Valkyrian Sailing Team

Valkyrian Sailing Team

Jaa

Sailing and double-handed offshore racing. Sandra & Perttu sailing with Salona 34

Photos from Valkyrian Sailing Team's post 10/06/2026

Espoo-Naissaari ja DH luokassa 3. sija 🥳

Edellisestä kisastartista Valkkarilla oli kulunut kaksi vuotta, joten intoa radalle oli enemmän kuin rutiinia. Sandran vahtiessa lapsia tuli co-skipperiksi. Vauriokorjausten yhteydessä uusittu pohja ja parannettu rikitrimmi saivat uskomaan paketin kilpailukykyyn.

Startin jälkeen löysimme hyvin vapaita tuulia ja vaikka hetkellinen totaalipysähdys tuulettomassa alueessa oli hermoja raastava, niin lopulta tuuli palasi.  Tuulen oli ennustettu kääntyvän kaakkoon, joten jatkoimme muiden perässä etelään majakalta. Hieman malttamattomina lähdimme ensimmäisenä itään. Tuuli lopulta vähän kääntyikin, m***a pidemmälle olisi kannattanut ajaa.

Porvoosta Tallinnaan koitti etukäteen odotetuin osuus, koska kaksi vuotta sitten hankittu reacher spinnu oli saanut tähän asti odottaa kisakäyttöä pussissa. Odotukset palkittiin vauhdikkaalla purjehduksella, joka jatkui lopulta Naissaaren kärkeen asti vain yhdellä lyhyellä fokkaosuudella välissä. Varjolaivaston tankkeritkin saatiin kierrettyä.

Naissaaren kärjessä olimmekin kisan kärjessä tasoitetussa ajassa. Spinnua suurempaan vaihtaessa ajauduimme kauemmas rannasta, joka näytti aika tyyneltä ja päätimme siten olla menemättä sinne takaisin. Lopulta eroa ei tainnut olla suuresti ja idenpänä olleet veneet pääsivät saaren takaa vapaisiin tuulin nopeammin. Takaisin Suomenlahden yli tultiin mukavasti myötätuulessa.

Porkkalasta kryssittiin kotia kohti kunnes ennustettu kovatuulinen rintama oli selkeästi havaittavissa hurjasta pilvimuodostelmasta ja sen takana tulevien veneiden spinnuista. Rintaman saavutettua vaihdoimme taas spinnulle. Helsingin majakalla spinnu päätti alastulemisen sijasta kääriä itsensä keulastaagiin, josta onneksi jiippaamalla kieri lopulta irti ja päästiin jatkamaan ilman keskeytystä.

Loppusuoran kryssi Kytölle oli märkä, m***a ei kai 13m/s tuulessa kryssimistä voi liikaa harjoitella. Maalissa olimme 3. sijalla. Toivottavasti seuraavaa starttia ei tarvitse odottaa yhtä pitkään. Nyt vene lomamoodiin ☀️

28/08/2025

Hyvää Itämeripäivää! Happy Baltic Sea Day! 🌊

Meillä onkin mennyt hetki viimeisimmästä päivityksestä ja paljon hyviä uutisia on päivittämättä. Lupaamme palata niihin pian, m***a juhlitaan tänään rakasta ja läheistä mertamme. Kiitos kun olet.

A lot of good news to be updated regarding our family, team and boat but let's celebrate today our dear sea which brings so much joy and calm for us.

Photos from Valkyrian Sailing Team's post 11/06/2024

Kiitos upeasta kilpailusta ja kaikki kilpakumppanit!

DH luokka purjehti pidemmän radan 142 mailia vaihtelevissa tuulissa. Aurinkoa oli yllättävän paljon kun taas sadetta ja aallokkoa yllättävän vähän näin pitkässä avomerikisassa.

Onnistunut startti ja uudella spinnulla kurvittelu loppusuoralla olivat kilpailun helmihetket. Väliin mahtui paljon hyvää ja paljon kehitettävää. Maanantaina tehtiin vähän post-it lappuharjoituksia siitä mitä opittiin, aika paljon tuli lappuja.

Sijoituksissa DH luokassa sija 8, ei ehkä parasta mahdollista, m***a jäipähän loppukauteen kova nälkä päästä näyttämään mihin pystytään 😁

1. ja 4 kuva: Timo Salmensaari

27/05/2024

Täydellinen treenipäivä lauantaina. Kryssivauhtia, vendoja ja uudella spinnulla kutkuteltiin kulmia 😎 Rannalla ukosti ja merellä paistoi ☀️

Oltaisiin me mieluusti kisattukin Two Star, m***a kilpakumppanit uupui 🤷‍♀️ Missä kaikki on?

Photos from Valkyrian Sailing Team's post 17/09/2023

Ristiriitaisin tunnelmin sijalle kolme eilen NJK:n Björkholmen - Blekholmen kilpailussa.

Kilpailussa edellä ollut menetti maston ja seilit. Tosi harmillista, onneksi ei henkilövahinkoja. Kävimme chekkaamassa, että kaikki kunnossa ja saimme tästä hyvityksen menetetyn ajan mukaan.

Kovatuulinen (n 11-14m/s) ja haastava kisa, niin ei ehditty napsia kuvia. Veneen uusi nopeusennätys 14,2kn saatiin ja kohinan perusteella ehkä meidänkin veneen saa sittenkin plaanaamaan.

Vielä yksi kisa jäljellä :ssa ja siellä ratkaistaan sijoja. Jännittäväksi menee!

Photos from Valkyrian Sailing Team's post 13/09/2023

Käytiin pikkupurjehtijan kanssa laittamassa venettä kisakuntoon.

Viime lauantaina Kopun kaksinpurjehduksessa jäätiin tiukasti neljännelle sijalle. Ensi viikonloppuna uudestaan radalle NJK:n Björkholmen - Blekholmen.

Photos from Valkyrian Sailing Team's post 06/09/2023

Sailed in the 5th place in the Finnish Championship of 🥳

Congratulations to winners and thank you for the great race for all competitors and the race organization Helsingfors Segelklubb ! 🍾

On Saturday there was a coastal race of 35 miles in heavier winds and on Sunday shorter 25 miles race in lights winds. Total there were 22 DH teams which were divided into two classes.

In the first day we had an excellent start, very good boat speed and everything looked super good - until in the middle of the race we had one bad gybe and spinnaker wrapped super tightly around the foil. It was a real struggle but we managed to get it open and continue the race ( ). Finished 6/11.

The second day it was other way round. Super light winds arranged couple of restarts in the beginning of the race and in the last one we were not so lucky. Fleet in the back got the wind first and passed us from the windward side making us loose the every hint of the wind and drop to the last place. Well, we did not give up and with a good fighting spirit started to chase the fleet with a good success. By getting couple of shifts right and getting the boat in the good speed in both upwind and downwind, we raised from the bottom to the 4th place.

Maybe next time we can have both a good start and end of the race. Let's see! 😄

Photos from Valkyrian Sailing Team's post 19/08/2023

HTR tarjosi jälleen upean kisayön Suomenlahdella. Kiitos kaikille siitä!

Purjehduksellisesti jäi melko paljon petrattavaa, m***a matkan aikana opittiinkin paljon ja mm trimmejä alkoi löytyä.

Tallinna matalan jälkeen noussut tuuli ja aalto tarjosi parasta hupia ja uusia ulottuvuuksia veneestä. Siitä jää hienot muistot ja siihen oli kiva päättää kisa.

Erityiskiitokset mummulle ja papalla, jotka pitivät huolta pikkupurjehtijasta ja hänen ensimmäisestä yötä ilman vanhempia ❤️




Photos from Valkyrian Sailing Team's post 27/05/2023

Kisakausi 2023 avattu! ⛵️

Helsinki Two Star purjehtittiin tänään erittäin vaihtuvissa tuulissa ja kovatasoisessa seurassa.

Pienen tauon jälkeen päätimme tavoitella tänään ehjää purjehdusta ja tehdä valinnat mieluummin konservatiivisesti kuin riskillä. Siinä onnistuttiin 😄 Ollaan myös hyvin iloisia kun saatiin viettää hetki vanhempien keskinäistä laatuaikaa merellä. 1v pienokainen on kuulemma ollut tyytyväinen mummin ja tädin hoidossa, joten näyttää lupaavalle päästä radalle jatkossakin.

Tulos sija 6/8 vastasi hyvin tänään purjehdittua suoritusta. Kryssi kulki tosi hyvin, sivumyötätuuliosuuksille täytyy varmaan keksiä purjekauppiaan/-konsulentin kanssa jotain.

Kiitos vielä kisanjärjestäjille ja kisakumppaneille hauskasta kisasta!

02/10/2022

Kausi ohitse.

Noin tuhat mailia matkapurjehdusta pikkukipparin kanssa opettivat vähän rauhallisempaa purjehdusta.

Ensi kaudella tavoitteena purjehtia taas kovaa.

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Helsinki :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Osoite


Blekholmen
Helsinki
00140