Beach Volley Team VOIMA

Beach Volley Team VOIMA

Jaa

Yhdistelmä beach volleytä ja ystävyyttä Jyväskylästä ja Tampereelta. Pari, joka pelaa SM-kiertuetta tosissaan, m***a pilke silmäkulmassa.

13/08/2018

Biitsikesä on päätöksessä, ja on aika kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, tukijoita, seuraajia ja tsemppareita. 🙏🏻☀️🏐

Kaikkiaan kesä oli rikkonainen ja erilainen kuin Team Voiman aikaisemmat kesät. Even loukkaantuminen kesäkuun alussa muutti suunnitelmia täysin. Hiekka poltteli varpaissa kuitenkin sen verran, että nopeasti oli keksittävä uusi suunnitelma turnausten kiertämiseksi.

Kiitos ihanille pelinaisille Maria Tuomiselle, Aliisa Vuoriselle ja Ida Sinisalolle yhteisistä hetkistä. Kokonaisuudessaan voitettiin Idan kanssa yksi osakilpailu Salossa ja oltiin kolmansia Vaalassa. Mantun kanssa Helsingissä pelattiin itsemme pronssille ja Aliisan kanssa Sastamalassa oltiin myös kolmansia. Idan kanssa voitettiin Sunsets Kuopio, Beach Volley tapahtuma ja oltiin lopulta finaaliturnauksessa neljänsiä.

Suuri kiitos sponsoreille, joiden avulla reissaaminen ja viikonloppujen turnauskulut on saatu katettua. Kiitos kaikille somessa seuranneille ja tykänneille. Taustalla on jälleen ollut iso joukko hienoja ihmisiä, jotka haluavat olla mukana meidän matkassa.💛

Kiitos,
Henkilöstötalo Voima.
Tampereen Kiito-Baari
Naamiaismaailma
KSBR, Keski-Suomen Betonirakenne Oy
Aikon Kartano
Reeni-Ravinne
Persauki Yacht Club
Barasmainos Ky
Intersport Jyväskylä Tourula

Nyt hiekat pois varpaista ja sisäpallon kimppuun.💥

-Nette

Photos from Beach Volley Team VOIMA's post 11/08/2018

Biitsikesästä taskuun 4.sija SM-finaaleista. Mieli ja takki tyhjä. Pettymys, m***a kiitollisuus mahdollisuudesta edes pelata yhdessä. Kesän alussa oltiin parittomia molemmat, joten onneksi päästiin pelaamaan.

Huomenna pidempää postausta ja kiitoksia kesästä.

Kuvat: jyrikivimaki.com

11/08/2018

Team Voima VÄLIERIIN! 🤩 Kauria-Kojo/Hallberg kumoon 0-2
(10-21, 8-21)

Viideltä vastassa kova pari Lehtonen/Ahtiainen suoraan Moskovan turnauksesta 💪🏻

10/08/2018

MORJESTAA, finaaliviikonloppu Jyväskylässä!

Turnaus aloitetaan puolivälierästä lauantaina klo 14 vastassa Kauria-Kojo/Hallberg 💪🏻

Ruutu+/ISTV näyttää livenä https://www.ruutu.fi/stream/3265999

JKL Beach Volley

Photos from Beach Volley Team VOIMA's post 05/08/2018

MESTARUUS Sunsets Kuopio, Beach Volley -tapahtumasta. 🍾🔥💥

Finaalissa pelattiin kesän tähän asti parasta biitsiä ja napattiin 2-0 voitto parista Vilhelmiina Prihti/Aliisa Vuorinen.

Torstaista lauantaihin kestänyt tapahtuma oli kokonaisuudessaan täysi kymppi! 🎯 Isosti yleisöä, hienot puitteet pelata, paljon oheistapahtumia ja rento fiilis. Kiitos paljon, oli hienoa olla mukana!😎

Tulevana viikonloppuna biitsikesä huipentuu Jyväskylän SM-finaaleihin.🏐☺️

📸 jyrikivimaki.com

Photos from Beach Volley Team VOIMA's post 29/07/2018

Ei esitetty parasta peliä välierässä ja Team Fat Lizard Metsäkoivu/Metsäkoivu eteni 2-1 voitolla finaaliin. Oma hyökkäys- ja syöttöpeli takkusi koko pelin ajan. Tehtiin liikaa virheitä ja pehmeitä ratkaisuja, jotka kostautuivat, kun vastustaja puolusti terävämmin. Lopputuloksena siis 3. sija Sastamalasta.

Viikonloppu oli silti ihana kokemus pelata yhdessä. Kiitos Aliisa, oot huikee peluri😍

Henkilöstötalo Voima.
Naamiaismaailma
Tampereen Kiito-Baari
KSBR, Keski-Suomen Betonirakenne Oy
Persauki - Yacht Club
Barasmainos Ky
Intersport Megastore Tourula
Aikon Kartano
Reeniravinne (reeniravinne.net)

📷: jyrikivimaki.com

Photos from Beach Volley Team VOIMA's post 28/07/2018

Onnistunut päivä Sastamalassa! Voitettiin päivän viimeinen peli ja selvitettiin tie suoraan huomisen välierään klo 12. Vastustajaksi saadaan joko Team Fat Lizard Metsäkoivu/Metsäkoivu tai Häkkinen/Nirhamo. 🏐☀️☀️

📸 jyrikivimaki.com

Photos from Beach Volley Team VOIMA's post 28/07/2018

Toisesta pelistä myöskin 2-0 voitto. Vahva oma syöttö auttoi meidät voittoon.

Illalla klo 19 taistellaan suorasta välieräpaikasta. Vastaan tulee Team Beach Park Jyväskylä Oona Ojala/Emma Tenhunen. 😎🏐
📸 jyrikivimaki.com

Photos from Beach Volley Team VOIMA's post 28/07/2018

Sastamala Open käyntiin 2-0 voitolla aamun pelistä Rönnqvist/Laaksonen paria vastaan. Tuuli taitaa olla päivän teema, m***a hyvin saatiin kontrolloitua peliä siitä huolimatta.

Seuraava peli kello 13, ja vastassa Jaana Häkkinen/Essi Nirhamo, jotka meidän tavoin pelaavat ensimmäistä turnausta yhdessä.

Henkilöstötalo Voima.
Naamiaismaailma
Barasmainos Ky
Persauki - Yacht Club
Aikon Kartano
Tampereen Kiito-Baari
Intersport Megastore Tourula
KSBR, Keski-Suomen Betonirakenne Oy
Reeniravinne (reeniravinne.net)

27/07/2018

Hämmennetään peliparisoppaa oiken kunnolla. Jälleen uusi pelinainen TeamVoiman bikineihin, kun Aliisa Vuorinen hyppää kentälle Neten kanssa viikonloppuna Sastamalassa.
Aliisa pelaa normaalisti Vilhelmiina Prihdin kanssa. Nette on pelannut pari kesän turnausta Ida Sinisalon kanssa. Vilhelmiina ja Ida pelaavat tällä hetkellä nuorten Em-kisoissa Latviassa, joten parittomat pelinaiset taistelevat Sastamalan hiekoilla. ☀️😎🏐

Turnaus alkaa aamulla klo 9 vastassa karsinnoista turnaukseen taistellut pari Sini Rönnqvist/Sanna Laaksonen.

Streamia tulossa koko päivän tällä sivulla ja ottelut tulokset löytyvät täältä:
https://beachvolley.torneopal.fi/taso/sarja.php?sarja=N4&ohjelma=1

📷: jyrikivimaki.com

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Jyväskylä :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Osoite


Satamakatu 8
Jyväskylä
40100