Iinan maratonit

Viikonloppuun huipentui tän talven merkittävin työ. Kaikki aika minkä oon altaalla viettänyt on ollut yksi parhaimpia asioita mun elämässä. Kun ekalla kerralla salossa meni moni asia pieleen: hirveä allergia aivastelu, totaali paniikki möhlintä volttikäännöksissä ja lopussa täys uinnin rikkoutuminen, kun en saanut hengitystä pelaamaan, niin..

Täysin haasteitta ei nytkään selvitty. Jännitys oli isompi kuin osaan sanoin kuvata. Kisakumppanit niin omassa seurassa kuin samoissa lähdöissä olivat tosi kannustavia.

Eka startissa 100m vapaauinnilla lauantaina aamupäivällä lasit lävähti paikoiltaan. Hetki piti itseä kasata, että mitä teen, kun en näe mitään. Pysähdys, lasit paikoilleen ja menoksi. Vielä mieli huuteli paniikissa, että kaikki on ties miten kaukana jo, ei toivoakaan enää ja nyt joutuu mennä niin lujaa, että käännös on riski ja ties mitä. Tunnistin katastrofi ajatukset, työnsin ne sivuun ja tein parhaani antaen itselleni luvan tehdä "nössö käännökset" ja ottaa hapen suunniteltua useammin. Aikaahan siinä meni, m***a mä tein sen.

Lauantaina illalla oli vielä 50m vapaauintia. Yhä jännitti niin, että tunsin liki pyörtyväni. Lasitkin puristi päätä ja just ennen starttia ne huurtu niin, että en olisi nähnyt mitään. Olin unohtaa kellon ranteeseen ( kielletty) ja hyvä, että en ottanut varaslähtöä jo "paikoillenne" sanasta. Nyt kuitenkin strarttihyppy done haasteitta, sekä startissa että volttikäännöksissä tein kaiken mitä oli hiottu, vaikka räjähtävyyttä olisikin saanut olla enemmän ja mä säästyin tunteelta, että en saa happea. En edes ollut erän viimeinen.

Tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan lisää. Ehkä taas ensi kerralla selätetään lisää haasteita. Upeassa tiimissä ainakin saan harjoitella ja mun oma tukija oli myös ihana matkassa mukana ♥️

Kiitos kaikille, nurmijärven uimahalliin voin palata toistekin.