Wirran Wartijat ry

Wirran Wartijat ry

Jaa

Wirran Wartijat on Turussa 2024 perustettu varhaisempaan keskiaikaan keskittyvä yhdistys.

Olemme mukana elävöittämässä aikakauteen liittyviä tapahtumia, järjestämme viikinki- ja varhaiskeskiajan kokoontumisia, työpajoja ja muuta mukavaa toimintaa.

31/08/2026

WirranWartijat viettivät erittäin onnistuneen Linnavuoren yön Liedon vanhalinnalla.

Päivät kului yhdessä ruokaillen, pelejä pelaillen, taistellen sekä ystäviemme Kaarle Knuutinpoikien kanssa jousilla ampuen.

Illalla taas nautimme linnavuorelle sytytetyistä muinaistulista sekä vuorelta aukeavista kauniista maisemista.

Ehdimmepä me jopa kuokkimaan yömyöhään naapurissa tapahtuneissa häissäkin!

Sateelta ei tälläkään kertaa täysin vältytty, m***a onneksi Ukko ylijumala tyytyi tällä kertaa vain pariin pieneen sadekuuroon.





24/08/2026

Pääkaupunkiseudun suurin keskiaikatapahtuma - Helsingan Keskiaikapäivä - sai tänäkin vuonna myös Wirran Wartijoita Aurajoen ympäristöstä vieraakseen. 🐉

Mustalla modernilla - ja bensasyöpöllä - ratsulla reissuun lähdettiin aamukahdeksalta ja kotiTurkuun palattiin lähes kaksitoista tuntia myöhemmin. 🌿

Reissu sisälsi tietysti myös hyviä löytöjä pääkaupunkiseudun kirpputoreilta niin arkeen kuin elävöitykseenkin (mm. useammat elävöityskengät, kankaita, miekkailumaski (!), viitta- ja hamekankaita, lyhdyn sekä aina hyödyllisiä puuaterimia). 🪔

Helsingan Keskiaikapäivässä nautimme niin tunnelmasta, päiväpiknikistä ja lepäämisestä luonnossa, tuttujen tapaamisesta kuin tanssimisesta SolDansin johdolla. 🌞

Seuraavaksi hieman haikeanakin valmistaudumme jo kesäkauden viimeiseen tapahtumaan. Tervetuloa vielä kaikille moikkaamaan meitä Liedon Vanhalinnalle muinaistulien yönä lauantaina 29.08. Klo 19 - 22 Linnavuoren Yö -tapahtumaan. Leiriydymme alueella, tuomme mukanamme viikinkimarketin eli kirpputoritavaraa ihmeteltäväksi ja ostettavaksi ja tarjoilemme myös taistelunäytöksen katsottavaksi. ⚔️

Nähdäänhän vielä Liedossa, ennen telttojemme valmistelua talvivarastoon 🛖





18/08/2026

Hei sinä!

Onko mielestäsi miekat hienoja?
Kuulostaako kilpimuurissa marssiminen tai kunniasi puolustaminen kaksintaistelussa sinusta siistiltä?

Nappaa tästä viikinkimiekkailu uudeksi harrastukseksi!

Peruskurssi järjestetään Turussa sunnuntaisin klo 12.00-14.00, tämän vuoden lokakuusta ensi vuoden huhtikuuhun (4.10.2026 –2.5.2027).

Syys- ja kevätkauden hinta on yhteensä 80€, tai puolikas kurssi 40€/3.5 kk.
Lisäksi kokeilukerta on ilmainen!

Tiloina toimivat Kupittaan kansainvälisen koulu, Untamonkatu 2, Turku.

Lisätietoja saat verkkosivuiltamme
https:/wirranwartijat.fi/viikinkimiekkailu/

Tiedustelut ja ilmoittautumiset sähköpostitse
[email protected]

10/08/2026

Tämän kesäisiä taistelu tunnelmia Hämeen Keskiaikafestivaaleilta.





03/08/2026

Wirran Wartijat nauttivat jälleen isolla porukalla Ulvilan hienoista keleistä ja mainiosta seurasta. Taisteluita käytiin, lauluja laulettiin sekä hauskaa pidettiin yllin kyllin.

Kiitos jälleen kaikille paikalla olleille seuroille, sekä etenkin tapahtuman järjestäville seuroille &

27/07/2026

Tämän kesän Saltvik on vietetty. Viikonloppuun kuului seurapelejä, taisteluita sekä hauskaa illanviettoa.

Saimme uusia tuttavuuksia, pääsimme todistamaan kanan armahdusta, sekä suureksi kunniaksi kilpemme nostettiin soturien salin seinälle yhdessä Björnfell ry ja kanssa. Onnittelut myös heille! ⚔️✨

Kiitos mukavasta tapahtumasta .fibula ja Holmgers Hird!





25/07/2026

Wirran Wartijoiden kilpi nostettiin Saltvikissä soturien salin seinälle muiden legendaaristen seurojen arvokkaaseen seuraan yhdessä Freyas Vigililin ja Björnfellien kilpien kanssa.

Tässä joukossa on hyvä olla ja nostaa malja tuleville valloituksille ja voitokkaille taisteluille!

Photos from Wirran Wartijat ry's post 24/07/2026

Eilen rantauduimme Saltvikiin! Voisiko viikonlopun vietto paremmin alkaa? 🌊🚢🇦🇽




20/07/2026

Taistelun tuoksintaa Keskiajan Turusta.





13/07/2026

Taistelun tuoksintaa tämän vuoden Hämeenlinnasta.





Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Turku :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Osoite


Turku