset ottelut kääntyivät jälleen Espoolle ja voitto kirjattiin nelinpelin jälkeen lukemin 4-3. Nelinpeli olikin yksi avaimista päivän voittoihin, sillä kaikki kolme nelinpeliä onnistuimme voittamaan.
Sarjataulukossa PT Espoo nousi nyt 9 kierroksen jälkeen toiseksi kahden pisteen päähän sarjakärki PT 75:sta. Seuraava SM-sarjan turnaus järjestetään tammikuussa Oulussa, jolloin vastaan asettuvat KoKa, LPTS ja Wega.
PT Espoo
Pöytätenniksen SM-Sarja Ping Pong, Table Tennis
Sm-sarjan 2. Kierros on näin taputeltu ja PT Espoo lähti kotiin mukavan pistesaaliin kanssa.
Ensimmäisessä ottelussa PT Espoo kohtasi vahvaksi tiedetyn LPTS:n ja hoiti kaksi pistettä kotiin 4-3 voitolla. Espoolaisista kaikki pääsivät voiton makuun ja lahtelaisten pisteistä vastasi Saveljev kahdella henkilökohtaisella voitolla ja voittamalla nelinpelin.
Toisessa ottelussa PT Espoota vastaan asettui Wega Helsingistä. Etukäteen Wega tiedettiin kovaksi joukkueeksi, etenkin kaksi heidän slovakialaista vahvistustaan. Soine, Hietikko ja Jormanainen kaikki ottivat voitot kotiin ja Wegan kahdesta pisteestä vastasi Ingemar Peter. Viidennen jatkoille venyneen nelinpelin jälkeen PT Espoo kuittasi täydet pisteet kotiin tuloksella 5-2.
Päivän viimeinen ottelu oli sarjakärkeä PT 75:ttä vastaan. Etenkin tamperelaisten Valasti ja Tennilä tiedettiin hankaliksi vastustajiksi. Peli eteni aina tasaisena 2-2 tilanteeseen, jonka jälkeen Hietikko ja Soine käänsivät tiukat viidennen erän voitot kotiin Valastista ja Tennilästä ja PT Espoo siirtyi 4-2 johtoon. Nelinpeliä PT Espoon luottopari pari Hietikko/Soine eivät saaneet käännettyä kotiin ja ottelu päättyi 4-3.
SM-sarjan 2. osaturnaus järjestetään Koskella huomenna 15. lokakuuta klo 10 alkaen. PT Espoo pelaa turnauksessa kokoonpanolla Pauli Hietikko, Jani Jormanainen, Toni Soine ja kohtaa LPTS:n, Wegan sekä PT 75:n joukkueet.
1. osaturnauksessa Tampereella 17. syyskuuta PT Espoo kärsi niukat 4-3 -tappiot OPT-86:lle ja TuKalle ja voitti sarjanousija Kosken Kaiun. Kolmen pelatun kierroksen jälkeen PT Espoo on sarjassa neljäntenä. Sarjakausi ei lähtenyt liikkeelle siis parhaalla mahdollisella tavalla, joten huomisesta turnauksesta on jo napattava voittoja.
Pt Espoo onnistui nappaamaan yllättävän finaalivoiton kivikovasta Wegasta luvuin 4-2. Toni Soine ja Pauli Hietikko aloittivat vahvalla esityksellä finaalin voittamalla Aki Kontalan ja Miikka O'Connorin. Wegan ruotsalaisvahvistus Tobias Bergman oli liikaa Janille ja Paulille voittaen kummatkin. Ottelun sankariksi nousi Pt Espoon Jani Jormanainen, joka voitti tiukan taistelun jälkeen Wegan Aki Kontalan 3-2 mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen.
Pt Espoo kiittää kaikkia tällä kaudella joukkueen mukana eläneitä kannattajia ja toivottaa tervetulleeksi ensi kaudelle seuraamaan Pt Espoon otteita!
Pt Espoo taisteli jälleen kerran sm-sarjan finaalin. Välierissä Pt Espoo kukisti näyttävän taistelun jälkeen hallitsevan mestarin Pt 75:n 4-2 tuloksella. Välierässä Pt Espoon luottopelaaja Toni Soine kannatteli joukkuetta harteillaan ottaen kaksi pistettä joukkueelle kukistamalla Pasi Valastin 3-2 ja Mika Tuomolan 3-0. Pauli Hietikko ja Jani Jormanainen antoivat oman panoksensa voittamalla kummatkin yhden pelin. Erityisesti Janin taisteluasenne ja työnteko sytyttivät Pt Espoon otteluun.
Sm-sarja jatkuu klo 16.00 finaalilla Wegaa vastaan!
4: Kierros Helsingissä 10.10.2015 (PT 75 - PT Espoo)
Tennilä Otto - Hietikko Pauli 9, 3, -9, 5 (3 - 0)
Tuomola Mika - Toni Soine -7, -2, -9 (0 - 3)
Valasti Pasi - Jormanainen Jani 4, -7, -7, 5, 5 (3 - 2)
Tennilä Otto - Soine Toni -9, 7, -8, 9, -9 (2 - 3)
Valasti Pasi - Hietikko Pauli -7, 8, 11, 7 (3 - 1)
Tuomola Mika - Jormanainen Jani -10, -11, -8 (0 - 3)
Tennilä/Valasti - Hietikko/Soine 7, 6, 10 (3 - 0)
Lopputulos: 4 - 3 (Tappio)
5: Kierros Helsingissä 10.10.2015 (TIP-70 - PT Espoo)
Räsänen Mika - Jormanainen Jani 6, 11, 10 (3 - 0)
Soine Samuli - Soine Toni -5, 7, 9, -6, 9 (3 - 2)
Tamminen Timo - Hietikko Pauli 7, -4, -9, -5 (1 - 3)
Räsänen Mika - Soine Toni 6, -8, 8, -8, 6 (3 - 2)
Tamminen Timo - Jormanainen Jani 7, 6, 8 (3 - 0)
Soine Samuli - Hietikko Pauli -5, 4, 7, -8, -8 (2 - 3)
Räsänen/Tamminen - Hietikko/Soine 4 7 -3 13 (3 - 1)
Lopputulos: 5 - 2 (Tappio)
6: Kierros Helsingissä 10.10.2015 (PT Espoo - Wega)
Soine Toni - O´Connor Miikka 8, 13, 10 (3 - 0)
Jormanainen Jani - Karjalainen Manu -3, 8, 5, 6 (3 - 1)
Hietikko Pauli - Nuolioja Jouko 6, 8, 7 (3 - 0)
Soine Toni - Karjalainen Manu 8, 3, 3 (3 - 0)
Hietikko Pauli - O´Connor Miikka -4, 9, 4, -9, -10 (2 - 3)
Jormanainen Jani - Nuolioja Jouko -9, 10, 6, -9, -9 (2 - 3)
Jormanainen/Soine - Nuolioja/O´Connor 7, 7, 9 (3 - 0)
Lopputulos: 5 - 2 (Voitto)
7: Kierros Oulussa 23.01.2016 (PT Espoo - TuKa)
Jormanainen Jani - Kantola Roope 8, 6, -9, -2, 7 (3 - 2)
Soine Toni - Kontala Janne -7, -7, 4, 9, -9 (2 - 3)
Hietikko Pauli - Myllärinen Markus 10, -7, 5, 5 (3 - 1)
Jormanainen Jani - Kontala Janne -14, -16, 4, 5, 10 (3 - 2)
Hietikko Pauli - Kantola Roope -7, -7, 4, 9, -9 (2 - 3)
Soine Toni - Myllärinen Markus 3, 8, -8, -8, 7 (3 - 2)
Hietikko/Soine - Kantola/Myllärinen -5, 7, 5, 9 (3 - 1)
Lopputulos: 5 - 2 (Voitto)
8: Kierros Oulussa 23.01.2016 (PT Tapiola - PT Espoo)
Tamminen Tero - Hietikko Pauli -7, -9, -7 (0 - 3)
Kirichenko Anna - Jormanainen Jani -7, 7, -6, -7 (1 - 3)
Schoug Loa Schihin - Soine Toni 8, -9, -7, -2 (1 - 3)
Tamminen Tero - Jormanainen Jani -9, -6, -4 (0 - 3)
Schoug Loa Schihin - Hietikko Pauli -9, -5, -9 (0 - 3)
Lopputulos: 0 - 5 (Voitto)
9: Kierros Oulussa 23.01.2016 (PT Espoo - OPT-86)
Soine Toni - Bril Vladimir 10, -3, -4, -6 (1 - 3)
Jormanainen Jani - Moradabbasi Peiman -11, -7, -6 (0 - 3)
Hietikko Pauli - Perkkiö Tuomas -5, 1, 4, 4 (3 - 1)
Soine Toni - Moradabbasi Peiman -6, 9, 11, 7 (3 - 1)
Hietikko Pauli - Bril Vladimir 5, -5, -6, -8 (1 - 3)
Jormanainen Jani - Perkkiö Tuomas -9, 7, 4, 9 (3 - 1)
Hietikko/Soine - Brill/Perkkiö 7, 12, 8 (3 - 0)
Lopputulos: 4 - 3 (Voitto)
---------------------------------------------------------------
Sarjataulukko 9. kierroksen jälkeen:
TIP-70 (22 pistettä)
PT Espoo (21 pistettä)
PT 75 (17 pistettä)
Wega (16 pistettä)
TuKa (14 pistettä)
OPT-86 (14 pistettä)
PT Tapiola (2 pistettä)
PT Vantaa (2 pistettä)
---------------------------------------------------------------
Yhteenveto:
Soine Toni (17 ottelua 13 voittoa)
Hietikko Pauli (17 ottelua 12 voittoa)
Jormanainen Jani (17 ottelua 11 voittoa)
Hietikko/Soine (4 ottelua 2 voittoa)
Jormanainen/Soine (1 ottelua 1 voittoa)
---------------------------------------------------------------
Seuraavat kierrokset Helsingissä 20.02.2016
10. Kierros: PT Vantaa - PT Espoo
11. Kierros: PT Espoo - PT 75
12. Kierros: PT Espoo - TIP-70
Tervetuloa kannustamaan.
1: Kierros Tampereella 12.09.2015 (PT Espoo - PT Tapiola)
Soine Toni - Schoug Loa Schihin -8, 2, -9, 3, 7 (3 - 2)
Hietikko Pauli - Kirichenko Anna 8, 4, 8, (3 - 0)
Jormanainen Jani - Tamminen Tero 6, 9, 7 (3 - 0)
Soine Toni - Kirichenko Anna 8, 9, 7 (3 - 0)
Jormanainen Jani - Schoug Loa Schihin 8, 2, 1 (3 - 0)
Lopputulos: 5 - 0
2: Kierros Tampereella 12.09.2015 (OPT-86 - PT Espoo)
Bril Vladimir - Jormanainen Jani 5, -9, -12, 11, 8 (3 - 2)
Sorvisto Mika - Soine Toni -8, -10, 4, -9 (1 - 3)
Perkkiö Tuomas - Hietikko Pauli -10, -3, -7 (0 - 3)
Bril Vladimir - Soine Toni -2, -3, -9 (0 - 3)
Perkkiö Tuomas - Jormanainen Jani 10, -7, -10, -9 (1 - 3)
Sorvisto Mika - Hietikko Pauli -7, -10, -8 (0 - 3)
Lopputulos: 1 - 5
3: Kierros Tampereella 12.09.2015 (PT Espoo - PT Vantaa)
Soine Toni - Luo Yumo 6, 5, 3 (3 - 0)
Jormanainen Jani - Mäkelä Jussi 9, -8, 5, 1 (3 - 1)
Hietikko Pauli - Laane Lauri 4, -9, 11, 7 (3 - 1)
Soine Toni - Mäkelä Jussi 6, 4, 7 (3 - 0)
Hietikko Pauli - Luo Yumo 5, 7, 2 (3 - 0)
Lopputulos: 5 - 0
Sarjataulukko kolmen kierroksen jälkeen:
1. PT Espoo (9 pistettä)
2. Wega (8 pistettä)
3. TuKa (6 pistettä)
4. TIP-70 (5 pistettä)
5. PT 75 ( 5 pistettä)
6. OPT-86 (2 pistettä)
----------------------------------
7. PT Vantaa (1 pistettä)
8. PT Tapiola (0 pistettä)
Seuraavat kierrokset klo 11.00 alkaen Ruskeasuolla, Helsinki 10.10.2016
4.kierros
OPT-86 - TIP-70
PT Tapiola - Wega
PT 75 - PT Espoo (stream)
PT Vantaa - TuKa
5.kierros
TIP-70 - PT Espoo
Wega - TuKa (stream)
PT Vantaa - PT Tapiola
PT 75 - OPT-86
6.kierros
TuKa - TIP-70
PT Espoo - Wega (stream)
OPT-86 - PT Vantaa
PT Tapiola - PT 75
Jani Jormanainen vs Miikka O´Connor (28.03.2015 kierroksella)
23/04/2015
SM-Sarja Playoff tulokset 11.04.2015. PT Espoo sai SM-pronssia.
Huomenna pelataan SM-Sarjan PlayOff Ruskeasuon palloiluhallilla klo 11. Tervetuloa !!
10/04/2015
Runkosarja
Lauantaina 28.3. pelataan Mestaruussarjan runkosarjan päätöskierrokset klo 11.00 alkaen Ruskeasuolla. PT Espoo kohtaa Wegan ja PT 75:n, ja taistelee vielä runkosarjan sijoista 2-5. Tervetuloa kannustamaan!
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Alue
Kategoria
Nettisivu
Osoite
Espoo