04/04/2020
Salibandyliiton hallituksen 12.3.2020 julkaiseman tiedotteen mukaisesti kaikki liiton järjestelmät sarjat päättyvät välittömästi eikä kauden päätösturnausta järjestetä. Täten Forssan Alun sarjasijoitus on haastavan kauden jälkeen viides ja sarjapaikka säilyy monista vaikeuksista huolimatta kolmannessa divisioonassa.
Pitkä mediahiljaisuus kuulumisista on johtunut kauden kuluessa tapahtuneista muutoksista valmennusportaassa. Toivottavasti tarina jatkuu jossain muodossa myös tulevaisuudessa.
Tulospalvelu - Salibandy
Salibandy Tulospalvelu
02/11/2019
PALUU NUMMIKESKUKSEEN
Pelit jatkuvat tänään muutaman viikon tauon jälkeen Hämeenlinnassa, kun Alku kohtaa LeTon Lempäälästä ja LäySän Läyliäisistä. Kummatkin vastustajat ovat Alun tavoin aloittaneet kautensa tasaisesti sekä voittaen että häviten, joten melko tasaisia vääntöjä luvassa. Sarjanousija LeTosta ei ennakkoon ole silmään osunut muuta kuin ykkösnyrkissä viilettävä entinen liigalätkäveskari Sasu Hovi sekä maalilta löytyvä forssalaislähtöinen ja monille alkulaisille tuttu Juha-Matti Laakso. Läysä onkin tuttu tasainen nippu aiemmilta kausilta.
Ihan täyttä kolmea kentällistä ei saada tänään jalkeille pikkusairasteluiden ja vipottavan menojalan vuoksi, m***a ässänä hihassa tietenkin Christian Teamin aikainen maalitykki M.Helin jos lisäpotkua vaaditaan.
KOKOONPANO
Oras - Vesala - Peltonen
Takala - Mäkinen – Hyytiäinen
M.Rantanen - Lundström - Mattila
Syrjälä - Suvanto
Alasentie - Toukkari
Seppänen
Helin
2.11.2019 Nummikeskus, Hämeenlinna
LeTo – Alku 13:00
LäySä – Alku 16:00
Otteluita voi seurata reaaliajassa:
Tulospalvelu - Salibandy
Salibandy Tulospalvelu
15/10/2019
TURNAUSRAPORTTI
SB Luja - Alku 4-10
Tiiviit kolme hyökkäyskenttää vyöryivät pälkäneläisten yli pyörremyrskyn lailla tehokkaan viimeistelyn siivittämänä niin ylivoimalla kuin tasaviisikoin. Alku esitti venymiskykyään ja peliasennetta selvittämällä usean pelaajan alivoimat ja pienen kaukalon aiheuttamat pomppivat harhasyötöt takaiskuitta. Ottelun näyttävimmät onnistumiset olivat ehdottomasti Aki Siika-Ahon avausosuma punaisissa,joka syntyi kokokentän kuljetuksen päätteeksi,sekä Toni Vesalan polvialastulolla viimeistelty voimalämäri.
Antti Takala 3+1
Anssi Alasentie 2+1
Tuomas Mäntylä 1+2
Vesa Hyytiäinen 1+1
Mikko Syrjälä 0+2
Miikka Rantanen 1+0
Toni Vesala 1+0
Aki Siika-Aho 1+0
Timo Peltonen 0+1
Timo Mäkinen 0+1
Mikko Helin (21 torjuntaa)
----
Alku – Ilves III 2-6
Kauden kolme ensimmäistä otteluaan hävinnyt Ilves III oli tehnyt kotitehtävänsä huolella ja seurannut ensimmäisestä ottelusta Alun aseet ja kompastuskivet, koska keskialueelle aseteltu sumppu oli tyrmäävä muuri hitaille lähdöille eikä avauspeli lähtenyt rullaamaan oikein missään vaiheessa vaaditulla tavalla. Aiemmista kausista selkeästi nuorentuneet tupsukorvat onnistuivat murtaa Alun flegmaattisen ja haluttoman puolustuksen vieden maalintekotilanteet selvin numeroin, viimeistelystä puhumattakaan.
Antti Takala 2+0
Anssi Alasentie 1+1
Vesa Hyytiäinen 0+1
Eetu Mattila 0+1
Timo Peltonen 0+1
Mikko Helin (14 torjuntaa)
----
Sarja jatkuu 2.11. Hämeenlinnan Nummikeskuksessa. Tällöin vastaan asettuvat LeTo Lempäälästä ja LäySä Läyliäisistä.
Sarjataulukko:
https://salibandy.fi/tulokset/ #/sarja/miesten-3-divisioona-sisa-suomi-lohko-7/5745
12/10/2019
TÄNÄÄN TURENKI!
Alun sarjapelit jatkuvat jäätelötehtaan varjoissa Turengissa viime kauden keskikastiin kuulunutta SB Lujaa ja toisessa Sisä-Suomen lohkossa nousukarsintapaikkaa hätyytellyttä Ilves III vastaan. Kyseiset joukkueet hävisivät ensimmäisessä turnauksessa muita vastaan pelaamansa ottelut ja keskinäisessä mittelössä Luja vei pidemmän korren 9-5 numeroin.
Kaikkia syksyisiä lastentauteja ei ole pystytty selättämään ja loukkaantumisista johtuen sairastuvalla odottelee vielä useampi mies rivistä, m***a silti kokoon saadaan kolme täyttä ja iskukykyistä hyökkäysvitjaa, kun taas puolustuspään hieman kokeellinen koostumus joutuu kunnolla koetukselle.
KOKOONPANO
Oras - Vesala - Peltonen
Takala - Mäntylä – Hyytiäinen
M.Rantanen - Mäkinen - Lundström
Syrjälä - Hakala
Alasentie - Siika-Aho
Mattila
Helin
P.Rantanen
12.10.2019 Janakkalan liikuntahalli, Janakkala
SB Luja – Alku 13:00
Alku – Ilves III 16:00
Otteluita voi seurata reaaliajassa:
Tulospalvelu - Salibandy
Salibandy Tulospalvelu
01/10/2019
TURNAUSRAPORTTI – Kelpo avaus vajaamiehisenä
Alku – Vincemus 5-8
Hieman vajaalla ja kovin varamiehisenä matkaan lähtenyt Alkulauma suoriutui sarjakauden avauksesta kelvollisella arvosanalla taistellessa hämeenlinnalaisia vastaan tasaväkisesti m***a hetkittäin hieman hapuille. Nopean avausmaalin jälkeen suunta vaihtui ripeästi Vincemuksen siirtyessä reilussa kolmessa minuutissa neljällä peräkkäisellä maalilla johtoasemaan, m***a tästä ryhdistynyt Alun paineli tasoihin ja ohi ennen päätöserää. Viimeisellä kolmanneksella vanhat liigajyrät kuitenkin onnistuivat vääntämään tarvittavat osumat uuteen johtoasemaan ja pystyivät pitämään pintansa päätössummeriin asti. Täksi kaudeksi muuttunut tehokas peliaika muuttaa pelitapahtumia merkittävästi monella tapaa suotuisammiksi pelaajien ja järjestäjien kannalta, sillä 1,5 tunnin varaus ottelua kohti mahdollistaa aiempaa paremman mahdollisuuden alkuveryttelyyn eikä viiden ottelun pituiset turnauspäivät veny mahdottoman pitkiksi.
Anssi Alasentie 1+1
Vesa Lundström 0+2
Jose Suonpää 1+0
Jose Oras 1+0
Akseli Kultanen 1+0
Miikka Rantanen 1+0
Vesa Hyytiäinen 0+1
Timo Peltonen 0+1
Antti Seppänen (Ei tilastointia)
----
Snipers – Alku 2-6
Päivän toisessa koitoksessa vastaan asteli sarjanousija Hämeen Snipers, joka ennakkoasetelmien mukaisesti osoittautui selkeäksi haastajajoukkueeksi. Alku aiheutti suhteellisen helpolla rutiinipelillä ponnettomalle Snipersille päivän toisen tappion, eikä ottelu tarjonnut juurikaan sykähdyttäviä hetkiä. Tärkeä päänahka ja pistetili auki, tästä on hyvä jatkaa kahden viikon kuluttua Janakkalassa.
Jose Oras 2+0
Mikko Syrjälä 1+1
Anssi Alasentie 0+2
Vesa Hyytiäinen 1+0
Timo Mäkinen 1+0
Miikka Rantanen 0+1
Jose Suonpää 0+1
Antti Seppänen (Ei tilastointia)
----
Sarja jatkuu 12.10. Janakkalan liikuntahallissa Turengissa. Tällöin vastaan asettuvat SB Luja Pälkäneeltä ja Ilves III Tampereelta.
Sarjataulukko:
https://salibandy.fi/tulokset/ #/sarja/miesten-3-divisioona-sisa-suomi-lohko-7/5745
28/09/2019
SARJA-AVAUS NUMMIKESKUKSESSA!
Nummikeskus Hämeenlinnassa tulee kauden mittaan varsin tutuksia Alulle sillä pelattavista yhdeksästä turnauksesta peräti viisi pelataan kyseisessä paikassa. Pitkäaikaiset loukkaamiset ja sairastelut rasittavat melkoisesti päivän kokoonpanoa, m***a matkaan lähdetään silti toiveikkaana haastamaan paikallisia Vincemusta ja Sniperssia. Pitkän linjan alatasojyrä Vincemuksen kanssa Alulla oli viime kaudella tiukkoja ja tasaisia vääntöjä joissa voitot jakautuivat tasan. Loppusuoralla Vincemus nousi keskinäisten otteluiden maalierolla ansiosta Alun edelle sarjataulukon kolmanneksi. Aiemmilta vuosilta tuttu Hämeen Snipers on tämän kauden sarjanousija nelosesta. Eetu Mattila tekevät ensiesiintymisensä punanutuissa ja heti isoa roolia luvassa toisena sentterinä.
KOKOONPANO
Hyytiäinen - Mäkinen – J.Suonpää
Oras – Mattila - Peltonen
M.Rantanen – X - Lundström
Syrjälä – Suvanto
Kultanen – Alasentie
Seppänen
P.Rantanen
28.9.2019 Nummikeskus, Hämeenlinna
Alku - Vincemus 11:30
Snipers - Alku 14:30
Otteluita voi seurata reaaliajassa:
https://salibandy.fi/tulokset/ #/sarja/miesten-3-divisioona-sisa-suomi-lohko-7/5745?id=2070&name=Alku
14/09/2019
SUOMEN CUP 2. KIERROS
Sarjasijoituksensa vuoksi Alku aloittaa cup-taipaleensa suoraan toiselta kierrokselta, joten alkukesästä asetettu tavoite tämän kisan osalta on jo täyttynyt pelaamatta peliäkään. Tänään kotiluolan uumenissa käytävässä turnauksessa ensimmäisenä vastaan asettuu Forssan suunnalla täysin tuntematon länsirannikon kolmosta pelaava Kiikalan Urheilijat eli KiU. Muut päivän esiintyjät ovatkin tunnetumpia viime kauden päätteeksi kakkosesta pudonnut SC Urbans Janakkalasta sekä Jokioisten Paarmaa avauskierroksella pyöritellyt TPS 3, joka huhupuheiden peruustella koostuu turkulaisista juniorilupauksista.
Alku aloittaa päivänsä 11:00 ja tästä eteenpäin ottelut määräytyvät menestyksen mukaan. Alhaalta löytyvästä linkistä aukeaa sekavan oloinen ottelukaavio, josta voi itse päätellä päivän kulun ja seurata tuloksia päivän mittaan.
KOKOONPANO
Takala – Mäntylä – J.Suonpää
Oras - Vesala – Peltonen
M.Rantanen - Siika-aho – Lundström
Suvanto - Syrjälä
Kultanen - Alasentie
Hyytiäinen
Helin
P.Rantanen
14.9.2019 Jokioisten Leipä Areena, Forssa
KiU - Alku 11:00
Muut ottelut menestyksen mukaan.
Otteluita voi seurata reaaliajassa:
https://salibandy.fi/tulokset/ #/sarja/miesten-suomen-cup-lansi-2-kierros-lohko-g/5612
10/09/2019
VAJAA VIIKKO KAUDEN AVAUKSEEN!
Kesä on pyörähtänyt Alun leirissä monijakoisesti, osan pelaajista kuntoillen tiiviisti yhdessä useampana päivänä viikossa ja osan tyytyessä hyvin omatoimiseen valmistautumiseen. Ensi kaudeksi kolmosdivisioonan peliaika muuttuu aiemmasta juoksevasta tehokkaaksi, joten luvassa on lisäpeliminuutteja noin puolen tunnin edestä per ottelu. Onneksi suurin osa pelaajista on ottanut tämän ja lisääntyneet ikävuodet huomioon kohentaessaan kuntoaan Kaikulan pururadalla, Lamminrannan rappusilla ja Hunnarin rinteillä. Myös seutukuntien tenniskentät ovat tulleet tutuksi kevyemmän puuhastelun merkeissä ja tennis on muodostunut oikein eteväksi vastapainoksi pitkäveteisille juoksulenkeille.
Virallisesti liiton sarja starttaa syyskuun lopulla, m***a harjoituspelien hengessä kauteen otetaan varaslähtö Suomen Cupin alkaessa 14.9. Forssassa järjestettävällä turnauksella. Tällöin Jokioisten Leipä Areenaksi muuttuneeseen kotiluolaan saapuvat kolmosessa pelaavat SC Urbans ja Kiikalan Urheiljiat sekä ensimmäiseltä kierrokselta tiensä jatkoon selvittänyt haastajajoukkue TPS 3 alemmalta sarjaportaalta.
Muutoksia viime kauden pelaajistoon on kesän aikana tullut muutamia Joni Lahtolan siirtyessä Jokioisten Paarmaan ja Jarkko Mäkelän jäädessä pitämään välivuotta. Viime kauden nuoriso-osastoa edustaneet Lauri Ryhtä ja Miika Konttila siirtyivät kauden alla armeijan harmaisiin ja heidän jatkoa pohditaan myöhemmin kauden mittaan. Uusia tulokkaita joukkueessa on viime kaudella Loimaan Leiskua edustanut Jose Oras, SB Vantaalla aikoinaan divarikokemusta
kartuttanut Aki Siika-aho sekä virallisesti paluun punapaitaan tehnyt Ville Hakala.
Kaikki siis lauantaina hallille!
15/08/2019
💥 Suora stream-lähetys Bratislavasta 15:45 Suomen aikaa. Helsinkiläisen On7:n riveissä viilettää ulkomaan lainasopimuksella muutama alkulainen! 💥
Slovak Floorball Cup 2K19 | Najväčší florbalový turnaj na Slovensku
Najväčší florbalový turnaj na Slovensku
07/06/2019
Forssan Alun salibandyjaos yhteistyöhön Tallink Siljan kanssa!
Uutta yhteistyötä juhlistetaan viikonlopun pituisella promo- ja harjoittelutapahtumalla Silja Europa-risteilyllä. Illan teemoja ovat tietenkin jo maneereiksi muodostuneet urheilullisuus ja yhteisöllisyys jota runsaspäinen sählyjoukko lähtee innolla levittämään suurelle juhlakansalle. Ennen illan pääesintyjiä kannella kahdeksan luvassa uusien ja vanhojen, myös iäkkäiden, pelaajien esittelyjä ja fanitapaaminen. Säävarauksella suunnitteilla on myös satelliittiyhteydellä muodostettava videotervehdys monivuotiselta puolustuksen peruskalliolta, joka oli virallisesti ilmoittanut välivuodestaan vedoten ylikuntoon ja kolmosdivarin liian hitaaseen pelitempoon.
Satama-altaan veden kylmän lämpötilan vuoksi kuntoharjoittelu keskittyy kuivalle maalle ja aamutuimaan joukkue vaihtaa Kaikulan metsämaisemat Tallinnan vanhaan kaupungin mukulakivikaduille. Poisjäännistään huolimatta kesäharjoittelun keisarin virkaa hoitava laskettulusuuruus ja kuuleman mukaan myös voitokkaita tenniskokemuksia viime aikoina kerännyt joukkueen kapteeni on laatinut tiukan ohjeistuksen peruskuntokauden päätteeksi lauantaiaamulle - maksimi sykkeet, tietenkin.
Iltapäivän bingon ohessa pidetään pienimuotoinen tiedotustilaisuus, jossa valaistaan joukkueen tavoitteista ja taktisista suunnitelmista ensi kaudelle. Jaoksen hallitus paljastaa seurajohdon merkittävimmät panostukset ja huiman tahtotason lajin kehittämisen suhteen. Yhteystyön arvoa ja laajuutta ei julkaista, m***a kaksisuuntainensopimus on pituudeltaan noin 200 metriä joista ensimmäinen suunta lienee merelle päin.
Joten mukavaa viikonloppua kaikille!