MajanTalli

Moukari ja Friidu ovat olleet ekoilla tunneillaan. On se hienoa,kun kasvatit pääsevät tähän vaiheeseen. Yksi etappi on sitten tullut saavutettua. Varsin mukava asia. Kipahan hiukan etuili ja oli jo alku kesästä hommissa mukana.
Hehkutusta heille.
Beibin on ottanut omakseen Venla ja he mahdollisesti lähtevät yhdessä maailmalle. On se kivaa,kun hommelit sujuu. Se ei aina ole selvää ja monesti sitä hakee ja hakee mikä olisi kenellekin se paras juttu. Sitten pienen tai suuremman säädön jälkeen yleensä löytyy se oikea versio.
Kotiin voi aina palata. Kuitenkin olisi hienoa,jos hepat pääsisi hiukan tutustumaan muuallekin edes joskus.

Kuvassa häärää 17v Tango ja 6v Moukari. Kiitos siitä Saana Pajunen Saana Pajunen Tango kaipailee ratsastajia,jos sulla olis aikaa käydä tunneilla ja itsenäisesti sen kanssa laitathan yv 😊

Arvaatko kuka on Piipin isä? Vinkkinä mun miltei kaikkien kasvattien isät on esteratsuja. Piipi on aivan isänsä näköinen. Toki äitee on aikas samiksen näköinen myös. Kuva on Nelli Lehtosen ottamia. Sen isä on kuollut.

Piipi on yksilönä ollut aikas sydäntä kurkkuun heittävä hevonen. Useampaan kertaan on saanut olla kauhusta kalpea ja miettiä mitenköhän tästä selvitään. Sillä on ollut kuitenkin varjelusta ja tässä me ollaan. Erittäin tunteikas ja äärimmäisen tottelevainen on ne sanat millä sitä kuvailisin. Pahinta sille on epäselvät ohjeet ja sillä sä et välttämättä pääse heti eka ratsikerralla sen parhaimpiin puoliin. Se huolestuu helposti ja alkaa sitten tarjota ihan kaikkea. Siinä onkin sitten melkoinen sekametelisoppa selvitettävänä ja joskus on pakko vaan todeta, että sä tarvit ehkä yksärin sen kanssa tai tukiopetusta. Etukumara on ehkä ikävin asento jonka se tietää. Se ohjautuu tosiaan pelkällä istunnalla kaikki käännökset ja muut,mutta jos teetkin jalalla vahvasti se yliohjaantuu, sitten kun kiireessä otat ohjasta ettei noin paljon, on rouva jo aivan äimänä. Avot ja sulut tulee lantion käännöksellä. Joskus olen miettinyt pitäisikö eritellä hevoset niin että ne jotka sietää sekavia apuja ja tehdä näille herkkiksille ihan omat ryhmänsä joihin pääsee vasta kun osaa istunnan avut hallitusti. Tosin sitten nää herkimmät varmaan paisuu hervottomiksi ja en tiedä löydänkö riittävästi ihmisiä erilaisille ryhmille,kun ratsastajia on vaikeaa löytää ylipäänsä. Ehkä jonain päivänä mikroryhmät on se juttu ja jaetaan kenttä useammalle opelle. Ehkä. Josko jonain päivänä jengi herää, että hei mä haluun oppia ratsimaan mahd herkästi ja pienesti, ehkä.

Parhaita kommentteja on että: "Onpas tää mennyt nyt jotenkin eteenpäin koulutuksessa. Tää on ihan eri hevonen." Hymyillen saan todeta, että: "Muru nyt on kyllä niin, että sä oot menny eteenpäin. Tää heppa on ollut koulutettu tasolleen jo pitkän aikaa."

Peppi-Lotan ratsastuksen taltioi Nelli Lehtonen. Tulipas hyvän mielen kuvat. Kaulanaru hommat näyttää toimivan kivasti myös tämän kasvattimme Piipin kanssa. Kun hevonen on istunnalla koulutettu, ei ohjilla ole niin suurta roolia ratsastuksessa. Vitsi kun saisin tän sullekin opetettua. Kädellisten kontrollointi lähtee helposti takertumisesta. On vapauttavaa päästä siitä ja huomata että eläimet eivät halua meille mitään pahaa. Toki tässä on vuosien koulutus takana, enkä tiedä varmaksi voiko tätä sitten tehdä sun hepalla,jos on toisin koulutettu,mutta melko helpolla voi kokeilla kun vaan antaa ohjat kaulalle ja katsoo miten hevonen toimii.

Muistan kun aikanaan Kristina Kirveskosken kanssa koulutettiin ex-ravuria istunnan käyttöön ja hän sanoi etten vaan saa käyttää ohjaa. Pitää vaan odottaa että se haluaa alkaa kuunnella sua. Mä olin niin kipsissä. Vaikkei ohjat olleet edes käsissä, mä vääntelin käsiäni niin kuin siitä olisi ollut jotain apua. Jossain kohtaa kädetkin siitä sitten rauhoittui ja hevonenkin jäi odottamaan mitä mulla oli sanottavaa. Kaulanarulla en silloin osannut edes ajatella ratsastavani,mutta senkään yksilön kanssa en usko että se olisi ollut mikään ongelma. Siitä tuli niin hyvä. Arvaatko kestä hevosesta on kyse?

Tapana nähdä mitä haluaa. Sydän kivet on olleet mun tän kesän juttu. Tämä kivi löytyi rukatunturin huipulta ja tietenkin hevosenpäitä nään kaikkialla.
Onkohan tämä sitä hevoshulluutta?
Meidän tallilla on käynyt jäätävä tuuri. Meillä käy säänkestäviä, luotettavia, helliä ja eläinten hoitoon,sekä yhteiseen hyvään aikaansa kuluttavia ihmisiä. Mietin mikä tuuri se onkaan. Kuulen jatkuvasti hyvin toisenlaisista harrastajista ja alkuun olin hiukan epäluuloinen, ettei kai sentään.
Olen tullut siihen tulokseen,että todennäköisesti meille ei tulekaan sellaiset ihmiset. Se saattaa liittyä esim siihen ettei meillä ole maneesia. Siksi todennäköisesti myös meidän ratsastajat lähtevät alalle tai ostavat oman hevosen, kun heille ei tule yllätyksenä miten aikaa vievästä lajista on kyse. Monella lopulta hevosen ostavalla ihmisellä se hevosen onnela ei olekaan maneesitalli vaan ihan perus kotitalli. Kotitalleja on vielä joitakin olemassa ja kumpa niillä olisi tulevaisuus. Monesti juurikin kotitalli on se jossa ihmiset saavat tehdä ja toteuttaa itseään. Miten tärkeää onkaan tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Muuten meille mahtuu muutama uusi asiakaskin hiukan osaavampien ryhmiin keskiviikko ja torstai iltaisin.

Tää sydänkivi kuva vois olla myös onnittelukortti: meille on nyt vuoden sisään tullut uusi ennätys talliin ja meillä on ehkä jopa neljä ihmisvauvaa meidän ratsastajilla💜 kovasti onnea odotukseen odottajille ja vauvavuoteen jo syntyneille🩷 toki onnitellaan myös eläinvauvoista❤️

Hieno reissu takana! Tango, Missi, Henttu ja Tossu pääsivät mukaan. Ensi vuonna mahdollisesti uudestaan.