RockMölkky 2020 perutaan
Vähäisestä osallistujamäärästä sekä viranomaismääräyksistä johtuvista syistä RockMölkky 2020 joudutaan perumaan tältä vuodelta. Järjestävät tahot Lahen Elmu ja Apulandia pahoittelevat suuresti tilannetta, m***a katseet on siirretty jo tulevaan vuoteen, jolloin luvassa on kaikkien aikojen RockMölkky!
Tämän vuoden kisoihin jo ilmoittautuneiden joukkueiden osallistumismaksu käy sellaisenaan ensi vuodelle. Mikäli haluatte rahat takaisin, olettehan yhteydessä Lahen Elmuun: [email protected]
RockMölkky
Lahen Elmun järjestämät RockMölkyn SM-kilpailut
Valitettavasti joudumme perumaan Rockmölkyt tämän kevään osalta THL:n sekä Valtioneuvoston ohjeistuksen myötä. Apulandian ulkoalueen sallittu henkilömäärä on merkattu yli 500 henkilölle ja koska kyseessä on ilmaistapahtuma emme voi luvata etteikö se henkilömäärä ylittyisi.
Olemme varautuneita järjestämään tämän vuoden mölkyt mahdollisesti jossain vaiheessa kesää. Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta! :(
Kiitos mölkkyliitto, kiitos tuomarit, kiitos Apulandia! Ja ennen kaikkea: kiitos huikeat kisaajat. RockMölkky 2019 oli rakkauden täyteinen. ❤️
Ensi vuonna taas hieman kovempaa mölökytystä!
Tämän vuoden voittajat:
-—-------------------------
1) FC HeRu
2) The Schadenfreuders
3) Team 8-sali
4) Elämän Pallo
5) Lahen Elmu
6) Lisäys
7) Dog’s Ball
8 ) NettiMiitti
9) RCA Finland
10) NettiMiitti2
11) X-Pertit
Miss RockMölkky Anna Hellstedt
Mister RockMölkky Atte Kellman
Paras Kannustus: 8-sali
Paras joukkuehenki: Dog’s Ball
Erikoisseppä: Tea Saraskari
Kohta mennään taas! Olethan muistanut ilmoittautua ja samalla huomannut muuttuneen ajankohdan? Paikkoja tänäkin vuonna rajoitetusti joten let’s mölkky ja ilmoittautumista kehiin! 🎉
29/05/2018
Tunnelmia RockMölkyn SM-kisoista Apulandiasta. Tägää ittes hei!!
Kuvat: Janne Pirinen. eligo.live
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Alue
Kategoria
Nettisivu
Osoite
Helsingintie 199
Lahti
15700