25/08/2026
Judon peruskurssit lapsille, nuorille ja aikuisille alkaa tiistaina 1.9. Lajin kokeilu on maksutonta. Varustus T-paita ja verryttelyhousut. Judomatolle tullaan pestyin paljain jaloin eli pyyhe mukaan treenikassiin. Osoite: Aura Light Areena, Juurakkotie 6, 03100 Nummela. Tervetuloa!
23/08/2026
Menestystä Nummelan Judolle Katan pohjoismaisessa mestaruusturnauksessa
Nummelan judokat saavuttivat menestystä vuoden 2026 Judo Kata Nordic Open -tapahtumassa, joka kisattiin 22.8 Vantaalla. Kyseessä on judon pohjoismainen mestaruuskilpailu ja osallistujia oli pohjoismaiden lisäksi mm. Saksasta ja Kanadasta. Kodokan Goshin Jutsu -sarjassa kultamitalin voittivat Nummelan Judon Jussi Nikander parinaan Jorma Paasi (Kotkan judoseura), jotka esittivät teknisesti vahvan suorituksen. Kyseessä on judon moderni itsepuolustuskata ja kultamitali on merkittävä saavutus kovatasoisessa kilpailussa.
Myös Nummelan Judokat Sami Järvinen ja Jarkko Karonen menestyivät hienosti saavuttaen hopeamitalin Kime-no-Kata -sarjassa. Kyseessä on judon perinteinen itsepuolustuskata, joka on kehitetty 1800-luvulla.
Harjoittelumuotona kataa kuvataan judon kieliopiksi, sillä eri katoihin on koottu lajin keskeisiä periaatteita. Nummelassa kataharjoittelu on aktiivista ja Nordic Openin mitalit vahvistavat seuran asemaa.
Kiinnostuitko judosta? Nummelan Judo toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi mukaan rennon harrastuksen pariin. Peruskurssit lapsille, nuorille ja aikuisille alkavat syyskuun alussa ja mukaan ehtii joustavasti. Judo tarjoaa monipuolista liikuntaa, kehittää voimaa ja kehonhallintaa sekä opettaa kunnioitusta ja yhteistyötä. Lisätietoja Nummelan Judon kotisivuilta. Nyt on erinomainen tilaisuus aloittaa uusi harrastus, tervetuloa!
26/06/2026
Oskari aloittaa olympiakarsinnan huomenna Kiinassa!
Judon raaka, kaksivuotinen olympiakarsinta alkoi viikko sitten Mongoliassa ja tänä viikonloppuna Nummelan Judon Oskari Mäkinen astuu ensimmäistä kertaa karsinnan aikana tatamille Kiinan Qinqaossa järjestettävässä GP-kilpailussa.
Olympiakarsintaa käydään kaksi vuotta ympäri maailmaa ja kisoihin valitaan suoralta paikalta 17 urheilijaa joilla on korkein sijoitus olympiarankigissa.
Tsemppiä Oskarille Kiinaan ja koko karsintaan.
Kilpailuita voi seurata osoitteessa judotv.com alkaen klo 04.00 Suomen aikaan.
14/06/2026
Ellalle nuorten pohjoismaiden mestaruus!
Nummelan Judon vahva vire jatkui PM-kilpailuiden toisena päivänä kun Ella Karjalainen toi Nummelaan kultaa alle 21-vuotiaiden naisten 57-kilon sarjassa.
Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kapteeniksi valittu Ella otteli 4 kovaa ottelua ja lopulta tuloksena ansaittu Pohjoismaiden mestaruus hienolla ippon-heitolla finaalissa.
NuJu onnittelee!
13/06/2026
Oskulle Pohjoismaiden mestaruus!
NuJu:n Oskari Mäkinen otteli tänään miesten pohjoismaiden mestaruuden alle 81-kilon sarjassa. Pitkältä kisatauolta palannut Osku otti 4 matsia alle 81-kilon sarjassa voittaen kolme neljästä ottelustaan ennen täyttä aikaa. NuJu onnittelee!
22/05/2026
Eilen oli tämän kevään päägraduointitapahtuma.
4.kyu vyökokeessa oranssin vyön saivat
Oiva
Adam
Emma
Vilho
Rami
Eino
5.kyu kokeessa keltaisen vyön saivat:
Ejvind
Armas
Tikli
Elmo
Susanne
Jooa
Jens
Paljon onnea kaikille uuden vyön saaneille!
Uutta vyötä ehtii ennen kesälomia testaamaan vielä ensi ja seuraavan viikon ennen kesälomia.
14/05/2026
🥉 Ella Karjalainen Valittu U21 Maajoukkueen Kapteeniksi
Suomen Judoliitto on tehnyt valinnat alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen vuodelle 2026. Viime vuoden tapaan Nummelan Judon Ella Karjalainen jatkaa maajoukkueessa, m***a tämän lisäksi Ella on nyt hienosti valittu myös naisten alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kapteeniksi.
Tällä kaudella Ella on otellut kahdessa European Cup -kilpailussa maajoukkueen matkassa Puolan Poznanissa ja Liettuan Kaunasissa, joista viimeisimmistä käteen jäi viides tila hävityn pronssiottelun jälkeen.
Seuraavaksi Ella lähtee hiomaan kisakuntoaan Turkin kansainväliselle leirille, jonka jälkeen kilpaillaan Pohjoismaiden mestaruuksista Tampereella 13-14.6. Kauden päätavoitteet ovat Montenegrossa oteltavat u21 ikäluokan EM-kilpailut 3 - 5.9.