UFOnaiset

UFOnaiset

Jaa

UFOnaiset on tamperelainen naisten ultimatejoukkue. SM-hopeaa 2015 ja 2013, SM-pronssia 2014 ja 2016.

Photos from UFOnaiset's post 02/09/2026

UFOlaiset järjestivät kesän viimeisen tourin, avoimen ja naisten sarjojen toisen osaturnauksen, Pirkkahallilla menneenä viikonloppuna. Jo melkein perinteisellä syystourilla nähtiin tuulta ja sadetta, odotettua sarjakärkien dominointia ja takana kärkkyvien taistelua finaalipaikoista. UFO sai molempiin sarjoihin kotijoukkueet mukaan.⁣


Naiset kokosivat rivinsä kesän ainoaan koitokseensa yhden Jyväskyläläis-vahvistuksen avustuksella, ja uusikin tulokas nähtiin. Atleticoa vastaan UFO ei saanut juurikaan taistelua aikaiseksi, m***a muuten peli oli pirteää kahdella voitolla ja viikonlopun päättäneellä universe-häviöllä.⁣

Kiitos Tampereelle tulleet, onnea finaalijoukkueille, peli-iloa ulkokauden loppuihin treeneihin ja peleihin!⁣

UFOn treenivuorot jatkuvat niin kauan kuin kysyntää on, ja yksi turnaus - vieraammilla hiekoilla - on vielä kauden aikataulussa tiedossa 🤗⁣

Photos from UFOnaiset's post 03/08/2026

Ufo päätti mixed-kauden nurmella toisella SM-osatourilla viikonloppuna Vuosaaressa. ⁣

Joukkueet olivat samat kuin ensimmäisessä osaturnauksessa. ERHe ja Helsinki Ultimate ovat parin viikon päästä tulessa seurajoukkueiden MM-kisoissa, ja Sakun Shakkinappulat oli taas kerran kerännyt yhteen varsinaisen tähtikaartin pelaajia, näin Ufo jäi selvästi ennakkoon turnauksen altavastaajaksi. ⁣

Pelien tulokset olivat lähes täsmälleen samanlaisia kuin ensimmäisellä tourilla, tuulisempi sää lisäsi soppaan hieman lisää paikkapuolustusta ja -hyökkäämistä. Tampere on tunnetusti sisä-Suomessa tuulensuojassa, joten harjoituksen mahdollisuus käytettiin hyödyksi niin hyvin kuin osattiin. Joukkue iloitsi onnistumisista, hyvästä rosterikoosta ja mahdollisuudesta haastaa muita ilman paineita. ⁣

Ulkokausi kotimaassa päättyy Ufon osalta elokuun viimeisenä viikonloppuna kotimaisemissa, kun naisten ja avoimen sarjan 2.tour pelataan Pirkkahallin nurmilla. Ehtii Ufo lähteä syyskuussa kuitenkin myös vähän vieraammille hiekoille...

Photos from UFOnaiset's post 24/07/2026
17/06/2026
18/05/2026

Kesäpäivä, vihreä nurmi, pelikaverit ja frisbee. ⁣
Onko parempaa? Tuu mukaan!

12/04/2026

Master mixed SM ratkottiin taas kevään huipennukseksi, kun masteritkin heräävät talviuniltaan 😉⁣

UFO unohti jo toista vuotta peräkkäin kaiverruttaa mestaruuspokaalin, joten vaihtoehtoja ei ollut muita kuin lähteä hakemaan kolmatta voittoa ja vuoden jatkoaikaa korjata virhe.⁣

Fiksusti paikkansa löytäviin miehiin ja tuoreisiin naisten suomenmestareihin pohjaava pelityyli siivitti UFOn alkusarjassa suht selviin voittoihin, vaikka kyllä vääntää saatiin ja masterihan sellaisen kropassaan nopeasti tuntee.⁣

Finaaliin Saints Valkoinen näytti vanhan ketun kyntensä ja iski UFOn pelityylin heikkouksiin tehden pelistä meidän viikonlopun tiukimman jännitysnäytelmän. Tällä kertaa tamperelaisten pää pysyi tarpeeksi kylmänä voiton varmistamiseen. Mitenhän ensi kerralla?⁣

Iso kiitos vastustajille ja järjestäjille jo perinteikkäästä sisäkauden lopetuksesta, kumarrus Vaasa Saints taktisesta osaamisesta, ja ei kun sitten kaikki hierojia ja fyssareita viikonlopun jäljiltä varailemaan 🩹

09/04/2026

[Takaumatorstai]⁣
UFOn naisten historiaa: UFO sai ensimmäisen kerran naisten joukkueen kasaan sisäsarjaan vuonna 2002. Ulkona seuraa edustettiin naisissa ensimmäisen kerran 2004, kuva tästä joukkueesta. Löydätkö kuvasta kaksi pelaajaa, jotka voittivat vuonna 2026 sisäkauden SM-kultaa?⁣

Ensimmäiset kaudet päättyivät niin kuin usein uusilla joukkueilla - ilman voittoja. ⁣

2004 kesäkautta kommentoitiin joukkueesta näin: "Kivaa oli, vaikka satoi, eikä voittoja tullut. Ehkä me vielä. Joskus."⁣

[Throwback Thursday]⁣
The first women's team UFO ever had in official SLKL league was indoors in 2002, and outdoors in 2004. The picture is of the 2004 milestone women's team. Two of the players there were part of the team that won gold indoors this year, can you tell who they are? 🔎⁣

These first seasons in the first decade of the 2000s had few wins, but more importantly a growing player base and good vibes. The players from the 2004 team commented: "We had fun, even though it rained, and we didn't win any games. Maybe we will. Some day."

Photos from UFOnaiset's post 26/03/2026

[Takaumatorstai]⁣
Hyvillä valmentajilla on hyviä neuvoja. Meillä on Ufossa vuosien varrella ollut paljon hyviä valmentajia, ja tässä näin finaalien alla vielä muutama suora lainaus vanhoista pelikirjoista à la Ultsi ja Hanski ❤️⁣

[TBT]⁣
Good coaches always have a few nuggets of wisdom to share. As the indoor finals are coming up, we figured people could find these bits from our past playbooks useful. Thanks coaches Ultsi & Hanski ❤️

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Tampere :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Osoite


Tampere