Liikuntapalvelut Harry Sainio

Det börjar dra ihop sig!
Näillä mennään!
Tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.
Pitkä päätyyn ja perään!
Suunta ja säkä!
Tavoitteena olla oma paras itsensä.
Rennosti vaikka väkisin!
Kisassa on vain yksi ihminen, jonka suunnistukseen voi luottaa!
Tarkista koodi!
Oma suoritus!
Pedataan ankkurille hyvä paikka!

Joku fraasi taisi unohtua, m***a tärkein viesti on tämä:
Laita joukkue 628 seurantaan 😉

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Tällä kertaa se kiva oli Suunnistusliiton Taso 1 valmentajakoulutus Espoon Suunnan nuorisovalmentajille vahvistettuna yhdellä Rajamäen Rykmentin valkulla.
Kokoontuessa vettä tuli taivaan täydeltä, m***a Leppävaaran stadion tarjoaa sateensuojaa monipuolisesti 😉
Itse treenit päästiin tekemään ilman sateita, vaikka metsä märkä olikin. M***a suunnistajathan eivät ole sokerista tehtyjä.
Aamupäivällä neljä erilaista suunnistustekniikkaharjoitusta antoivat haastetta nuorille urheilijoille. Harjoittiden suunnitteleminen haastoi valmennuskoulutettavat.
Lounastauon jälkeen jatkettiin erilaisten ominaisuustreenien merkeissä.
Junnuille päivä oli raskas ja yhteiskuvassa suurimmat tuuletukset tulivatkin kurssilaisilta: " Jee, kurssi on tehty".
Oli ilo kouluttaa noin aktiivisia ja innokkaita valmentajia. Toivottavasti kurssi antoi virikkeitä jatkoon. Joka toivottavasti jatkuu pitkään.

Jukolan viesti lähestyy ja joukkueemme Fjärdelaget piti tänään viimeistelyleirin. Ohjelmassa lenkki hienoissa maisemissa, sauna, ruokailua ja parin tasavuosia täyttäneen "palkitseminen".
"Stenhård ankare" Petri sai totta kai kiven. Pelli taas sai AI:n ehdotuksesta "premium-tason kuntoiluvälineen".
Kotkassa jatketaan 💪

World Orienteering Week oli ja meni viime viikolla. Omalta kohdaltani ilman sen kummempaa osallistumista.
M***a tänään otettiin "menetys" takaisin. Työpäivä meni kokonaan suunnistuksen merkeissä.
Aamupäivällä vein pyöräsuunnistaen yritysrasteja Helsingin keskustaan.
Illalla sain pitää suunnistusopetusta Maa- ja Metsätalousministeriön henkilökunnalle.
Eikä illan vapaa-aikakaan sujunut ilman suunnistamista.
Saimme kaverin kanssa kutsun kasvattajaseuramme IK Örnenin todennäköisesti viimeisiin seuranmestaruuskisoihin. Ja sehän oli tarjous, mistä ei voi kieltätyä 😉

Kehitys kehittyy 😄
Kolmas kerta ei välttämättä sano totta, m***a toivottavasti antaa viitteitä tulevasta. Soutuvauhti ei hirveästi kiihdy, m***a suoritustaso vakiintuu ja vaihdot paranevat.
Sitä paitsi, meillähän on vielä kuukausi aikaa hioa kuntoa ja varsinkin tekniikkaa 😉

Sanokaa mitä sanotte, m***a onhan tämä aivan "sikasiistiä" hommaa 😁

Kausi avattu tässäkin lajissa. Ja heti "täydellä matkalla". M***a suurin piirtein aiempien vuosien tuloksiin päästiin, 8 kilometriä ja 2 tuntia 45 minuuttia.
M***a mikä mahtaa olla se laji?

Tänään onkin hieman isompi yritystapahtuma hoidettavana.
Sellaiset 700 henkilöä jalkautettiin Hakaniemen maastoon eräänlaisen ruutusuunnistuksen ja geo-kätköilyn yhdistelmälle.
Kahdeksan hengen joukkueet etsivät pieniä valkoisia (kiuas)kiviä, joissa kussakin on kirjain. Kirjaimista muodostuu sana, mikä pitää vielä ratkaista.
Kirjanten värejä on neljä erilaista, ja kunkin värisiä kiviä etsii parikymmentä tiimiä. Eli porukkaa on niin kuin Jukolan lähdössä 😉

Huomasin jo aikoja sitten, että pärjäsi fanittamani joukkue miten tahansa, aurinko yleensä nousi seuraavana päivänä samalla tavalla riippumatta joukkueeni menestyksestä. Silti olen aina salaa kadehtinut "hard core-faneja", jotka hengittävät joukkuettaan menestyksestä tai sen puutteesta huolimatta.
Ihan sattumalta löysin divarista pari viikkoa sitten kirjan, joka juurikin kertoo erään ajankohtaisen joukkueen fanittamisesta ja miten elämä siihen sopeutuu.
Kuten kirjassakin ja usein elämässä, valikoituu oma joukkue enemmän tai vähemmän sattumalta. Omani alkoi siitä, että isäni toi Lontoon messumatkalta oheisen viirin.
Fanittamiseni ei ole kovin aktiivista, m***a kun hetki on sopiva, niin kyllä minäkin väriä voin tunnustaa 😉