MaliYoga

MaliYoga

Jaa

Joogastudio ja hyvinvointitila Vanhassa Porvoossa os. Mannerheiminkatu 4. 🧘🏻‍♀️✨

31/08/2026

Viikon 36 teema on “Sateenkaaren jälkeen”

Sateenkaari syntyy, kun samaan hetkeen osuvat sade ja aurinko. Ehkä juuri siksi siinä on jotain niin kaunista ja lohdullista. Ilman sadetta emme näkisi koko sateenkaarta. 🌈

Elämässäkin on monenlaisia vaiheita. Välillä kaikki tuntuu kevyeltä ja aurinkoiselta, välillä kuljemme sateessa. Emme aina voi valita, mitä eteemme tulee, m***a voimme luottaa siihen, ettei mikään hetki kestä ikuisesti. 💫

Joogassakin harjoittelemme tätä. Joskus keho tuntuu vahvalta ja harjoitus kulkee kuin itsestään. Toisena päivänä kaikki voi tuntua raskaalta. Kumpikaan ei ole parempi tai huonompi. Molemmat kuuluvat elämään – aivan kuten sade ja aurinko. 🧘🏼‍♀️

Ehkä tällä viikolla voisimme muistaa katsoa vähän tarkemmin ympärillemme. Huomata pienet kauniit hetket, odottamattomat valonsäteet ja ne omat sateenkaaremme, jotka saattavat ilmestyä juuri silloin, kun niitä vähiten odotamme. 🥰

Anna itsellesi lupa nauttia valosta aina, kun se osuu kohdallesi. Olet sen ansainnut. ❤️

P.S. Kuva on otettu Tervajärveltä ensimmäiseltä kesäjoogaretriitiltä, kun kävimme siellä uimassa sateenkaaren ollessa taivaalla. Syksyn joogaretriittiin 26.-27.9. on vielä tämän viikon ajan early bird-hintatarjous. ✨

P.P.S. Tämän viikon 31.8.-6.9. ajan on tarjouksessa myös 10-kerran joogakortti hintaan 129€ (ovh 145€). Kortti käy viikkotunneille Jooga & pilates (ma), Yin jooga äänimaljoilla (to ja su) ja Lempeä Astanga alkeismysore (la). Kortti on voimassa 31.12.26 asti. 💕

30/08/2026

Viikon 31.8-6.9. ohjelma: ❤️

✨Maanantaina✨
• klo 18.00 Jooga & pilates 60 min
(Ida Maria Juhlatila, Jokikatu 49, Vanha Porvoo)

✨Torstaina✨
• klo 18.30 Yin jooga äänimaljoilla 60 min
(Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)

✨Lauantaina✨
• klo 8.00 Lempeä Astanga -mysore 120 min
(Villa Valo, Rauhankatu 11, Empire Porvoo)
• klo 10.00 Lempeä Astanga alkeismysore 60 min (Villa Valo, Rauhankatu 11, Empire Porvoo)

✨Sunnuntaina✨
• klo 16.30 Äänimaljarentoutus 60 min (Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)
• klo 18.00 Yin jooga äänimaljoilla 60 min
(Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)

Ilmoittaudu varaa heti-järjestelmässä. 🥰

Tervetuloa! 😍

29/08/2026

Olipa meillä taas aivan ihana kesän joogaretriitti!✨

Tällä kertaa retriitti osui vielä täydenkuun energioihin, ja jotenkin koko viikonlopussa oli aivan erityinen tunnelma. Porukka oli ihan mieletön – naurua, hyvää energiaa, ihania keskusteluja, joogaa, rentoutumista ja yhdessäoloa. Meillä oli samaan aikaan niin hauskaa ja niin rauhallista. ❤️

Tällä kertaa mukaan oli saapunut ihmisiä vähän kauempaakin, mikä toi retriittiin aivan oman rikkautensa. On ihanaa huomata, miten toisilleen ennestään tuntemattomista ihmisistä voi niin lyhyessä ajassa muodostua porukka, jonka kanssa on helppo olla juuri sellaisena kuin on. 🥰

Näiden retriittien jälkeen minulle jää aina vähän vaikeasti kuvailtava olo. Keho on rauhallinen, mieli levollinen ja sydän jotenkin ihan täynnä. Täynnä kiitollisuutta siitä, että saan järjestää näitä ja jakaa tällaisia hetkiä teidän kanssanne. 🙏🏼

Kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle. Te teitte tästä retriitistä juuri sellaisen kuin se oli. 💕

27/08/2026

Hyviä uutisia kaikille Astanga Mysore -harjoittelijoille! ❤️

Lauantaiaamujen Lempeä Astanga-mysore Villa Valossa on ollut koko syksyn täynnä, ja olen saanut viime aikoina useampia kyselyitä siitä, voisiko mukaan vielä päästä. Koska paikkoja ei valitettavasti ole enempää, päätin kokeilla jotain uutta! 🥰

Syys–lokakuun ajan lauantaisin heti aamun mysoren perään tulee uusi tunti:

✨ Lempeä Astanga – alkeismysore
🧘 Villa Valo
⏰ lauantaisin klo 10–11

Nimestään huolimatta tunti sopii myÜs jo pidempään Astangaa harjoitelleille. Jokainen tekee Mysore-tyylisesti omaa harjoitustaan, oman hengityksensä tahtiin, ja minä ohjaan ja avustan tarpeen mukaan. Osallistuaksesi sinun tulee tuntea Astangan perusteet ja osata oman harjoituksesi asanat itsenäisesti tai omista papereistasi.

Olen paikalla klo 10.00–11.00 m***a mahdollisuuksien mukaan voit tulla aloittamaan oman harjoituksesi itsenäisesti jo noin klo 9.30 edellisen Mysore-tunnin ollessa vielä käynnissä. Voit myös lopettaa oman harjoituksesi aikaisemmin halutessasi. 🧘🏻‍♀️

Varaukset tuttuun tapaam varaa heti-järjestelmässä ja maksuna kertamaksu, 5-kerran tai 10-kerran kortti.

Testaan tätä nyt syys–lokakuun ajan. Jos saamme riittävästi joogeja mukaan, jatkamme tietenkin myös sen jälkeen! ✨

Ja nyt sana kiertämään! Jos tunnet Porvoossa Astanga-joogin, joka kaipaa paikkaa omalle harjoitukselleen, vinkkaa tästä. 🥰

Ehkä Porvoossa onkin enemmän joogakodittomia Astanga-joogeja kuin arvaammekaan. 😄❤️

26/08/2026

Tänään on suuri päivä ja olen aivan valtavan innoissani. ❤️

Olen viime kuukausina pohtinut paljon sitä, mihin suuntaan haluan viedä omaa tyÜtäni. MaliYogan rakkaista toimitiloista luopuminen keväällä pakotti minut pysähtymään saman kysymyksen äärelle, jonka kanssa niin moni muukin joskus painii: mitä seuraavaksi?

Ja nyt tuntuu, että olen löytänyt vastauksen. 🙏🏼

Tänään julkaisin uuden Elämän käännekohta -palveluni. Se on henkilökohtainen ohjaus sinulle, joka olet muutoksen keskellä, etsit uutta suuntaa tai tunnet, että elämässäsi olisi vielä jotain enemmän odottamassa. ✨

Olen tästä aivan käsittämättömän innoissani, koska tässä yhdistyy ensimmäistä kertaa niin moni puoli minusta ja osaamisestani: pitkä yrittäjätaustani, yli tuhat henkilökohtaista yritysneuvontaa Business Helsingissä, ihmisten kanssa työskentely, intuitio ja kaikki se, mitä olen viime vuosina oppinut. Ja ennen kaikkea yksi ominaisuus, jonka tunnistan itsessäni todella vahvasti: minä näen mahdollisuuksia. 💫

Haluan auttaa sinua tunnistamaan omat supervoimasi, näkemään tilanteesi uudesta kulmasta ja lÜytämään mahdollisuuksia, joita et ehkä itse juuri nyt näe. Emme kuitenkaan jää vain haaveilemaan, vaan teemme myÜs konkreettisen suunnitelman siitä, miten pääset eteenpäin.

Palveluun kuuluu 2–3 henkilökohtaista tapaamista sekä sinulle tekemäni kirjallinen Elämän käännekohta -kehittämissuunnitelma. Tapaamiset onnistuvat etänä kaikkialle Suomeen ja mahdollisuuksien mukaan myös kasvokkain Porvoossa. 😍

Ehkä kaikkein hienointa on se, että tämä syntyi keskellä omaa käännekohtaani. Kun yksi ovi sulkeutui, en halunnut rakentaa vain samanlaista uutta joogastudiota jonnekin muualle. Aloin miettiä, mikä kaikki muu voisi olla mahdollista. 🤩

Ja siitä syntyi jotain, joka tuntuu todella, todella omalta. 💕

Elämän käännekohta on nyt julkaistu ja ensimmäiset ajat ovat varattavissa! 🤗

Kirjoitin blogiin myÜs koko tarinan palvelun synnystä ja siitä, mitä Elämän käännekohdassa tehdään. Käy lukemassa: https://www.maliyoga.fi/elaman-kaannekohta-uusi-palvelu-sinulle-joka-kaipaat-muutosta-ja-uutta-suuntaa/

Ehkä tämä on minun käännekohtani. Ja ehkä saan olla mukana myös sinun käännekohdassasi. ❤️

https://www.maliyoga.fi

24/08/2026

Viikon 35 teema on “Loppukesän runsaus”

Loppukesässä on jotain erityisen kaunista. Luonto on täynnä värejä, puutarhat rehevimmillään ja kesän lämpö vielä ympärillämme. Samalla ilmassa voi jo aistia, että vuodenaika on hiljalleen vaihtumassa. 🥰

Ehkä juuri siksi tämä hetki muistuttaa pysähtymään kaiken sen äärelle, mitä jo on. Runsaus ei aina tarkoita sitä, että saisimme jotain lisää. Joskus se on sitä, että huomaamme sen hyvän, joka on jo tässä. 🙏🏼

Tällä viikolla saamme nauttia myös loppukesän joogasta yhdessä. Viikon päätteeksi kokoonnumme kesäjoogaretriitille pysähtymään, hengittämään ja nauttimaan luonnosta, joogasta ja yhdessäolosta. 🌸

Joogamatollakin voimme harjoitella samaa. Sen sijaan, että tavoittelisimme aina jotain enemmän, voimme hetkeksi huomata kaiken sen, mihin kehomme jo pystyy. Hengityksen, joka kulkee. Kehon, joka kantaa. Hetken, joka on tässä. 🧘🏻‍♀️

Nautitaan nyt näistä loppukesän päivistä vielä ihan kunnolla. ☀️

Olet sen ansainnut. ❤️

23/08/2026

Viikon 24.-30.8. ohjelma: ❤️

✨Maanantaina✨
• klo 18.00 Jooga & pilates 60 min
(Ida Maria Juhlatila, Jokikatu 49, Vanha Porvoo)

✨Torstaina✨
• klo 18.30 Yin jooga äänimaljoilla 60 min
(Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)

✨Perjantaina✨
• klo 16.00 Kesäjoogaretriitti
(Soltorp Eco Lodge, Humlebergintie 26)

✨Lauantaina✨
• klo 00.00 Kesäjoogaretriitti
(Soltorp Eco Lodge, Humlebergintie 26)
• klo 8.00 Lempeä Astanga -mysore 120 min
(Villa Valo, Rauhankatu 11, Empire Porvoo)

✨Sunnuntaina✨
• klo 18.00 Yin jooga äänimaljoilla 60 min
(Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)

Ilmoittaudu varaa heti-järjestelmässä. 🥰

Tervetuloa! 😍

21/08/2026

Eilen oli syksyn ensimmäinen Yin-joogatunti äänimaljoilla Linnunlaulussa. ✨

Ja voi miten hyvältä se tuntui! 💕

Vaikka tila oli meille uusi, kaikki toimi todella hyvin. Olen myös valtavan kiitollinen siitä, miten moni tuli mukaan heti ensimmäiselle tunnille. Jos olisimme olleet vanhassa MaliYogan tilassa, tupa olisi ollut jo melkein täynnä. 🥰

Nyt meillä oli kuitenkin ihanasti tilaa. Jokainen sai venyttää käsiään ja jalkojaan vaikka kuinka pitkälle oman joogamaton yli ilman, että naapuri tuli vastaan. 😄

Ja mikä tärkeintä: se sama ihana energia oli siellä. 💫

Vaikka paikka on vaihtunut, meidän tunne ja tekeminen eivät ole muuttuneet mihinkään. Sama Yin, samat äänimaljat, sama rauha, sama energia ja sama MaliYogan tunnelma. ❤️

Jos siis vielä mietit, toimiiko tämä uudessa paikassa, niin nyt voin luottavaisesti sanoa: kyllä toimii! 🙏

Tervetuloa kokemaan itse. 🫶

Seuraava Yin-jooga äänimaljoilla on jo ylihuomenna sunnuntaina klo 18 Linnunlaulussa.

Ja huomiseen lauantain Lempeään Astanga-mysoreen on vielä yksi paikka vapaana. 🧘🏻‍♀️

Ihanaa viikonloppua, rakkaat❣️

18/08/2026

Viikon 34 teema on “Paluu matolle”

Kesän jälkeen on ihanaa palata taas yhteisten joogahetkien äärelle. 🥰 Olen odottanut syksyn tuntien alkamista ja ennen kaikkea teidän kohtaamistanne. On niin kiva nähdä taas tuttuja kasvoja – ja toivottavasti myös m***a uutta. 💕

Kesällä rytmit muuttuvat. Matto saattaa pysyä rullalla pidempään, päivät täyttyvät muista asioista ja harjoituskin voi jäädä vähemmälle. Ja se on ihan ok. ☀️

Joogassa ei tarvitse ottaa kiinni menetettyä aikaa. Ei tarvitse olla samassa kunnossa kuin keväällä tai jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi. Harjoitus alkaa aina siitä hetkestä, jossa juuri nyt olet. 🧘🏻‍♀️

Ehkä juuri siksi matolle palaamisessa on jotain niin ihanaa. Tuttu hengitys, liike ja hiljentyminen muistuttavat nopeasti, miksi tänne oli hyvä tulla. 🙏🏼

Tällä viikolla palataan siis matolle. Lempeästi, ilman tavoitteita ja juuri sellaisina kuin olemme. 💫

Olet sen ansainnut. ❤️

16/08/2026

Viikon 17.-23.8. ohjelma: ❤️

✨Maanantaina✨
• klo 18.00 Jooga & pilates 60 min
(Ida Maria Juhlatila, Jokikatu 49, Vanha Porvoo)

✨Torstaina✨
• klo 18.30 Yin jooga äänimaljoilla 60 min
(Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)

✨Lauantaina✨
• klo 8.00 Lempeä Astanga -mysore 120 min
(Villa Valo, Rauhankatu 11, Empire Porvoo)

✨Sunnuntaina✨
• klo 18.00 Yin jooga äänimaljoilla 60 min
(Linnunlaulu, Asentajantie 8, Tarmola)

Ilmoittaudu https://www.varaaheti.fi/maliyoga/fi/maliyoga/classes 🥰

Hyödynnä joogan 10-kerran tarjous 129 € (norm. 145 €). Tarjous päättyy maanantaina 17.8. Kortti on voimassa vuoden 2026 loppuun asti. 💫

Tervetuloa! 😍

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Porvoo :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Kategoria

Puhelin

Osoite


MannerheiminKatu 4
Porvoo
06100

Aukioloajat

16:00 - 18:00