HC Beerpuckers

HC Beerpuckers

Jaa

Olemme Turkuun vuonna 2021 perustettu kaljakiekkoiluun erikoistunut seura! Tulemme pelaamaan ensi ka

Photos from HC Beerpuckers's post 01/11/2025

Tuoppirinnat nappaa 4-2 voiton Whitesta! 🔥

Ennen ottelua jengille painotettiin kopissa tilan ja ajan poisviemistä vastustajalta. Lisäksi jäähyboksista pitää pysyä pois. Näiden toteuttamisessa onnistuttiin loistavasti. Ensimmäisessä erässä vastustaja oli hieman niskan päällä, eikä alun jäähy helpottanut tilannetta. Jäähy kuitenkin tapettiin ja taistelu jatkui tiukkana kahden erän ajan, kahden erän jälkeen tilanne 2-2. Kolmannessa erässä jatkettiin vain kovaa painostamista ja aktiivista peliä, joka tuotti lopulta jäähyjä sekä myös maalipaikkoja. Vastustajan veskari otti ylivoimien aikana muutamia rajuja koppeja, m***a tarvittava 3-2 maali saatiin aikaiseksi. Aktiivisella pelillä vastustaja pidettiin pois parhaimmilta tekopaikoilta ja Roni hoiti tolppien välissä tarvittavat. Loppulukemat taululle Leksan tyhjällä maalilla ja voittotili auki!👊

Ottelun MVP valittiin Lauri Linnemäki! Laurilta hyvää aktiivista peliä, eli ”pelikirjan” noudattamista. Lisäksi 1-1 kavennusmaali aivan jäätävällä kudilla ylätolpan kautta. Joku jopa sanoi, että veskarilla saattoi hetken tinnittää korvissa kilautuksen jälkeen, no names… Pakko toki nostaa jengin taisteluilmettä tänään muutoinkin, sillä tänään kentällä oli yhtenäinen ja joukkueelle pelaava porukka! Helvetin hyvä jatkaa tästä seuraaviin matseihin!🔥

Seuraavaksi pelataan 16.11. Kaarinassa klo 14:00, kun vastaan tulee 🤝

Ottelun tehot:
Joona Suovanen 0+2
Lauri Linnemäki 1+0
Antti Pajuniemi 1+0
Leo Lehtonen 1+0
Justus Huttunen 1+0
Saku Kedonpää 0+1
Roni Varjonen 0+1
Matias Takala 0+1
Kasimir Alamäki 0+1

31/10/2025

Huomenna on jälleen pelipäivä!👊

Lauantain aamussa HCBP kohtaa vanhan tutun Whiten! Viime kaudella Laukkavuori kohdattiin vain Doris Cupissa, m***a muutoin varsin tuttu joukkue menneiltä vuosilta. Ennakoitavissa aiempien kohtaamisten mukaisesti hyvää tempoa ja viihdyttävää kiekkoa. Lisäbuustia tuo varmasti myös kauden avauksesta käteen jäänyt karvas tasapeli.

Kokoonpanossa huomiselle 13 kenttäpelaajaa sekä maalilla KHL-debyytin tekevä Roni Nieminen!😎🤝

Kiekko jäähän klo 10:00 ja paikkana onkin Paimion jäähalli!

Photos from HC Beerpuckers's post 18/10/2025

Kauden avauksesta karvas 2-2 tasapeli😮‍💨

Tulokasjengi HC777 vastaan käytiin Kaarinan aamussa kamppailua kauden avauspisteistä. Ottelu oli HCBP kiekonhallintaa, m***a mistään ei tunnuttu saavan lötöä pussiin. Kolmas erä toki meni aivan sekaisin, kun 9/15min istutaan jäähyboksissa. Mut posin kautta nuo kaikki AV-tilanteet tapettiin ja vuorostaan YV:llä tehtiin kaksi maalia. Toki -2 tilastoihin 5v5 pelissä. Parantamisen varaa siis löytyy vielä kauden avauksen jälkeen.

Ottelun MVP:ksi palkittiin puolustuslinjojen uusi värväys Kasper Hakala! ”Kassu kakkonen” Kassujen pakkiparissa piti lupauksia herättävän debyytin sekä piti omassa päässä oman tonttinsa puhtaana. Kasperista saatiin HCBP takalinjoille nimenomaan perusvarmapakki ja sitä pelikirjaa noudattaen MVP tähän osoitteeseen!💪

Ensi viikko treenataan 5v5 ja maalientekoa. Seuraava matsi on 1.11. Paimion jäähallissa klo 10:00, kun vastaan tulee White. 👊

17/10/2025

HCBP kohtaa kauden avausmatsissa

Kauden avausottelussa vastaan tulee KHL jäille uusi tuttavuus HC777. Jengistä ei ole ihan hirveästi tietoa, joten parempi keskittyä ”omaan peliin” vastustajan analysoinnin sijaan. Kokoonpanossa on leveyttä, taitoa ja nälkää, joten näillä eväillä on hyvä lähteä matsiin. 💪

Kokoonpanossa on tosiaan täydet kolme kentällistä. Täyden kokoonpanon nimeäminen haastavan viime kauden jälkeen on oikein mukava tunne. HCBP debyytin tekevät Patrik Lehto, Lauri Linnemäki ja Kasper Hakala. Tolppien välistä löytyy vuosilla mitattuna HCBP historian pisimpään veräjää vartioinut veskari Mikael Heurlin. 🔥

toteutus on tälle kaudelle seuraava: syyskaudella alkusarjat A ja B, joista muodostuvat sijoituksien mukaan jatkosarjat A, B ja C.🤝

Kiekko jäähän Kaarinan Tele 1 hallissa klo 9:00. 😎

17/10/2025

Joukkue kaudelle 25-26!🔥

Tuoppirinnoilla jo alkaa viides kausi KHL-kaukaloissa ja kaudelle on asetettu kovat tavoitteet puolivuosikymmenen kunniaksi. Joukkueeseen on tullut uusia kasvoja, vanhoja kasvoja on tehnyt comebackin ja pitkäaikaisia poissaoloja on saatu takaisin kaukaloon. Pelaavasta kokoonpanosta löytyy kaiken kaikkiaan 21 kenttäpelaajaa sekä kaksi maalivahtia. HCBP vahvuudessa on kaiken kaikkiaan 35 peluria, kun lasketaan pelaavarosteri sekä treenirosteri. Leveys näyttää siis tulevalle kaudelle todella hyvältä. Joukkueessa on asennetta, luisteluvoimaa sekä taitoa. Odotettavissa on kova kausi Tuoppirinnoille🔥

Joukkueeseen tekevät paluun Markus Ketola, Joona Suovanen, divarissa pyörähtänyt Mikael Ojuri sekä vuoden long covidista kärsinyt GM Juho Salminen. Uusia kavereita löytyy myös hyvä lista, joista tehty omat postaukset. Joukkuekuvasta löytyy tulevan kauden nippu, m***a kuvasta puuttuu vielä Patrik Lehto, Justus Huttunen ja Jere Niinikoski. HCBP on valmis.👊

Yhteistyökumppanien rintamalla jatketaan luottotiimin kanssa, eli ja lisäksi tiimiin tulee uutena vahvuutena ! Eli myös taustajoukot ovat mintissä tulevaan kauteen!🤝💪

Kausi alkaa 17.10 klo 9:00 Kaarinassa ja tästä lisätietoa vielä lähempänä!👊

15/10/2025

On viimeisen uuden pelaajan julkistus. Tai ainakin toistaiseksi... jos nyt uudeksi pelaajaksi voi edes kutsua, sillä kuulunut joukkueeseen yli vuoden m***a leikkaussali ja sen jälkeinen kuntoutusjakso kestänyt valitettavan pitkään. Onneksi kaveri on nyt tikissä ja ehkä jopa vahvempana kuin koskaan.

Jere Niinikoski vahvistaa siis tuoppirintojen hyökkäystä tulevalla kaudella. Viimekaudella Jere ehti jo voittaa Doris Cupissa sisäisen pistepörssin ennen leikkaukseen joutumista. Hyvin luisteleva ja taitava hyökkääjä on käynyt myös rapakon tuolla puolen testaamassa miltä jäkis tuntuu pienessä kaukalossa. Luulisi siis, että kaarinan lentokentältä (tele1 areena) löytyy vielä enemmän tilaa taikoa kaneja hatusta. Jäämme ilolla odottelemaan mitä muuta sieltä löytyy. Liinoja? Uno reverse card? Gretzkyn Väinöä? Kurrin Jaria? Mitä näitä nyt on....

Pelipaikka? Pitkään ollut puolustaja mut nyt tykkään pelata hyökkääjää.
Lempi olut? Jääkylmä aura.
Kerro jotai erikoista itsestäsi? Osaan keittää riisiä täydellisesti mittaamatta veden tai riisin määrää.
Lempi NHL joukkue? Rangers
Veto vai harhautus läpiajossa? Harhautus 100%
Omat vahvuudet jäällä? Pelisilmä ja kutikin iha ok
Jääkiekkouran huippuhetkesi? Varmaan ne ku olin pari vuotta jenkeissä tai sit iha vaa perus onnistumiset kovissa peleissä mitkä jääny hyvin mielee.
Pravuuri keittiössä? Perus kana ja riisi etenkin kanan maustaminen
Mitä tekisit jos voittaisit Eurojackpotissa?Varmaan matkustaisin ja ostaisin iskälle uuden autotallin.

14/10/2025

Kauden avausviikko käynnissä, joten julkaistaan tässä kohtaa tulevan kauden kapteenisto!

C rinnassaan kantaa tulevalla kaudella Matias Takala! Takala liittyi viime kaudella joukkueen pelaavaan vahvuuteen, m***a Takalalla lähtee nyt jo kolmas kausi HCBP remmissä. HCBP saa Takalasta kokeneen esimerkillä johtavan kipparin!💪

Ensimmäinen varakapteeni on viime kausiltakin tuttu Adiel Lemberg! Adiel on ollut kapteenistossa mukana koko HCBP historian ajan, joten Adielilla lähtee siis jo viides kausi HCBP kapteenistossa. Viime kauden Adiel piti jo C rinnassa ja lukeutuu joukkueessa esimerkillä johtaviin hahmoihin.💪

Uutta verta kapteenistoon itse kipparin ohella tuo toisena varakapteenina Kasimir Alamäki! Kassullakin lähtee käyntiin jo neljäs kausi joukkueen matkassa, joten kokemusta KHL jäiltä löytyy jo yllättävänkin paljon, vastahan Kassukin liittyi joukkueen vahvuuteen… Kassu pistää kroppaa likoon puolustuksessa ja pelaa aina logolle, hienoa esimerkkiä muulle jengille!💪

Kausi polkaistaan käyntiin 18.10. Klo 9:00 Kaarinassa, kun vastaan tulee tulokasjengi HC777! Ennen matsiennakkoa julkaistaan vielä tulevan kauden rosteri👊🔥

12/10/2025

Pienen happihyppelyn jälkeen julkistetaan taas yksi pelaaja. Kyseessä on kirjaimellisesti iso hankinta, sillä saatiin Mount Everestin kokoinen kaveri puolustukseen. Tällä kertaa (luojan kiitos) ei ole Satakuntalaista verta vaan Kaarinan oma poika.

Kasper Hakala tosiaan on tuoppirinta! Luistimet jalassa lähes kasimetrinen (ellei ole enemmän) puolustaja tulee tuomaan juuri niitä asioita mitä ollaan kaivattu. Yllättävän hyvin luisteleva pakki isoksi mieheksi, tai ainakin allekirjoittaneella on haasteita pysyä perässä. Kasper kisailee myös hyvin mahdollisesti koko harrastesarjan suorimmasta hammasrivistä eli hanskaamishommia tuskin tullaan näkemään liiaksiin. Onhan sekin tietty ongelmallinen tilanne kun vastustaja joutuu varpistamaan, että ylettää edes aiheuttamaan vahinkoa. Annetaan kaverin itse kertoa itsestään enemmän.

Pelipaikka? Puolustaja
Lempi olut? Guinness
Erikoista itsessäni? Videopeli addikti
Lempi NHL joukkue? Pittsburgh Penguins
Veto vai harhautus? Harhautus ja rystyllä ylös
Oma vahvuudet jäällä? Fyysisyys
Jääkiekkouran huippuhetki? HC Beerpuckersiin liittyminen (kertoo tasosta)
Pravuuri keittiössä? lihapullat ja muussi
Mitä tekisit jos voittaisit eurojackpotissa? Lähtisin kanarial

07/10/2025

Näitä tulee nyt liukuhihnalta, m***a ainakaan ei tarvitse turhaan jännittää kuka sieltä tupsahtaa seuraavaksi. Esitellään uusi tuttavuus pidemmittä puheitta.

Lauri Linnemäki täydentää tuoppirintojen hyökkäystä, sekä Säkylän invaasiota. Tuntuu, että joka toinen pelaaja alkaa olemaan satakunnasta, m***a jos näin jalkavia ja maalinnälkäisiä kavereita löytyy niin katsotaan sitten sormien läpi. Tylsää Laurin kanssa tuskin tulee sillä ollaan aika varmoja siitä, että ollaan nähty useammin Laurin nauravan kuin pitävän suunsa kiinni. Lauri myös kuuluu niihin pelaajiin, joiden henkkarit piti tarkistaa ennen joukkueeseen pääsyä.

Pelipaikka? Mihin mahtuu, mut mieluiten hyökkääjä
Lempi olut? Heineken ja mielellään kylmästä lasista
Kerro jotai erikoista itsestäsi? Söin itseni hesen platinaan kahes viikos
Lempi NHL joukkue? Colorado Avalance
Veto vai harhautus läpiajossa? Vähä fifty fifty, mut harhautus
Omat vahvuudet jäällä? Laukaus ja kun pelipaita on päällä niin pelityyli on all in
Jääkiekkouran huippuhetkesi? D1 finaali voitto Lukosta 2016 :D, taisin pari pistettäkin tehä
Pravuuri keittiössä? Tonnikalapastavuoka
Mitä tekisit jos voittaisit Eurojackpotissa? Vois näkyä jotain merkkejä kuten uudet varusteet

06/10/2025

Seuraavana esittelyssä pelaaja, joka on uutta verta mukikentille. Sometiimi joutuu jo hieraisemaan silmiä, että onkohan uudet pelaajat täyttänyt edes 18? Onhan se tietty hienoa saada tämän kaltaista tuoretta jalkaa jäälle.

Patrik lehto on tänään esittelyvuorossa. Leftin peluri viilettää kentällä niin, että vaikka takatukka puuttuu niin silti kaveria luulisi nuoreksi Juhis Aaltoseksi. Tuntuu, että kaveri on jokapaikassa mukana. Joskus jopa välillä hämmentävän jokapaikassa. Pitkänhuiskea pate tuokin juuri mukiliigaan sopivat ominaisuudet. Luistelua, laukausta, kuntoa sekä 0,33 tölkeillä taittuu tarpeeksi m***a hauiskääntöä.

Pelipaikka? Sentteri/pakki
Lempi olut? en juo olutta😂 ÄNÄNÄS BEST
Kerro jotai erikoista itsestäsi? Oon käyny afrikas, kiinas, dubais työreissus👍
Lempi NHL joukkue? Florida Panthers
Veto vai harhautus läpiajossa? Harhautus
Omat vahvuudet jäällä? Peliäly ja veto
Jääkiekkouran huippuhetkesi? U16 pohjola leiri
Pravuuri keittiössä? Nachopelti
Mitä tekisit jos voittaisit Eurojackpotissa? Lopettaisin työt heti

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Turku :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Kategoria

Nettisivu

Osoite


Kastuntie 71b
Turku
20300