12/02/2024
Keravan Ratsastuskoulu
Keravan Ratsastuskoulu sijaitsee idyllisellä ja rauhallisella paikalla Ahjossa. Hevosilla on käytössään kahdeksan tarhaa ja 8 hehtaarin laidunalue. Kysy lisää!
Alueella on kaksi tallirakennusta: niin sanottu ratsastuskoulutalli ja ulkotalli. Laidunalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kansainväliset mitat täyttävä maastoesterata, jota myös taitavimmat oppilaat pääsevät hyödyntämään. Käytössämme on myös kahvion ja katsomon sisältävä maneesi (22x76m) ja kaksi hyväpohjaista kenttää (50x80m ja 22x60m). Maastorata on avoinna ulkopuolisille ratsukoille s
12/02/2024
Master-Hortsulla on ollut 22 vuotta voimassa haaste. Sen voi suorittaa kahdella tavalla, molemmat tehdään ilman satulaa, väärinpäin ratsun selässä istuen, tehtävän aikana ei saa pudota, tehtävä päättyy käyntiin. Ratsastaja joko hyppää pienen esteen tai laukkaa kierroksen ympäri puolikkaassa maneesissa. Palkintona on masterin itse valmistama piparitalo.
Historian aikana haaste on suoritettu onnistuneesti kahdesti, eilen videotodisteen kera oli kolmas kerta! Tällä kertaa piparitalon saa Vilma Heinonen, ratsunaan Barbi the Pony💪
Ja sitten tulisi yleisölle historiatehtävä: ketkä ovat suorittaneet tehtävän aiemmin? Molemmilla menetelmillä on siis talo tienattu😎
21/12/2023
Alkaa haista lomalta!
Syyskauden viimeiset vakiotunnit ratsastetaan la 23.12.
Kevätkausi alkaa jälleen tiistaina 2.1.2024. Ratsastuskoulutoiminta on tauon aikana lomalla ponien hoitovuoroja ja toimistohommia myöten!
20/12/2023
Jouluun enää 4 yötä🤶 Perinteistä viimeisen viikon hulinaa vietetään glögin ja leikkien parissa, Joel Hallikaisen joululaulut vaihtui tosin Smurffi-paraatiin tänä vuonna😂 Päivän jouluporona edelleen Sara ja Lily😍
19/12/2023
Vuoden viimeiset vakiotunnit ovat tällä viikolla, niitä vietetään perinteisesti joulutunnelmissa. Kuvassa korkeushyppykisan parivaljakko Sara ja Lily🤩
13/12/2023
Tänään laidunalueen maisema on melko erinäköinen :)
Tunnistatko muuten kuvassa kirmaavan nuorukaisen?
12/12/2023
Kesä mielessä, m***a sitä ennen joulutauko lähestyy.
Syyskauden viimeiset vakiotunnit ovat la 23.12.2023, sen jälkeen ratsastuskoulumme rauhoittuu tallia ja toimistoa myöten viikoksi joulun viettoon. Joulutauon aikana myös hoitoponi vuorot ovat tauolla.
Kevätkausi pärähtää käyntiin tiistaina 2.1.2023, jolloin toimistokin aukeaa uudelleen!
Mikäli halajat vielä lisää ratsastustunteja tai muutoksia nykyisiin tunteihisi, niin ole yhteydessä: [email protected]
11/12/2023
JOULUTARJOUS!
Tammikuussa alkavat alkeiskurssi ja takaisin satulaan-kurssi special hintaan, kun varaat paikkasi vielä tällä viikolla! Paikkoja rajoitettu määrä.
Lasten ponialkeiskurssi: TORSTAISIN KLO 17-18, aloitus 11.1.2024
-10 kertaa: 1h teoria+ 9h ratsastusta
-kiltit ponit
- opettajana Tia Kunnas
-max. 7 ratsastajaa
HINTA VAIN 300€
Aikuisten "takaisin satulaan-kurssi" lauantaisin klo 10-11, aloitus 20.1.2024
-10 kertaa, joista 1h teoria+ 9h ratsastusta
-kiltit hevoset
- opettajana Laura Pelkonen
-max. 5 ratsastajaa
HINTA VAIN 450€
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Alue
Kategoria
Ota yhteyttä Yritys
Puhelin
Nettisivu
Osoite
Levonmäentie 22
Kerava
04250
Aukioloajat
| Maanantai | 09:00 - 22:00 |
| Tiistai | 09:00 - 22:00 |
| Keskiviikko | 09:00 - 22:00 |
| Torstai | 09:00 - 22:00 |
| Perjantai | 06:00 - 21:00 |
| Lauantai | 06:00 - 18:00 |
| Sunnuntai | 06:00 - 18:00 |