Heinolan Tanssikerho ry

Heinolan Tanssikerho ry

Jaa

Heinolan Tanssikerhon tarkoituksena on edistää ja pitää yllä monipuolista tanssiliikunta- ja tanssiurheilutoimintaa Heinolan ja naapurikuntien alueella.

01/09/2026

Syyskuu vie taas tien päälle – ja tällä kertaa kilometrejä kertyy! 🎶

Tansseja, musiikkia ja m***a pysähdystä ympäri Suomen. Syyskuussa jatkuu myös Pelimannin Perinnön matka Palokalta Hämeenkosken ja Viitasaaren kautta aina omalle kylälle Vääksyyn saakka.

Ja mikä parasta: jokainen ilta on vähän erilainen, koska yleisö tekee siitä omanlaisensa. ❤️

📍 Katso syyskuun keikat kuvasta ja nappaa oma päiväsi kalenteriin!

Missä sinä haluaisit nähdä Pelimannin seuraavaksi?

01/09/2026

Esittelyvuorossa tanssikerhon soololattareiden ja itämaisen tanssin ohjaajamme Tamara.

Hei! Olen Tamara, Azahar Dancen perustaja, ammattitanssija, tanssinopettaja ja liikunta-alan ohjaaja. Minulla on lähes 20 vuoden kokemus tanssin ja liikunnan parissa työskentelystä.

Opetan Heinolan Tanssikerhossa tiistaisin jäähallin peilisalissa kahta tuntia: Bailes Latinos klo 18–19 ja itämainen tanssi klo 19–20. Molemmat tunnit ovat avoimen tason tunteja, eli mukaan voi tulla riippumatta aikaisemmasta kokemuksesta.

Minulle tunneilla tärkeintä on, että jokainen saa edetä omaan tahtiin. Tutustumme erilaisiin tanssityyleihin, harjoittelemme liikkumaan rennommin ja varmemmin omassa kehossa ja annamme jokaiselle mahdollisuuden kehittää omaa tanssia omalta lähtötasoltaan.

Tanssitunnit ovat myös paikka irrottautua hetkeksi arjesta, nauttia musiikista ja liikkeestä sekä tutustua uusiin ihmisiin.
Tervetuloa tanssimaan kanssamme! 💛

31/08/2026

Tänään esittelemme tanssikerhon uudet lavatanssiopet 🥰

Olemme lavatanssin opettajat Tiina Ripatti ja Juha Häkkinen. Olemme yhdessä tanssineet ja opettaneet kymmenen vuotta niin lavatansseja kuin kansanomaisia tansseja. Lavatanssi on meidän yhteinen harrastuksemme. Tanssinopettaminen on mukavaa. On kiva huomata kun ihmiset oppivat uusia asioita.
Tule rohkeasti mukaan vaikka et olisi koskaan ottanut yhtään askelta tai olet jo oppinut niin aina voi löytyä jotain uutta.

Lavatanssikurssi alkaa 7.9 maanantaina klo 18-20. Kurssi jaetaan kahteen ryhmään. Ensin on alkeiskurssi klo 18-19 ja sitten jatkokurssi klo 19-20. Alkeiskurssissa lähdettään opettelemaan niin rytmiä, perusaskelia ja helppoja kuvioita. Jatkokurssilla mennään jo hiukan vaikeampiin asioihin kuin esim. seuraamista ja vientiä sekä kuvioita lisää, ryhmän tason mukaan.
Olet lämpimästi tervetullut kurssille!

31/08/2026

Syksy saapuu ja kohta saadaan nauttia 🍂🍁🍂🍁🍂 väriloistosta, hämärän hyssystä ja yhä pimenevistä illoista.

Ja ennenkaikkea Heinolan ihanan WPK-talon tanssisalin loistosta ja mukavista tansseista!

Tervetuloa uudet ja vanhat tutut tanssimaan torstaisin tai vain nautiskelemaan elävästä musiikista ja tutustumaan tanssin maailmaan 💞

30/08/2026

Esittelyvuorossa tänään Riitta ja argentiinalainen tango. Riitta ja muutama muukin ohjaaja on tavattavissa tänään Hobby messuilla.

Riitta kertoo isestään ja ryhmästä näin:

"Olen pitkän linjan lavatanssija, joka hurahti argentiinalaisen tangon kiehtovaan maailmaan reilut 10 vuotta sitten. Lisäksi takanani on seuratanssiohjaaja-koulutusta.

​Argentiinalainen tango on mahtava tanssilaji, joka sopii yhtä hyvin pidempään tanssia harrastaneille kuin ihan ensimmäistä kertaa tanssin maailmaan astuville.

Jokaisen tunnin alussa harjoitellaan tangon perusteita ja sen jälkeen jatketaan kunkin kurssilaisen/parin tason mukaisilla harjoitteilla.

Tervetuloa mukaan kokemaan tangon taika ja löytämään tanssin ilo!"

Tangoryhmä kokoontuu Kristiinakodin kerhohuoneella 16.30-18.00.
Etenkin viejiä kaivataan! Viejän roolia voi harjoitella kuka vain sukupuolesta riippumatta. Viejän roolissa tanssiminen kehittää omaa tanssiasi seuraajana valtavasti. Voit keskustella aiheesta Riitan kanssa esim. Hobby messuilla noin klo 13 lähtien, sillä hän tanssii molempia rooleja!

30/08/2026

Hitsi kun loppui messut ihan kesken! Oli tätä menoa niin kiva katsoa ☺️


Photos from Heinolan Tanssikerho ry's post 30/08/2026

Hobby messut kokosi mukavasti porukkaa tutustumaan harrastusmahdollisuuksiin. Joita muuten löytyy 💪

Kiitos kaikille Heinolan tanssikerhon pisteellä vierailleille on ❤️ ja kiitos tanssijoille ja ohjaajille 🕺💃

30/08/2026
28/08/2026

Syksyn ryhmien ja ohjaajien esittelykierros alkaa tästä 🪰 Kuten kuvastakin voi päätellä Terhi on tosi aurinkoinen ☀️ tyyppi! Terhi kertoo itsestään ja ryhmästä näin:

Hei kaikki 3–5-vuotiaat lapset ja heidän huoltajansa!
Olen Terhi Vilkman ja ohjaan Tanssikärpästen ryhmää Heinolan tanssikerhossa.
Ryhmä alkaa ke 9.9.2026 klo 17–18 ja kokoonnumme Heinolan uimahallin peilisalissa.
Meidän ryhmässämme leikitään ja tanssitaan iloilla ja riemulla ja toivotan kaikki mukaan
nauttimaan liikkumisen riemua. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautumistiedot löydät:

www.heinolantanssikerho.fi

Lisätiedot: Terhi Vilkman
[email protected]
p.+358505886920

Kuva: www.pihlaeveliina.com

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Heinola :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Kategoria

Osoite


Heinola
18100