01/09/2026
Kilparyhmän Venla leireili liiton yläkoululeirityksellä viime viikolla. Yläkoululeirien keskiössä on monipuolisesti taito- ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelua, urheilijoiden elämänhallintataitoja (mm. ravitsemuksen, psyykkisten taitojen ja urheilijan terveyteen liittyvien taitojen kerryttämistä) ja tarjotaan tukea urheilijan kaksoisuraan ja opiskelutaitoihin. 🩵
Lisäksi kilparyhmän Tiia on parasta aikaa leireilemässä nuorten projektiryhmän leirillä. Nuorten projektiryhmä on tarkoitettu enintään 14-vuotiaille lupaaville luistelijoille. Valinnat ryhmään tehdään vuosittain yhdeksi kilpailukaudeksi kerrallaan, ja Tiia on myös tänä kautena mukana ryhmän kokoonpanossa. ⛸️
Hienoa Venla ja Tiia!
28/08/2026
Kooveen suosituissa luistelukouluissa nyt toinen harjoituskerta PUOLEEN HINTAAN Lumihiutaleille ja Jäähelmille🤩 Tule kokeilemaan Luistelukouluun ja IHASTU luistelun ihmeelliseen maailmaan⛸️❤️
......
Luistelukoulussa opetellaan taitoluistelun perusteita turvallisesti, leikin kautta ja kannustavassa ilmapiirissä. Ryhmiä löytyy niin perheen pienimmille kuin jo kouluikäisillekin – aiempaa luistelukokemusta ei tarvita. HUOM! Kaikissa Kooveen luistelukouluryhmissä ensimmäinen kerta on ILMAINEN😍
❤️ Tesoman Lumihiutaleet (3–6 v.), tiistaisin klo 17.05–17.50
🖤 Kaukajärven Lumihiutaleet (3–6 v.), keskiviikkoisin klo 17.45–18.30
❤️ Lempäälän Lumihiutaleet (3–6 v.), lauantaisin klo 9.00–9.45
🖤 Hakametsän Lumihiutaleet + Temppujumppa (3–6 v.), sunnuntaisin temppujumppa klo 15.00–15.30 ja jää klo 15.45–16.30.
❤️ Lempäälän Jäähelmet (7–15 v.), lauantaisin klo 10.00–10.45
🖤 Hakametsän Jäähelmet (7–15 v.), sunnuntaisin jää klo 16.45–17.30 ja oheinen klo 17.45–18.15
✨ Miksi Kooveen luistelukoulu?
⛸️ Iloinen ja turvallinen harrastus
⛸️ Koulutetut ohjaajat
⛸️ Ryhmiä eri ikäisille ja taitotasoille
⛸️ Mahdollisuus edetä myöhemmin harraste- ja kilparyhmiin
📲 Ilmoittaudu mukaan myClubissa – paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät osoitteesta www.koovee.fi/taitoluistelu/luistelukoulu/
Lämpimästi tervetuloa mukaan opettelemaan luistelua innostavassa ilmapiirissä🤩!
26/08/2026
ARVOMME kaksi ILMAISTA, vapaavalintaista luistelukoulua syksylle⛸️❤️
Osallistu arvontaan:
🩵 Seuraa Koovee Taitoluistelu -instagramtiliä
🩵 Tykkää tästä postauksesta
🩵 Kommentoi, kenen pitäisi tulla myös mukaan luistelukouluun🤩!
⏰Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 30.8.2026 asti. Arvonnassa ovat mukana kaikki ohjeiden mukaan osallistuneet. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti yksityisviestillä osallistumisajan päätyttyä.
Meta ei ole mukana arvonnassa.
….
We are GIVING AWAY two FREE, autumn figure skating school courses of your choice! ⛸️❤️
How to participate:
🩵 Follow the Koovee Taitoluistelu account
🩵 Like this post
🩵 Comment who you think should join the skating school with you🤩!
⏰ You can participate until August, 30, 2026.
Everyone who participates according to the instructions will be entered into the draw.
Winners will be contacted personally via private message after the participation period ends.
Meta does not sponsor, endorse, or administer this giveaway.
24/08/2026
UUSI RYHMÄ: SENIORILUISTELU🎉❤️
ILMOITTAUTUMINEN ON NYT AUKI!
SYYSKAUSI ON MAKSUTON😍!!
Liikkeelle luistimilla -ryhmän tunnit ovat tasapainoa ja kehonhallintaa kehittäviä matalan kynnyksen ohjattuja tapaamisia muiden ikätovereiden kanssa.
Mukaan tarvitset luistimet (hokkarit tai taitoluistimet). Luistimet on hyvä teroittaa, koska jäähallin jää on liukas. Lämmin joustava vaatetus, pipo ja hanskat ovat tarpeen kylmässä jäähallissa. Taitovaatimuksia ei ole. Jokainen luistelee omalla tyylillään ja taitotasollaan. Tärkeintä on mukava yhdessäolo luistimilla. Senioriluistelu on osa Tampereen kaupungin Ikäihmiset liikkeelle -hanketta.
⛸️Harjoitukset keskiviikkoisin klo 11.45-12.45 Hakametsän jäähallissa (kenttä 3) 23.9.2026 alkaen
📲 Syyskauden luistelukerrat ovat maksuttomia. Ilmoittauduthan silti mukaan myClubissa! Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät osoitteesta https://koovee.fi/taitoluistelu/senioriluistelu/
Tervetuloa mukaan liikkumaan yhdessä jäällä!❤️
24/08/2026
Haluatko päästä harjoittelemaan ilmaisua ja musiikin tulkintaa? Tai parantamaan perusluistelutaitojasi? ILMOITTAUTUMINEN soolojäätanssiin on NYT AUKI!!🫵😍
Soolojäätanssi tarjoaa mahdollisuuden harrastaa ja kehittää jäätanssin taitoja ilman omaa paria. Se sopii niin luistelijalle, joka haluaa kokeilla jotakin uutta, kuin tavoitteellisesti harjoittelevalle ja kilpailemisesta kiinnostuneelle. Laji sopii hyvin myös yksinluistelun tai muodostelmaluistelun rinnalle, sillä se kehittää erityisesti luistelutekniikkaa, askelosaamista, kehonhallintaa ja tanssillista ilmaisua. Soolojäätanssi yhdistää teknisen luistelun ja luovuuden – ja ennen kaikkea voit löytää oman tavan liikkua ja ilmaista itseäsi jäällä💃⛸️.
Soolojäätanssissa yhdistyy vahva perusluistelu, tarkka askeltekniikka ja jäätanssille ominaiset askelsarjat koreografiseen ja ilmaisulliseen tekemiseen. Soolojäätanssissa harjoitellaan monipuolista luistelutaitoa, kaaria, käännöksiä ja erilaisia askeleita sekä niiden yhdistämistä sujuvaksi kokonaisuudeksi. Erilaiset koreografiat ovat iso osa lajia: liikkeen, askelten ja vartalon käytön kautta rakennetaan musiikkiin sopiva ja persoonallinen kokonaisuus✨.
⛸️Harjoitukset sunnuntaisin klo 18.10-18.55 Hervannan jäähallissa (kenttä 2) viikosta 36 alkaen
HUOM! ILMAINEN KOKEILUKERTA RYHMÄÄN TUTUSTUMISEKSI JÄRJESTETÄÄN VIIKOLLA 36 (ensimmäinen kerta)😍
💳 Maksaminen onnistuu joustavasti useilla eri tavoilla, myös liikuntaeduilla (esim. Epassi, Smartum ja Edenred).
📲 Ilmoittaudu mukaan myClubissa – paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät osoitteesta https://koovee.fi/taitoluistelu/soolojaatanssi/
Tervetuloa mukaan soolojäätanssin ihmeelliseen maailmaan!❤️
24/08/2026
Haluaisitko päästä treenaamaan jäälle, m***a vaikeiden elementtien harjoittelu ei ole sinua varten? SKATEFIT-tuntien ILMOITTAUTUMINEN ON NYT AUKI!!🫵😍
SkateFit-tunnit on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat tehokkaan treenin luistimilla musiikin tahdissa liikkuen. SkateFit kehittää kestävyyskuntoa, voimaa ja tasapainoa. Tunnit ovat iloista liikkumista jäällä kunkin oman taitotason mukaan – kuin zumbaa luistimilla💃🕺!
Jokainen SkateFit -tunti sisältää alkulämmittelyn, sykkeenkohotus- ja lihaskunto-osuudet sekä loppuverryttelyn. SkateFit-tunnille osallistumisen ainoa edellytys on, että osallistuja osaa liikkua luistimilla eteenpäin. Tunnin aikana jokainen osallistuja liikkuu omalla tyylillään ja taitotasollaan ohjaajan mallin mukaan.
⛸️Harjoitukset sunnuntaisin klo 18.55-19.30 Hervannan jäähallissa (kenttä 2) viikosta 36 alkaen
HUOM! ILMAINEN KOKEILUKERTA RYHMÄÄN TUTUSTUMISEKSI JÄRJESTETÄÄN VIIKOLLA 36 (ensimmäinen kerta)😍
💳 Maksaminen onnistuu joustavasti useilla eri tavoilla, myös liikuntaeduilla (esim. Epassi, Smartum ja Edenred).
📲 Ilmoittaudu mukaan myClubissa – paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät osoitteesta https://koovee.fi/taitoluistelu/skatefit/
Tervetuloa mukaan! 🤩🏋️⛸️
23/08/2026
Kiira, Avelia ja Sakura ahkeroivat testien parissa tänään. Testissä nähtiin onnistuneita suorituksia ja keskittynyttä menoa. Hyvä tytöt! 😍💪🏻