Korhonen Racing

Korhonen Racing

Jaa

Yhteystiedot, kartta ja reittiohjeet, yhteydenottolomake, aukioloajat, palvelut, arvostelut, kuvat, videot ja ilmoitukset Korhonen Racing, Amatööriurheiluseura, Joensuu :ltä.

Photos from Korhonen Racing's post 13/08/2025

Kaksi kesäkisaa takana ja kaksi vielä edessä.
Pistejohto edelleen, vaikka pinnoja onkin hukattu kauden aikana paljon.
Turussa ei vauhti ihan löytynyt, m***a Kouvolassa päästiin taas omalle tasolle.
Nyt katseet on tämän viikonlopun Lahden kisassa – tavoitteena pysyä mukana voitto kamppailussa.

Kuvat: Taneli Niinimäki / AKK

10/03/2025

SM Savonlinna rallin EK5, vielä kun kaikki oli hienosti…😂😂. Tällä tekemisellä SM3 luokan nopein kellotus.

09/03/2025

Sm rallit tältä talvelta ajettuna. Eilen Savonlinnassa tiukkaa taistoa Nikaran kanssa ja 4/5 pohja-aikaa. Viimeisellä erikoiskokeella pieni arviointivirhe ja kisa päättyi ojaan kärkipaikalta. Hyvä kilpailu sai surkean päätöksen. Rallissa onnistumisen ja epäonnistumisen väli on marginaalisen pieni ja tällä kertaa kävi näin. Jatketaan kesällä.

01/02/2025

SM3 luokan voitto tunturista. Olihan onnistunut viikonloppu, mentiin kovaa kun tarvittiin ja kilpakumppaneiden ongelmien johdosta varmisteltiin ralli loppuun ilman suurempia kiireitä. Kuopiosta 2 sija ja tunturin voitto tarkoittaa sarja johtoa. Iso kiitos huollolle: Make, Lare ja Mario.

06/10/2024

Kausi päätettiin Kiteen osakilpailussa, jossa varmistettiin SM-sarjan pronssi. Olimme SM3 luokan kolmansia vaikka pistetilanteesta johtuen meidän tehtävä oli tuoda auto ainoastaan maaliin mitalin varmistamiseksi. Kiitos kaudesta huoltotiimille ja kaikille mukana olleille!

Photos from Korhonen Racing's post 25/08/2024

Lahden SM rallista 4.sija. Perjantain jälkeen oltiin voitto taistossa mukana, vain pari sekkaa kärjestä. Lauantai oli pettymys, ehkä tehtiin virhevalinta rengas seoksissa m***a kyllä olisi pitänyt silti parempaan pystyä. Opetellaan rallin ajoa ennen sarjan päätös kilpailua, jos sitten Kiteellä seuran kotikisassa pärjättäs. Tämä tulos kuitenkin vankisti otetta SM mitalliin ja se pyritään saavuttamaan.

Photos from Korhonen Racing's post 16/06/2024

SM Pohjanmaa Rallista kolmas sija joka vahvistaa asemaa mitalli taistossa. Tällä kertaa tehtiin nuotilla liikaa virheitä ja se ei mahdollistanut voitosta ajamista. EK6 asti yritettiin ajaa kiinni Kauppista m***a kun siinä ei onnistuttu varmisteltiin hyvät pisteet lopuilla erikoiskokeilla. Seuraavan kerran kilpaillaan Hondalla Vetomies kisassa Jyväskylässä.

30/05/2024

Siinäpä meidän menoa penkalta käsin voitokkaasta kesäkauden SM avauksesta. Ei se mitään ”urheiluruutu” linjaa ole m***a silloin kello usein tykkää.

Photos from Korhonen Racing's post 25/05/2024

SM Mad-Croc Länsirannikon rallista SM3-luokan voitto. Pe iltana ajettiin kaksi asfaltti erikoiskoetta, joiden jälkeen rengasrikosta huolimatta toinen sija 2,4sek kärkeä perässä. La aamuna hyökättiin ek3:lle johon tuli 19,5sek pohjat ja sen jälkeen varmisteltiin voitto kotiin.

15/05/2024

Siitäpä näytille Imatran F-Cupin yleiskilpailun neljänneksi nopeinta menoa. Oltiin hakemassa tuntumaa lisäluokissa nro:lla 125 Turun Sm rallia varten joka ajetaan 24-25.5
Vielä pienet asfaltti testit ja ollaan valmiina Sm kesäkauden avaukseen…

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Joensuu :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Nettisivu

Osoite


Joensuu