28/09/2023
Jade etsii ratsastajaa! Nyt olisi tarjolla tavoitteelliselle kouluratsastajalle todellinen 💎
Yli 60% kisatuloksia tältä kaudelta aluetason HeB ja He A luokista. Kaikin puolin kiva ja helppo käsitellä. Matkustaa hyvin ja tämän kanssa pärjää yksinkin tilanteessa kuin tilanteessa. Voi myös ajaa sekä kärryillä että reellä. Hypätty ei ole käytännössä ollenkaan edellisen ratsastajan koulupainotteisuuden vuoksi.
Myynnissä tamma ei ole, m***a erilaisille diileille avoimin mielin mennään. Eli saa ehdottaa erilaisia variaatioita. Ensisijaisesti täysi-ikäinen ratsastaja etsinnässä tai junnuikäisen kohdalla huoltajan oltava vahvasti mukana touhussa.
21/02/2023
Muistutuksen sananen kaikille: Tallimme on yksityistalli, joka sijaitsee omassa kotipihassamme. Näin ollen kenelläkään ulkopuolisella ei ole pihaamme mitään asiaa rapsuttelemaan hevosia ilman lupaamme. Meillä asustaa mm. 2v ori, joka on kyllä ihmisille ystävällinen, m***a karatessaan tammalaumaan saattaa saada aikaan ison vahingon. Jos kuitenkin haluat käydä hevosia katsomassa, tulethan rohkeasti soittamaan ovikelloa ja kysymään, etkä mene tarhojen liepeille ilmoittamatta tai varsinkaan "takakautta", kiitos.
24/06/2022
Hyvää juhannusta! ☀️🇫🇮 Tallin hevosista tänään Viereremän juhannusraveissa Renki Rols L1 numerolla 6 ja Tähtitie L4 numerolla 3. 🐴🐴
31/05/2022
Kevät on vierähtänyt kuin varkain jo toukokuun viimeiseen päivään. Tapahtumia hevosrintamalla on riittänyt: Suvilei varsoi tammavarsan Leipuritar 25.4. Säihkeen Sähinästä. Lootuksen Kukka varsoi reilua kuukautta myöhemmin 27.5. tammavarsan Herkko Hurmauksesta. Ja uuttakin elämää on laitettu alulle, kun Hiekan Viktoria siemennettiin Hiljalan Fantomilla ja odottaa nyt tiineystarkastusta.
Tähtitie ja nyt myös Renki Rols ovat starttaileet raveissa mukavalla toto-/rahasijamenestyksellä. Menestystä saatiin myös näyttelyistä, kun Kiuruveden tamma- ja varsanäyttelyssä Seppälän Soturi sai 2 palkinnon ja oli toiseksi paras 1-vuotias ja näyttelyn paras ratsuvarsa.🤩 Kouluratsastuskilpailuissa Jade on jatkanut tasaisen mukavia suorituksia hyvillä prosenteilla. Viimeisimpänä tuloksena 2.sija SiRan seurakoulukilpailuista HeC-luokasta.
24/04/2022
Pitkästä aikaa tallin kuulumisia. Kevään myötä elämä tallilla ja kisa-areenoilla virkistyy. Pitkäperjantain iltana Hiekan Viktoria varsoi kauniin tammavarsan Kihiseestä. Kaikki meni kuin oppikirjoista ja emä sekä varsa voivat hyvin.
Tällä viikolla kisarintamalla on riittänyt tapahtumia: keskiviikkona Tähtitie ja Mirva käväisivät ravaamassa Vermossa, josta tuomisina 2. sija. Perjantaina Marin ja Mirvan leasingruuna Renki Rols juoksi Kuopiossa koelähdön hyväksytysti.
Tänään puolestaan kilpailtiin Siilinjärvellä kouluratsastuksen aluehallimestaruuksissa. Seppälän Jade ja Juulia osallistuivat ainoana suomenhevosratsukkona nuorten hevosten mestaruusluokkaan, josta tuloksena 61,705% ja sija 10/18.
Lisäksi tallimme kasvatti Seppälän Lasse osallistui Kitta Hyttisen kanssa suomenhevosten mestaruusluokkaan ollen luokan 4. Onnea kaikille asianosaisille hienoista suorituksista!🤩
26/01/2022
Meidän tallin Tauski ❤ Tänään Oulussa 3120m ja vuoden toinen voitto laukattomalla esityksellä. Tallin väki onnittelee!
24/12/2021
Rauhaisaa joulunaikaa kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme! 💫🎄❄❤
13/12/2021
Saa laukata ja antaa tasoitusta muille ihan reilusti, m***a silti saa porukan kiinni ja ykkösenä maaliin. Ihan huikea hevonen tämä meidän tallin Tauski! 💗🥇 Onnea Mirva ja Lasse-Pekka!
09/12/2021
Mirva ja Tauski 🥇 Oulun illassa tänään! Paljon onnea!
Kuudes lähtö meni Mirva Janatuisen ohjastaman ja valmentaman Tähtitien nimiin 🏆 Ohjastaja-valmentaja Janatuinen myös omistaa ruunan yhdessä Lasse-Pekka Häkkisen kanssa.
27/10/2021
Mirva ja Tauski matkasivat tänään isolle kirkolle Vermoon. Kotiin tuomisina tosi hyvä 🥈 johtavan rinnalta. Tallin väki onnittelee!