24/04/2019
D niin kuin dynastia!
RDc marssi neljänteen peräkkäiseen Säbäliigan mestaruuteen. Guggenheim kaatui finaalissa 4-2. Uusi poika syntyi terveenä maailmaan ja painoa oli potrat 8,5 kiloa. Juhlimme voittoa perhepiirissä ja olemme onnesta soikeina. RDc sai ensimmäisen nimen historialliseen Säbäliigan Karjala-maljaan. Poikaa voit käydä onnittelemassa paikassa Jet Set Bar seuraavien parin päivän aikana!
09/11/2018
RDc avasi kautensa yliopiston Säbäliigassa kahdella maukkaalla voitolla. Tällä kaudella pääsemme nauttimaan kilpasarjan paluusta, joten odotettavissa on tiukkoja vääntöjä myös jatkossa
RDc - MPV 4-3
RDc - Säbäjumalat 4-1
Ahmankadun tähdet:
*** Markus Ylikoski
Kameleontin kyvyt omaava maalivahti osoittaa arvonsa myös kentän puolella. Alati vaarallisella Mafrella ehdottomasti myös joukkueen vaarallisin lämäri. Plussaa myös tenniskentältä tutummasta yhden käden rystylyönnistä. Vaarallisuus näkyi myös tulostaululla ja joukkueen sisäisen pistepörssin 2.
** Santeri Hujala
RDc:llä edessään tällä kaudella positiivinen ongelma, sillä joukkueesta löytyy Nashvillen Pekka Rinne ja Juuse Saros tasoinen maalivahtikaksikko. Pedagogi Ylikoski on mestari-kisälli- toimintatavalla koulinut Hujalan erinomaiseen torjuntavireeseen jo ensimmäisiin peleihin. Hujala napsi myös ensimmäiset pisteensä Areenan parketilla erinomaisen torjuntatyöskentelyn lisäksi
* Miikka Turunen
Nuoruuden intoa ja jalkaa löytyy. Fuksisyksy ei vielä näy hapenottokyvyssä, joten liekö tästä suunta ainoastaan alaspäin. Turunen tuo taituruutta joukkueen puolustusosastolle. Rookie nappasi myssyn ensimmäisten pelien päätteeksi
19/04/2018
Kevät on edennyt siihen pisteeseen, että on jälleen aika taistella Säbäliigan mestaruudesta. Perjantaina 20.4 klo. 17:00 alkaen RDc:n pelaajat laittavat jälleen kerran kaikkensa likoon taistelussa maineesta ja kunniasta. Tule paikan päälle aistimaan suuren urheilujuhlan tuntua. Finaalissa vastassa runkosarjassa tiukan ottelun päätteeksi kaatunut Guggenheim. Jatkuuko RDc:n dynastia? Kuka heiluttaa tahtipuikkoa? Mistä mestaruuspokaalin löytää tänä vuonna yön pikkutunneilla?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaus huomenna. Pelipäivä on juhlapäivä!
08/12/2017
Syyskierros pelattu Säbäliigaa ja päivitellään joukkueen kuulumisia sosiaalisen median puolellakin. Syyslukukauden puolella joukkue esiintyi ainoastaan kahdessa turnauksessa ja pelejä kertyi neljä, joista luonnollisesti yhtä m***a voittoa.
Syyskierroksen tulokset:
RDc – SB Loko 8-1
RDc – Guggenheim 4-2
RDc – Säbämeediot 9-2
RDc – Metsis 13-1
Lajin helppous viehättää, sillä maaliero neljän pelin jälkeen on murskaava 34-6. Guggenheim pystyi laittamaan hieman kampoihin pelin ollessa 2-2 pitkälle toiseen erään. Aikalisän jälkeen reilun minuutin aikana nälkäinen nippu kaivoi kuitenkin puuttuvan maali ja nokitti yhdellä.
Vastustajien suusta:
”Jes, onnistuttiin tekemään RDc:lle maali”
”Pystyttiin ihan hyvin haastamaan” (lopputulos 9-2)
”Toiseen erään vaan tiukempi miesvartiointi, niin kyllä se siitä” (taukotulos 8-0)
Ahmankadun tähdet:
*** Janne Häyrinen: Häy häy! Häyrisen koira on saanut ilmeisesti hoitajan ja sitä myötä Häykki alkanut taas käydä Säbäliigan peleillä. Koiran lenkittämisen avulla kasvatettu kuntopohja on tällä kaudella näkynyt myös pisteiden muodossa ja Häyrisen päätä komistaakin kultamyssy huikeilla tehoilla 7+8
** Kare Nupponen: Kare on kentän ulkopuolisten näyttöjen sekä kuvioiden hiomisen ohella kunnostautunut syksyn aikana myös pisteiden teossa. Kampuksen nopein huutosyöttöjen haalija ja ”5.divisioonan kankein” pelaaja on ollut myrkkyä vastustajille. Pallo kanttiin, kädet ylös, nimi lehteen ja takasin Mobiilitukulle töihin.
* Ville Kempas: ON! E-urheiluun siirtyminen ei ole näkynyt Kellin pelaamisessa. Antaa vastustajalle usein tasoitusta ”tyttömailalla” pelatessaan, koska Kelli ei edelleenkään osaa vetää, saati saa laukausta kohoamaan. Huhupuheet kuiskivat kuitenkin salibandytaiteilijan avaavan kävelykadulle oman ateljeensa.
Rauhallista joulunodotusta ja hyvää viikonloppua!
-RDc
04/10/2017
Kausi potkaistiin käyntiin Mehtimäen samettisella tekonurmella perinteikkäässä liikuntailtapäivän futisturnauksessa. Ahmankadun palkintokaappi sai täytettä pronssimitaleilla. Pimeneviin syysiltoihin tulossa myös täytettä säbäliigan startatessa pikapuoliin Areenan parketilla
Tulokset:
RDc – ASA 2-0
RDc – Tombolo 0-0
RDc – Karkein 1-3
Pronssipelissä Optimi kaatui jännittävien vaiheiden ja aaltoilevan pelin jälkeen 4-3.
Ahmankadun tähdet:
Jarno Ruisniemi: Vuorineuvos ja keskikentän dynamo Ruisniemi näytti pojille vihreän veran taituruutta ja taikoi melkoisen Urheiluruutu-maalin pronssipelissä. Jape pamautti poikkihirren kautta pallon pomppivana maaliin. Ylärima väpäjää edelleen kovemmin kuin yllätysvieras Hermannin käsi torstaiaamuisin.
Jussi Reijonen:. Nasu taasen näytti omaa osaamistaan myös komealla maalilla ja laukoi pallon päälle puolesta kentästä verkon porukoille. Reisi tyhjäksi ja kauhea kanuuna pääsi yllättämään Optimin veskarin kuin Ruisniemen housut kintuissa naisseurassa. Vakuuttavaa ja virheetöntä pelaamista kautta linjan
Teemu Kummunmäki: Voittava maalivahti, jolla harmittavasti jäi pronssipeli ”pakollisen” menon takia väliin. Miestä voi kysellä Ibizalta tai Helsingistä, kuka näistä taas tietää…
-RDc
09/04/2017
RDc on opiskelijoiden suomenmestari! RDc tyylitteli loppuottelussa lukemat 4-0 Tuskaa (Tampere) vastaan. Voit nähdä sankareita ja pokaalin paikassa Jet Set bar tänään noin kello 23!
01/03/2017
RDc pelaa mestaruudesta jälleen tänään varmistuneen välieräottelun voiton myötä! Saako Joensuun salibandyliigan itseoikeutetun hallitsijan dynastia jatkoa tänäkin vuonna? Joukkueen tie pudotuspeleissä kulkenut on seuraavanlaisesti
:
RDc-SB Parru 5-3
Pudotuspelit alkoivat puolivärierässä SB Parrua vastaan. Runkosarjassa 8-0 nuijittu Parru oli kuin uudestisyntynyt playoff-peleihin ja vastustajan suuntaan lähteekin RDc-leiristä suuri hatunnosto. Terävin kärki oli tainnut jäädä Talvipäiville ja melko nuhainen sekä repaleinen nippu asteli kentälle. Peliin valmistautuminen oli toisaalta suoritettu penkin päässä pikavisiitin tehneen fysiikkavalmentajan prinsiippien mukaisesti. Juvonen myhäilikin tyytyväisenä ottelusta raavitun rutiinivoiton jälkeen. Ahmankadun kolme leijonaa lähtee Ylikoskelle, jolla oli epäkiitollinen paikka maalissa joukkuepelin tökkiessä. Pelin jälkeen lanseerattiin Kare Nupposen hattrick – maali, oma maali ja jäähy. Peli ei hienouksia tarjonnut ja hikisen iltapuhteen jälkeen RDc pelaa mitaleista myös tänäkin vuonna!
RDc-SC SBJ 8-5
Välierässä suoritettiin kasvojen pesu ja se tehtiin tyylillä! Pallollinen peli pyöri näyttävästi yleisön chäntätessä Sexy Floorball Kare Nupposta. Taikuri Nupposen taktiikkasulkeiset ovat ilmeisesti juurtuneet pelaajien mieliin ja maaliverkkoja kilisteltiin rosterin leveydeltä kilpaa Pelastusarmeijan joulupatakeräyksen kanssa. Nälkää oli niin suuresti, että muutama koko joukkueen puolustuspään nukahdus näyttäytyi tulostaululla. Häydi Häy sanoi Häyrinen SC SBJ:n jäädessä katsomaan RDc:n perävaloja
Erityismaininta joukkueen poliisille, Hermanni Hakanpäälle. Mies on ulosmitannut kentän ulkopuolista potentiaalia uudessa roolissaan puolustuspään fyysisenä pelotteena. Hakanpää on parantanut peliään kevään edetessä kuuluisalla Porvoon mitalla. Välierän komeimmat maalit nähtiin taasen mailataituri Ville Kempaksen lavasta. Kellillä löytyy pelisilmää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, siitä osoituksena kaksi akrobaattisesti ilmasta ohjattua maalia ja yksi (väli)lihaa tummentava blokkaus
Joukkueen peli-iloa, hymyileviä naamoja ja penkiltä lentäviä jerryjä oli mukava seurata. Näytöt finaalia varten on nyt annettu ja fiilis leirissämme huipussaan, Karkein saa olla varuillaan
Me olemme RDc!
19/01/2017
Kauden 2016-2017 Joensuun salibandyliigan runkosarjan voitto varmistui kahdeksannen perättäisen voitetun ottelun jälkeen. Sarjan kärkipäähän kuulunut Säbäjumalat jäi statistin rooliin RDc:n isällisten otteiden alla ottelun päättyessä jopa melko rumiin lukemiin 9-0. Sikariporras myhäilee tyytyväisenä partaansa punoessaan juonia kauden viimeiseen runkosarjan otteluun. Kantaako kauden aikana lennonjohdosta kantautuva noste ja myötätuuli puhtaaseen rekordiin? Raikaako kauden päätteeksi RDc-theme mestaruuskannun saadessa täytettä sisuksiinsa?
Esteitä kevään mestaruusjuhlille ei horisontissa näy tällä hetkellä RDc:n liitäessä pysäyttämättömässä iskussa. Tehtyjä maaleja runkosarjan 8 peliin mahtuu tällä hetkellä kaikkiaan 77 ja päästettyjä ainoastaan 9. Uutena tulokkaana staffiin hypännyt hyökkäyskoordinaattori Kare Nupponen onkin saanut hyökkäyspään palaset loksahtamaan tiiviisti paikalleen. Ilo on ollut seurata myös muun rookiekatraan Hakanpää, Laakkonen, Kinnunen esiinmarssia. Peli on rullannut rennosti, m***a tehokkaasti ottelusta toiseen ja onnistumisia on tullut laajalta rintamalta, jopa koko rosterin leveydeltä Jussi Reijonen viimein päästessä kiikarikerhosta eroon väläyttämällä punaista lamppua ja huudattamalla yleisöä kertaalleen. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärjessä häärii muutaman uunin heittänyt kapteeni Lauri Keskinen ujohkoilla tehoilla 16+10. Valkealan pihapelien kasvatti huitelee omilla kymmenluvuillaan Saku Sikiön (8+10) ja Janne Häyrisen (9+5) seuratessa perävaloja. Unohtaa ei sovi myöskään joukkueen voittavaa maalivahtia, sillä Markus Ylikoski on kunnostautunut kauden aikana myös syöttötilastossa (0+4).
Runkosarjan ehdottomiin onnistujiin kuuluu myös Riku Salo. Salama ei iske kahdesti samaan paikkaan, m***a puolustuksen Herra ja Hidalgo jatkaa loistavia otteitaan ottelusta toiseen. Alkukauden puheet suonenvedosta voi vihdoin tässä vaiheessa unohtaa, puhukoot miehen puolustajan tontilta tekemät tehot 10+7 omia suloisia sointujaan. Salon dominoiviin otteisiin voi luottaa yhtä lailla kentällä kuin viikonloppuna aurinkoisessa Las Palmasissa. Salo on muodostanut vuoden rookiena aikoinaan palkitun, homo-Andyn kanssa timanttisen kovan pakkiparin, jonka ympärille joukkuetta voi tukevasti rakentaa
26.1 viimeinen runkosarjan peli SC SBJ:n joutuessa nälkäisen joukkueen hampaisiin Joensuu Areenalla. Tule katsomaan Pölösen rystyä, Ruisniemen operointia keskimääräistä pehmeämmillä käsillä, Hakanpään rymistelyä ja Kempaksen lonkkalämäriä. Pelin jälkeen runkosarja pakettiin Jetissä
-RDc
29/10/2016
Salibandyliigan kausi 2016–2017 pyörähti käyntiin tutuissa merkeissä ja kultajuna puksuttaa vakaasti raiteillaan kohti kuudetta mestaruutta.
RDc - Optimi 2-0
Kauden ensimmäistä peliä kuvaa hyvin termi hallittu kaaos ja Ylikosken pitikin pitää joukkuetta paikoitellen pystyssä paraatipelastuksineen. Joukkueen kapteeni Keskinen päästi kuitenkin muut piinasta heiluttamalla tahtipuikkoa ja laukoen kauden avausmaalin. Viime kaudella vuoden rookieksi valittu Ruisniemi antoi tulitukea jatkaessaan loistavia otteitaan, joita jo viime kaudella mieheltä totuttiin näkemään kentällä ja sen ulkopuolella. Loppulukemat mestaruuskrapulaisen pelin jäljiltä nihkeät 2-0
Keskinen: 1+0
Ruisniemi: 1+0
Salo: 0+1
Ylikoski: 9 torjuntaa
RDc- Agora Oilers 11-2
Toiseen otteluun vastaan asteli Agora Oilersin urheilullinen nippu. Keskisen varoittelusta huolimatta pääsi sarjan punakoneeksikin tituleerattu Oilers yllättämään taukotilanteen ollessa 2-2. Tärkeimmällä hetkellä nälkää alkoi löytyä rosterin leveydeltä ja luottosoturi Häyrisen johdolla lyötiin Oilers melkoiseen pesukoneeseen pyörimään. Pajatson tyhjetessä ja kilkattaessa iloisesti kultamyssy vaihtoi toisen erän aikana omistajaa nopeammin kuin edellinen myssyn haltija sitä edes päähänsä ehti asettelemaan. Loppulukemat hyvin selkeät 11-2
Häyrinen: 4+1
Salo: 2+2
Keskinen: 2+2
Sikiö: 0+2
Kempas: 1+0
Ruisniemi: 1+0
Ylikoski: 0+1, 9 torjuntaa
Ahmankadun tähdet:
3. Markus Ylikoski: Suppilo otti tärkeitä koppeja ja pääsi myös pisteiden makuun. Voittava maalivahti
2. Lauri Keskinen: Hemu piiskaa joukkuetta kovempaan iskuun. Asetteli myös historiallisesti myssyä ensimmäistä kertaa päähänsä
1. Riku Salo: ”Mitä Riku Salo on tehnyt kesän aikana?”